Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oppiminen on salamyhkäistä puuhaa

Kirjoitettu 05.11.13
Esseen kirjoittaja: Alli Laukkanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiakatemia
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Minua Tiimiakatemia-kirjasta kiinnosti eniten kolmas kappale, ”Tiimiläinen”: Mikä on on tiimissä olemisen rooli oppimisessa? Vaikka vanhempani ovat tosi avoimia uusille jutuille ja kannustavat kokeilemaan, heille on syntynyt epäilys Tiimiakatemian roolista ammattikorkeana, ja niin on myös minulle. Alkuun on totta kai mennyt aikaa säheltäessä ja omaa paikkaa löytäessä, mutta mitäs sen jälkeen tapahtuu?

Kirjassa konkretisoituu selvälle präntille asiat, mitä täällä täytyy tehdä kaiken vapaaehtoisen lisäksi. On pääsykoetta, esseiden kirjoittamista, oppimissopimusta, treenejä, motoroloita ja synnytyksiä. Tähän mennessä on silti jotenkin tullut miettineeksi, että miten voin oppia täällä kaiken mitä muut Rajakadulla oppii, miten minusta voi tulla teoreettisestikin yhtä rautainen ammattilainen kuin muista? Miten voisin vakuuttaa tulevat työnantajat tai asiakkaat minun osaamisesta, miten onnistuisin ilman, että pitää aina ensin sohia kepillä jäätä? Vai onko se edes mahdollista? Jos se onkin elämän realiteetti, ettei kukaan oikeasti osaa mitään. Jos se onkin vain lapsuuden fantasiaa ja kuvitelmaa, että vanhemmat aina osaa ja tietää. KUINKA KARUA, OSAISIKO JOKU VASTATA??

Nyt on aika saada asiat selviksi.

Auts, heti lyödään kepillä sormille: ”Tämä vaatii sinulta varsin paljon omatoimisuutta ja aktiivista otetta. — On paljon osaamisalueita, joita sinun tulisi treenata. — Et voi jäädä odottamaan, vaan täytyy ryhtyä toimeen.” Tuossa tulee pahimmat kompastuskivet kun ne ovat tuolla lailla yhdistettynä. Olen huomannut, että minulle tosi hankalaa on koittaa pitää kaikki langat käsissä ja työstää monia juttuja yhtä aikaa. On helpompi kulkea ”putkessa”, työstää yhtä juttua, saada se valmiiksi ja sitten miettiä seuraavaa. Ja pelottaa ajatus siitä, että melkein ainoa oppi teoriasta kaatuu yksilön ja hänen lukemisen kontolle, ja vielä pitäisi muistaa se, mitä on lukenut. Kyllä huomaa että tulen suoraan lukiosta!

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli taitojen kartoittamiseen. Kirjassa kerrotaan karkeasti taitoprofiilista, mutta sitä lukiessa jäi vähän hailea fiilis, että mitä ihmettä se tarkoittaa (onneksi homma selvisi vähän lisää Arviointipassia selatessa). Taitoprofiilin täytettyä pitäisi siis jatkaa oppimissopimuksen tekoon. Se onkin mulla tällä viikolla ohjelmassa!

1)      Mitä taitoja oppija haluaa oppia?     ////      Missä olen ollut?

2)      Miten hän näitä taitoja oppii?  ////    Missä olen nyt?

3)      Miten hän soveltaa niitä tiimiyrityksen toiminnassa?   ////  Minne olen menossa?

4)      Kuinka kauan taitojen oppiminen vie aikaa?    ////     Miten pääsen perille?

5)      Kuinka opittua arvioidaan?   ////   Mistä tiedän olevani perillä?

Minua vähän ahdistaa sopimuksen teko, sillä pelottaa että petän oman luottamukseni ja epäonnistun ja lannistun. Toisaalta, olen superitsekriittinen, joten voisiko tällainen fiilis johtua siitä että olen ennen tehnyt epärealistisia tavoitteita? Nyt voisin heti ekaksi tavoitteeksi ottaa sen, että tekisin ei-niin-konkreettisia tavoitteita, joita olisi helppo saavuttaa, unohtamatta kuitenkin niitä pakollisia asioita, joita tulee suorittaa.

Nyt olisikin jo paljon kerrottavaa äidille, ettei se vaan lähtisi tuputtamaan yliopistoa minulle!

Sitten ehkä tärkein opinlähde on kokemuksen ja kirjatiedon yhteistyö, sekä muut toverit. Huomasin sen itsekin Innovate or die –tapahtumassa. Luettuani innovointikirjan tapahtumassa oli jotain työvälineitä, mitä käyttää. Sitten apuun tuli vanhempi tiimiyrittäjä, joka neuvoi ja jakoi teorioita ja työkaluja. Ja mitä lopuksi jäi käteen, oli kaikki! Toiminnan ohella opittu teoria jäi päähän paremmin kuin mikään lukiokirja, ja itse tekeminen vielä paremmin. Koko prosessi oli korvaamaton oppi, mitä tulee synnyttämistapahtumaan. En malta odottaa (kauhulla ja ilolla), mitä kaikkea Tiimiakatemia tuo tuodessaan, ja mitä kaikkea pääsen oppimaan kantapään kautta, niin kuin tein tuolla tapahtumassa.

Täten voisin ehkä tiivistää koko esseen ajatuksen siihen, että äiti ja iskä, älköön huolehtiko: Opin jos jaksan lukea ja touhuta ja toteuttaa oppimissuunnitelmaa käytännössä. Opin jos jaksan kuunnella muita ja ottaa ohjeita vastaan. Opin jos uskallan uskaltaa, ja kestän stressin. Ja ehkä ne vanhemmat ei osaa eikä tiedä valmiiksi, mutta niillä on paljon kokemusta, joka korvaa kirjaviisaat.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!