Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Onnea olla vapaa ja rakastaa – ei olla rakastettu

Kirjoitettu 09.12.13
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Havahtuminen
Kirjan kirjoittaja: Anthony De Mello
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Että olisi mukava olla hereillä, nimenomaan sitä mitä se edustaa. Olla täysin riippumaton muista, olla ihan onnellinen vaan omassa kehossa ja päässä.

Mutta se vaatii kärsimystä. Helpoin tapa on vaan kärsiä tarpeeksi, kärsiä niin että kyllästyt ja heräät unesta – Miksi edes tunsit niin?

On tärkeä havainnoida ja tiedostaa mitä ympärillä tapahtuu.  Huomaa tunteet, anna niiden mennä. Vain huomaa ne. Tiedosta, että nyt olen surullinen, mutta anna niin olla. It’ll pass. Samoin masennus, ahdistuneisuus, huippuhetket ja hurja onni – they will all pass. Huippuhetket vain petaa aallonpohjaa, heiluriliikkeen on tultava joskus takaisin. Kyse on himosta ja elämän huumeista; eikö ole parempi syödä ravitsevaa ruokaa ja juoda ”vuoriston vettä” hetkittäisen huumeen tilalla?

Olla vapaa ja rakastaa.

Kukaan ei auta sinua tai tue sinua, ja sinäkin rakastat vain mielikuvaa toisesta. Niin kauan kunnes heräät. Herätessäsi näet kaiken kirkkaana ja sellaisena kuin ne ovat; nautit jokaisen ihmisen seurasta, muttet menetä mitään ollessasi ilman heitä. Sitä sen kuuluisi olla. Et tarvitse ketään, kukaan ei tarvitse sinua. Tämä on sairaalloisen pelottavaa.

Kirjassa puhuttiin siitä, että heräämisen ensivaihe on se, ettei halua herätä. Että taistelee kirjan oppeja vastaan. Siksi lukiessani ajattelin ettei havahtuminen voi vaikeaa olla, koska samaistuin sen oppeihin ja ajatuksiin, koin ne oikeiksi. Mutta nyt lukemisen päätyttyä minua vain ahdistaa (moni muukin asia mutta myös tämä): Miten voisin olla yksin ja yksin ja yksin, tiedostaa jokainen tunteeni, käydä ne läpi? Miten pystyn päästämään irti ihmisistä joiden seurasta nautin?

Kun tällä hetkellä elän vain sen tunteen voimalla, että minua tarvitaan edes henkilökohtaisella tasolla.

Toisaalta niin. Havahtuminen vaatii kärsimystä. Kärsimys opettaa, sillä sitä voi havainnoida ja tutkia.  ”Herää, niin et pety, tule hylätyksi ja olet onnellinen ja vapaa.” Tuohan on kaikkea mitä tällä hetkellä kaipaan. Mutta entä jos kaiken sen itkun jälkeen en löydäkään tietä ylös? Tuntuu utopistiselta, ihan kuin tämä olisi vaan suuri pyramidihuijaus. Tuli tässä Fight Club –lainaus mieleen, joka tuntuu istuvan teemaan aika hyvin: ”It’s only after we’ve lost everything that we are free to do anything.”

Meillä kaikilla on havainnoitava ”minä” sekä ”oikea minä”. Havainnoitava minä on se, joka tuo sen kaiken tuskan. Se on ikään kuin suojamuuri: Kaikki viha ja rakkaus kohdistuu siihen – kunnes heräät. Havainnoitava minä on kaikki se, mitä näet. Menestyvä, laiska, rikas, lihava, kaunis, ruma. Kaikki leimat ja harhaluulot, muiden kuva meistä. Kaikesta tästä pitäisi riisuutua, sillä ”itsen” todellinen luonne ei ole mitään muuttuvaa. Et saisi samastua havainnoitavaan minään, sillä silloinhan elämäsi olisi todellinen keinuva laiva: se kaatuu aallokossa, se kaatuu kun et olekaan enää kaunis tai menestyksekäs. Siitä pitäisi riisuutua. Et ole kelvollinen tai kelvoton, olet sinä.

Tuo asia oli ehkä kirjan hankalin pointti käsittää, mutta nyt kun sen tajusin, haluaisin ymmärtää. Haluaisin toimia ja antaa sen toimia. Haluaisin olla niin hällä väliä, haluaisin niin ettei muiden sanat kosketa minua, että tekisin kaiken vain omaksi huvikseni.

”Niin kauan kuin elätte täyttääksenne toisten ihmisten odotukset teidän on huolehdittava – – että täytätte heidän jokaisen kirotun odotuksensa.”

Seuraavaksi pitäisi saada jotain konkretiaa. Jotain otetta elämään. Pitäisi päästä kiintymyksistä, ohjelmoinnista, ehdollistumisesta, kaikesta irti. Pitäisi ymmärtää, viisautta on olla mieli avoinna ja tiedostaa ympärillä oleva maailma sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen näkee. Pitäisi olla asettamatta ehtoja onnellisuudelle, ei minun pitäisi olla riippuvainen jostain ihmisestä tai jonkun asian saavuttamisesta. Mun yksinäisyys on tyhjyyttä sisällä, se ei parane seuralla, se on vain viihdykettä.

Minun pitäisi paeta vuorille (no joke).

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!