Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Onnistuja

Kirjoitettu 20.05.13
Esseen kirjoittaja: Sakari Lehto
Kirjapisteet: 2
Kirja: Onnistujan Pikku-Jättiläinen
Kirjan kirjoittaja: Tom Lundberg, Juhani Töytäri
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen, 9.03. Yrittäjyys, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Viime aikoina olen opiskellut paljon asenteista. Olen tutustunut ajatusten hallintaan, itsekseen puhumisen voimaan ja positiiviseen elämäntapaan. En siksi että olisin pessimisti tai muuten negatiivinen ihminen, ei, vaan siksi koska olen optimisti ja haluan osata käyttää sitä hyväksi kaikessa tekemisessä parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kyllästynyt jatkuvaan turhautumiseen, en enää halua antaa vastoinkäymisten lamauttaa toimintaa. HALUAN ONNISTUA!

Miten teen tämän? Koska vastoinkäymisiä tulee aina, eikä kukaan ihminen pysty katsomaan niitä vain hymyillen, aina tulee lamaannus. Hyvä niin, koska ei vastoinkäyminen muuten mitään opettaisikaan. Kyse onkin siitä ajasta, kuinka kauan annat vastoinkäymisen lamauttaa toimintaasi. Epäonnistuja luovuttaa heti lopullisesti, noviisi saattaa rypeä ongelmissa pitkiä aikoja ennen minkäänlaista kehitystä, mutta onnistujalla tämä aika on vain lyhyt hetki ennen uutta nousua. Tuon ajan minimointiin minä siis pyrin. Tällä kertaa käytin apuvälineenä Tom Lundbergin ja Juhani Töytärin Onnistujan Pikku-Jättiläistä.

Ensimmäiseksi kysyin, miksi ylipäätään turhaudumme….?

”Ole murtunut, että tulisit ehjäksi.
Taivu, jotta oikenisit.
Ole tyhjä, että tulisit täydeksi.
Kulunut, että uudistuisit.”

Laotse vastasi, ja rauha laskeutui laakson ylle.

Suunnitelmallisuus kielii pelosta

Suunnitelmallisuus on asia jota olen vaalinut, kironnut, ylistänyt ja alistanut, ja josta olen TURHAUTUNUT. Tehdäänpäs nyt selväksi tämä asia.

Haluamme tehdä monenmoisia asioita, mutta näyttää siltä etteivät ne meinaa pitkään aikaan, taikka koskaan, edetä käytännön tasolle. Mistä se johtuu? Pelosta, osasit varmasti arvata. Pelko siitä, että suunnitelmamme ei ole tarpeeksi hyvä toimiakseen. Kun tuo pelko ottaa vallan, päädymme jatkamaan suunnitelmien kehittämistä. Ajattelemme, että hyvä suunnitelma minimoi riskejä ja täten myös pelon tunnetta. Totuus on kuitenkin, että ei pelko suunnittelemalla pois lähde. Toki idea kehittyy, mutta ajan mittaan pelko saattaa jopa kasvaa. Laajempi suunnitelma on monimutkaisempi ja tuo mukanaan lisää tehtävää, eli vastuuta, eli pelkoa. Kumoan nyt väitteen, että suunnitelmaan ei silti kannattaisi panostaa. Ainahan sen pitää olla vedenpitävä, mutta ei pidä ”ylisuunnitella”. Tulee tajuta, milloin on toiminnan aika.

Olen mainostanut itseäni suunnitelmallisena persoonana, ja sitähän minä olen. Juurikin siksi, että haluan minimoida riskit ja maksimoida laadun. Pidän siitä ominaisuudestani, mutta olen nyt huomannut toisinaan syyllistyväni ylisuunnitteluun. Saatan suunnitella asiat niin monimutkaisiksi, etten niitä pysty enää toteuttamaan, taikka edes esittämään muille. Jos suunnittelen tekemiset liian pitkälle, voi käydä niin että unohdan ne alkutekijät, mitkä kuitenkin ovat toiminnan käynnistämisessä kaikkein tärkeimmät. Siksi pitäisikin aloittaa toiminta jo varhaisessa vaiheessa ja kehittää sitä matkalla. Pilkotaan prosessi osiin. Verrataan vaikka seuraavia prosessimalleja.

  1. Suunnittele alku, suunnittele jatko, suunnittele jatko, … … … …, suunnittele loppu, toteuta ne.
  2. Suunnittele alku, toteuta se, kehitä jatkosuunnitelma, toteuta se, kehitä taas suunnitelma, toteuta, kehitä…

Nyt pitää siirtyä 1. kohdan ideologiasta 2:seen. Se vaatii sen, että selätetään aloittamisen pelko. Pelko selätetään valitsemalla itse asenteesi. Asenteen voi valita kun osaa hallita ajatuksiaan. Ajatuksiaan voi hallita, kun lausuu ne ääneen ja katsoo niitä kriittisesti. PÄ-DÄMMM!!

Elämän päämäärä

Jos haluat päästä eroon jokapäiväisistä pienistä ongelmista, jotka tuntuvat vievän kaiken innostuksesi ja itseluottamuksesi, onnistuu se parhaiten, kun selvität elämäsi päämäärän ja sitten sitoudut tekemään kaikkesi, jotta sen saavuttaisit. Tämän jälkeen ei sinulle jää yksinkertaisesti aikaa murehtia joutavia ja turhanpäiväisiä pikkuasioita ja sinulle selviää hetkessä, viekö se, mitä nyt teet, sinne minne haluatkin. –Juhani Töytäri.

Yllä oleva teksti sai ajattelemaan oman elämäni päämäärää. Tarkastelin sitä kysymällä itseltäni ”Mitä työtä haluan tehdä koko loppuelämäni?”. Se ei johtanut mihinkään. Minulla on paljon mielenkiinnon kohteita, mutta en ole keksinyt itselleni yhtä ylitse muiden olevaa. En itse asiassa osaa tällä hetkellä sanoa muuta kuin Jääkiekko. No nyt se ehkä alkoikin kirjoittaessa selkiytyä. Urheilu on ainoa, jonka osaan mainita. Urheilussa pidän omien rajojen rikkomisesta, kunnon ja terveyden kehittämisestä sekä voittamisesta. Tajusin, että vaikka terveys ja kunto ovat minulle tärkeitä, isosti katsottuna haluan vain saavuttaa jotain suurta. Ehkei se ole ainoastaan urheilussa, vaan ylipäätään kaikessa elämässä. Haluan saavuttaa arvostusta jollain mielenkiinnon alalla. Enkä näe itseäni tekemässä yhtä asiaa koko elämän. Mielenkiintoja kun on paljon, haluan myös kokeilla useampaa. Saavuttaa monella saralla. Näin ehkä myös löydän sen yhden toiminnan alan, joka on ylitse muiden, en kuitenkaan uhraa kallista aikaa sen pohtimiseen nyt.

Mihin tämä siis johtaa? Tämä johtaa siihen, että en enää tuskaile miettien ”haluanko tehdä tätä koko loppuelämän”. Riittää kun se oikeasti kiinnostaa ja sitoudun siihen sataprosenttisesti tietyksi ajanjaksoksi, jonka aikana pyrin tekemään siitä saavutuksen, sitten voin siirtyä seuraavaan. Minulla on monta erilaista päämäärää, jotka kaikki ohjaavat kohti yhtä suurta – saavuttamista ja arvostusta.

Tai sitten vain vedän jokerikortin ja panostan sata tällä hetkellä ainoaan intohimoon, Jääkiekkoon.

Kuinka onnistun kaupankäynnissä?

Olen maininnut, että raha ei ole tärkein. Silti se tulee aina kummittelemaan. Se on yleisin este kaupoille, ja aina lopulta päädytään puhumaan rahasta. Lähes kaikkeen, ihan kaikkeen, liittyy jollain tapaa raha, ja sen takia raha nähdäänkin itsessään suurimpana arvona. Mutta rahahan määritellään vaihdon välineeksi, eikö niin? Niinkö? Mietitään, näenkö rahan vaihdon välineenä vai itse pääarvona. Pääarvona. Tästä syntyikin nyt ristiriita – raha ei ole tärkein, mutta se on tärkein. En tykkää puhua rahasta, mutta pidän sitä kaiken edellytyksenä. Tämän ristiriidan takia kaupankäynti takkuaa.

Nyt on kaksi vaihtoehtoa. Muutan itseäni menemään raha edellä, tai muutan käsitykseni rahasta vaihdon välineeksi. Valitsen toisen. Kaupanteossa on aina kyse vaihdosta. Vaihdetaan jokin palvelu, tavara tai muu hyödyke toiseen. Vaihdossa otettavan ja annettavan pitää olla samanarvoisia. Raha tuo arvoa, jolla puolia pystytään tasoittamaan. Ensisijaisesti pitäisi kuitenkin pyrkiä tasoittamaan puolia tuomalla mukaan arvoa jostain muusta, lisäpalveluja, eli lisäarvoa. Tiedäthän esimerkin: Jos ravintolassa syötyäsi sinulta ei löydy rahaa, pääset tiskaamaan. En silti sano että kannattaisi mennä marketin kassalle ostamaan banaaneja kutomillasi villasukilla, suhteellisuus kaikessa. Jos haluan kaupankäynnillä saada vastapuolelta jonkin palvelun, minun pitää keskittyä siihen, että annan vaihdossa vähintään yhtä suuren hyödyn palveluillani hänelle. Ei pidä ensisijaisesti ajatella rahaa, vaan katsoa kauppa perinteisen vaihdon tapaan. Raha tulee kyllä kuvioihin jossain vaiheessa, mutta ennen sitä pitää olla muut hyödyt selvillä.

Käytäntöön

Opi tuntemaan naapurisi!
Tämä pieni ohje kolahti minuun. Tiedän, että naapurini ovat lähes kaikki hyviä tyyppejä, koska aina tervehtivät iloisesti kohdatessaan. Haluaisin kovasti tutustua heihin paremmin, mutta en tiedä miten sen aloittaisi. Toisaalta en ole hakenutkaan sellaisia tilanteita missä niin voisi tehdä. Tämäkin on siis alun pelkoa! Jos rohkenen aloittaa tutustumisen naapureihini, kehitän paitsi vuorovaikutustaitojani, myös rohkeutta. Myöhemmin vien samat opit myös työprojekteihin.

Sakari Lehto 044 291 4171

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!