Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oman Elämän Aurinkokuningas

Kirjoitettu 03.03.13
Esseen kirjoittaja: Timo Kasurinen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Aurinkokuningas
Kirjan kirjoittaja: Juhani Tamminen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tämä oli toinen lukemani Juhani Tammisen kirja sitten Teamworkin. Kirjat olisi pitänyt ehkä lukea vastakkaisessa järjestyksessä, sillä Aurinkokuningas käsittelee tiimipelaamista ja johtamista hyvin pintapuolisti, kun taas Teamwork pureutuu aiheeseen syvemmälle. Kirjasta sai kuitenkin joitakin henkisiä ohjeita johtamiseen, mutta eniten irti sai Tamin seitsemän kohdan tiestä menestykseen. Nämä ohjeet ovat kelpoja niin johtajana, kuin myös johdettavanakin.

”Jos kopioimme, emme koskaan voi olla ensimmäisiä.” – Jorma Terentjeff, Kärppien toimitusjohtaja

Johtaja ja tiimi

Miten johtaa tiimiä? Tiimiakatemiallakin harrastettavan kaverijohtamisen aikakautena, johtajan ja tiimiläisen ero on hyvin häilyvä. Yksi asia heidät kuitenkin erottaa. Kaikki tekevät ehdotuksia ja päätökset tehdään tiiminä, mutta jonkun on aina otettava vastuu näistä päätöksistä. Tämän ymmärtäminen on tärkeää johtajana kehittymisen kannalta. Seuraavaksi seitsemän kohtaa menestykseen tiiminä. Toisin sanoen…

TOP 7 asiaa käytäntöön:

Ole oma itsesi

Tässäpä haaste kaikille! Sanoisin, että meidän tiimi on ottanu harppauksia tällä saralla Joulun jälkeen. Oikeat persoonat alkavat tulla pintaan ja dialogiin tulee roppakaupalla enemmän mielipiteitä. Tämä toki luo omat haasteensa tiimityöskentelyyn, mutta uskon vakaasti sen olevan hyvä asia pitkällä tähtäimellä.

Auta muita

Positiivisuuden kierre: Tiimiakatemian menestyy -> Meidän tiimi menestyy -> Minä menestyn – Meidän tiimi menestyy – Tiimiakatemia menesetyy ja so on.

Suuri vaikuttaja yleiseen ilmapiiriin ja jokaisen tiimin tukijalka.

Tee jokaisesta päivästä mestariteos

Tässä on vielä roimasti kehitettävää! Monta kertaa päivä, tai useampikin menee ohi ”huonona päivänä”. Huonoja päiviä ei tosi-elämässä ole ollenkaan, vaan ne luodaan oman pään sisällä. Täytyy pyrkiä tervehtimään jokaista aamua aina vain innokkaammin.

Sivistä itseäsi

Tämä on ollut jo pitkään yksi omista arvoistani. Valitettavasti löhöäminen ja muut turhanpäiväiset asiat ovat vieneet voiton aivan liian monesta päivästä. Tiimiakatemialla olen kuitenkin innostunut toden teolla lukemisesta, joka on todella hyvä alku tämän projektin alkuun saamiseksi.

Tee ystävyydestä taidetta

Kaikkien miellyttäminen on mahdotonta. Pyrin kuitenkin vaalimaan jokaista ystävyyssuhdettani niin hyvin kuin mahdollista.

Rakenna turvaverkko pahan päivän varalle

Kattava turvaverkko jouduttaa menestystä selvästi. Kun ei tarvitse huolehti rahasta, vakuutuksista tai ihmissuhteista jää kaikelle muulle paljon enemmän aikaa. Taloudellisen turvaverkon rakentaminen on itselle hyvin vaikeaa, sillä raha kuluu tällä hetkellä mukavuuden tavoitteluun. Onneksi hyvä aika aloittaa säästämään on aina.

Kiitä jokaisesta päiväst jonka saat olla terveenä

KIITOS!

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!