Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oman elämäni asiantuntija – enkä siksi aina paras ratkaisija

Kirjoitettu 21.05.13
Esseen kirjoittaja: Emma Kyyrä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kysymisen taito
Kirjan kirjoittaja: Jaana Venkula
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Tiimiläiseni Anu piti meille treenit konfliktinratkaisemisesta, josta oli kirjoittanut esseen. Lukiessani Kysymisen Taitoa, mieleeni palasi kyseiset asiat, sillä Venkula kirjoitti kirjassaan erittäin paljon konflikteista ja niiden ratkaisemisesta.

Venkula kirjoitti kirjassaan konfliktin kohtaamisen/käsittelyn kysymykset:

 

  1. Mitkä olivat tilanteen faktat?
  2. Kuinka tilanteessa meneteltiin?
  3. Miksi tapahtui niinkuin tapahtui?
  4. Mitkä ovat muut vaikutussuhteet?
  5. Kuka teki mitä?
     

Tällä kaavalla edeten konfliktit selviäisivät ilman turhaa syyllistämistä, ja rakentavalla tavalla.

Mutta entä jos on jääräpää? Jos heittäytyy syylliseksi, nostaa piikit pystyyn ja alkaa marttyyriksi? Sivuuttaa muut kysymykset ja tuo viidennen kysymyksen pinnalle sivuuttaen muut.

Syy kaikesta on helppo ottaa itselleen. Anteeksi on helpompi sanoa, pahoitella sydämensä kyllyydestä, ruoskia itseään ja miettiä joskus muulloin.

En osaa. Mutta haluanko oppia? En tiedä. Jos en, en tule ikinä oppimaan. Halua pitäisi kohdallani olla ainakin enemmän, jotta kehitys varmemmin tapahtuisi.

Toisaalta en itse ole kuitenkaan lainkaan kiinnostunut siitä kuka teki ja mitä teki. Enemmänkin kiinnostaa MIKSI?

 

Tunnistan itsestäni nimenomaan selkeästi sen, että haluan hahmottaa kokonaisuuden. Haluan saada vastauksen siihen miksi, eikä vain se miten tulee tehdä. Pieni tutkijasielu ehkä siis olen, ja näiltä osin sovellun myös tämänkaltaiseen opiskelumuotoon.

Yrityksissä, kuten Mittavassakin siis täytyy säilyttää kysymisen mahdollisuus, arvostaa kysymistä ja haastaa kysymyksin. Eli kyseenalaistaa! Ei niellä helpolla, haastetaan ihmisiä, tämä edesauttaa ratkaisujen löytymistä ja parantaa laatua. Ja näyttää heikot kohdat myöskin. Onneksi on dialogi ja treenit. Pölyttäessäni vanhempia tiimiyrittäjiä huomasin ehkä suurimpana erona sen, kuinka opiskelijat haastoivat toisiaan, asettivat vastakysymyksiä ja jatkokysymyksiä. Tähän meilläkin varmasti päädytään ennemmin tai myöhemmin, kunhan tällainen mukavuusvaletiimivaihe selätetään yhdessä tekemällä ja onnistumalla, sekä etenkin epäonnistumalla.

 

Yritä muuttaa se minkä voit (itsesi)

Hyväksyä se, mitä et voi muuttaa (toinen)

Ja opettele erottamaan nämä kaksi toisistaan.

 

Sulkeiden sisälle voisi laittaa vaikka mitä, tai olla lisäämättä niitä ollenkaan. Esimerkiksi käytös – temperamentti, asenne – ympäristö ja vaikka mitä milläkin hetkellä. Loppujen lopuksi kuitenkin voit muuttaa vain itseäsi, sysäistä ehkä toisen ihmisen halua muuttua. Ja tsempata toista jaksamaan muuttua. Koska se jos joku on rankkaa ja vaikeeta. Eihän sitä yritäkkään mennä sieltä mistä aita on matalin, mutta useamman ihmisen kanssa toimiessa matalin aita, tai aidan alitus kiehtovat enempi, kuin yksin tarpoessa.

Alan silti pikkuhiljaa uskomaan tiimiin ja tiimityöskentelyyn yleensäki.

 

 

Kyseenalaistamisen taito.

Tämä on osa Tiimiakatemiaa, se on tullut selväksi. Mutta kunka kyseenalaistaa hyvin, hienotunteisesti, eikä tyrmäten toista. Kyseenalaistamaan kannustetaan kuten myös kysymään. Perisuomalaiseen tapaan kumpikin tuntuvat hieman vieroksuttavalta, mutta onnistuvat kuitenkin, mielenkiintoa kun vain aiheeseen löytyy. Kyseenalaistaessa omilla mielenkiinnon kohteilla onkin paljon enemmän väliä: katsot asioita omien intressejesi kautta, ja haet asiasta niitä puolia, jotka ovat itsellesi mieluisia. Tämän vuoksi erilaisuus <3. Tiimissä saamme 17 kantaa asioihin erilaisilla mielenkiinnonkohteillamme. Toinen ajattelee kaiken taloudelliselta kannalta, yksi hauskuuden, kolmas ottaa esille järkevyyden ja neljäs vaikkapa ihmisläheisyyden. Ei paha yhtälö laisinkaan.

Oma mielipide on kuitenkin aina se parhain. Tai ainakin lähes aina. Yhdessä, toisten ajatuksia kyseenalaistaen tulisi kuitenkin pystyä kunnioittamaan. Eli kuuntelemaan. Ottamaan huomioon ja etenkin antamaan tilaa. En voi tymätä, en voi huutaa päälle. En voi hyppiä seinille, vaan on istuuduttava rauhassa, pysähdyttävä kuuntelemaan. Ei ole kysymisestä tai kyseenalaistamisesta, vaan kuuntelemisesta ja ajattelemisesta. Iisiä ja rankkaa. Vähän kuin lenkkeilykin. Luonnollista, mutta hapottavaa.

 

Mitä siis nyt opettelen lisää?

  • Kyseenalaistamaan
  • Kysymään
  • Kuuntelemaan ja pysähtymään ajattelemaan kuulemaani.

 

Kirjassa tuotiin myös esille hyvä pointti: Asiantuntijat eivät ole aina asioiden parhaita ratkaisijoita, sillä ne eivät kyseenalaista, ja ajattelevat asioita analyyttisesti. Ei tarvitse olla asiantuntija pärjätäkseen, joten Mittavalla on mahdollisuuksia. Meillä on mieleipiteitä, vahvuutena 17 erilaista ihmistä omine ajatuksineen. Ei paha, ei ollenkaan.

 

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!