Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

No Agenda Club

Kirjoitettu 03.06.13
Esseen kirjoittaja: Sakari Lähdesmäki
Kirjapisteet: 2
Kirja: No Agenda Club - Elä väljästi
Kirjan kirjoittaja: Pekka Pirhonen
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 2.5. Yhteisöllisyyden klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Pekka Pirhosen kirjoittama No Agenda Club keskittyy väljemmän, kiireettömän elämän vaalimisee. Kirjassa selvitetään erilaista lähestymistapaa yleisesti vallitsevan tehokkuuskeskeiseen työkulttuuriin. Otin kirjan lukuun sopivaan aikaan, sillä minusta tuntui etten ole saanut viime aikoina paljoakaan aikaseksi. Kirjan luettuani ymmärsin etteihän se asia näin ole. Olen vain käyttänyt aikaani siihen, mikä minua todella kiinnostaa.

 

Maailmassa tuntuu olevan vallalla hektisyys, jossa ihmisten kiirreellisyys määrittelee heidän tarpeellisuutensa. Ihmisillä tuntuu olevan kokoajan kiire; päästä paikasta toiseen, saada jokin asia tehdyksi, tekemällä nopeammin ja tehokkaammin. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, sillä kiire on tunne, ja kiireentuntua riittää loputtomiin jos ei osaa päästää siitä irti. Pirhosen mukaan kiirellisyys ja turha sählääminen väistyy, kun ymmärtää kuka on ja mitä elämältä oikeasti haluaa. Viime aikoina minusta on tuntunut etten ole saanut paljoakaan aikaseksi. Kirjaa lukiessani ymmärsin ettei näin ole. Olen vain sivuuttanut omasta mielestäni ”turhat asiat” ja tehnyt niiden asioden eteen töitä, jotka elämässäni koen oikeasti tärkeiksi. En mielestäni ole kiireellinen ihminen, vaikka tietenkin tunnen kiireen tuntua aina välillä, johtuen pahasta tavastani jättää asiat viime tinkaan hoidettavaksi. Toisaalta olen siis merkannut mielessäni asioita not to do- ja to do-listoihin, joita kirjassakin neuvotaan käyttämään. Tosin voisin priorisoida asioita vieläkin paremmin, jolloin asioita ei edes pääsisi kerääntymään viime hetkellä hoidettaviksi. Siksi alankin tekemään mielensisäisten listojen sijaan konkreettisia not to do- ja to do-listoja.

 

Oman toiminnan haastamisesta viemällä se epämukavuus alueelle on puhuttu paljon tiimiakatemiassa ja  olen aina kyseenalaistanut tämän ajattelumallin siitä puheen tullen. Myös Pirhonen sumplii kirjassaan syntyykö epämukavuus alueella oikeasti tehokkaampia ja luovempia tuloksia, kuin mukavuusalueella. Tähän astisten omakohtaisten kokemuksian perusteella olen todennut, että paremmat tulokset syntyy mukavuusalueella. Kehitys voi kuitenkin olla progressiivisempaa ja nopeampaa epämukavuusalueella, juuri siksi ettei halua viettää siellä niin paljon aikaa. Mielestäni jos on olemassa tietty päämäärä ja suunta johon haluaa kulkea, olettaen että se on mielekäs, myös matka sinne on erittäin mielekäs. Perillähän odottaa juuri se, mitä eniten haluan saavuttaa.

 

”Miksi pitäisi etsiytyä epämukavuusalueelle, aivan kuin siellä olisi jotakin mielenkiintoista? Jos tuntee itsensä, tietää myös minkälaisissa olosuhteissa viihtyy. Ihmisestä on iloa muille vain silloin, kun hän on hereillä ja yhteydessä sisimpäänsä.”

 

”Jos siis haluaa olla muille hydyksi ja saavuttaa itselleen merkityksellisiä asioita, on etsiydyttävä mukavien ihmisten pariin ja mukaviin tilnateisiin.”

 

Kirjassa myös painotetaan mukavuusalueella työskentelyn pitävän ihmisen oikeasti läsnä tekemisessä, ollessaan siitä oikeasti kiinnostunut. Tällöin jaksaa nähdä vaivaa, käyttää aikaa ja pyrkiä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen, vaikka se vaatisi mitä. Miten tämän ideaologian saisi valjastettua projekteihin? Luomalla sellaisia projekteja, mitkä ovat oikeasti mielenkiintoisia ja omiin mielenkiinnon kohteisiin osuvia.

 

 

Kirjassa Pirhonen kertoo paljon erilaisista foorumeista ja niiden toiminnasta sekä tietenkin itse No Agenda Clubista. Omassa elämässäni ei järjestäytyneitä, säännöllisesti kokoontuvia foorumeja treenien lisäksi ole. Tästä syystä treenit ovatkin hakeneet muotoaan pääni sisällä sekä minä hakenut omaa paikkaani itse treeneissä. Itse olen treeneissä hiljaisempaa sorttia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä etten olisi läsnä. Tuon näkökulmani kuitenkin aina silloin esiin, kun koen sen olevan dialogin kannalta tärkeää. No agenda club on siis foorumi, jossai ei ole varsinaista agendaa. Keskustelu soljuu juuri sitä mukaan ja siihen suuntaan mitä siihen osallistuvat henkilöt haluavat ja puheillaan vaikuttavat. Omissa treeneissämme on usein jäänyt tärkeät asiat kellumaan ilman lopullista päätöstä, ajan puutteen takia. Treenit ovat tungettu täyteen ja ajan puutteen takia on siirrytty asiasta seuraavaan, vaikka asiaa on raapaistu vain pintapuolisesti tai päätös on tehty hätiköiden. Tässä on kuitenkin viimeaikoina tapahtunut huomattava muutos. Olemme siirtyneet lähemmäs sitä keskustelun tasoa, jossa asioista keskustellaan juuri sen itse keskustelun vuoksi, eikä kiirehditä turhanpäiten asioissa eteenpäin. Kun keskustelulle ei ole asetettu ennalta ahdasta tavoitetta, itse keskustelulla on mahdollisuus kääntyä yllättävään, kaikki odotukset ylittävään suuntaan.

Tärkeintä treeneissä olisi se, että kaikki pystyisivät olemaan läsnä juuri siinä hetkessä, sellaisina kuin ovat. Tällöin keskusteluun osallistuvat saisivat mahdollisimman paljon keskustelusta irti, antaessaan myös itsestään kaiken irtoavan keskusteluun mukaan. Tässä on vielä kehitettävää omissa treeneissämme, mutta en usko että se on muovattavissa ulkoisesti. Tälläisen muutoksen ja avoimen keskustelun on lähdettävä osallistujista itseistään. Avoimuus vaatii luottamusta, luottamuksen syntyminen vaatii aikaa.

 

Kirjassa puhuttiin kilpailusta ja ihmisten synnynnäisestä kilpailuvietistä, niin bisnesmaailmassa kuin kaikkialla muuallakin. Mielestäni tämä kiteytettiin hyvin yhteen lauseeseen : ”Ihmisten keskinäinen kilpailu on mieletöntä, koska jokainen on ainutlaatuinen.”

 

Top kolme käytäntöön:

 

-Mukavuusalueen hyödyntäminen

-Ole läsnä.

-Kilpailu ei ole  aina välttämättömyys.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!