Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oppimisen vallankumous

Kirjoitettu 01.06.15
Esseen kirjoittaja: Marie Holmstedt
Kirjapisteet: 2
Kirja: Oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Gordon Dryden & Janette Vos
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kaiken havahtumis-, psykologia- ja itsensäkehittämiskirjojen jälkeen ajattelin ottaa jonkun suht aivot-narikkaan-kirjan. Oppimisen vallankumous tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Kirjaa lukiessa tajusin, että tämä olisi todellakin sopinut sinne aivan ensimmäisen vuoden syksyyn luettavaksi, sen verran paljon tässä oli Tiimiakatemian opetus- ja oppimistyyliä liippaavia asioita. No, vaikka nyt olen jo jonkin verran perillä Tiimiakatemian käytänteistä, ei tästä kirjasta haittaakaan ollut. Opin kyllä paljonkin uutta.

Ensimmäisenä kirja havahdutti minut ajattelemaan, miten paljon koulusysteemi oikeasti köyhdyttää yksilöitä, vaikka tarkoituksena on oppia uutta ja tärkeitä elämäntaitoja. Meillä esimerkiksi ala-asteella oli todella orjallinen kuri, opettaja oli joku ihme hikipinko ja vaati tekemään mielettömät määrät läksyjä, leikki ja hauskuus oli hyvin toissijaista. Muistan kuinka kuvaamataidon tunnitkin oli tarkoin ohjattuja, opettaja teki oman työnsä malliksi, jota me oppilaat sitten apinoitiin parhaamme mukaan. Taideaineesta vietiin siis täysin luovuus pois, voiko olla köyhdyttävämpää. Monet eivät kuitenkaan kyseenalaistaneet opettajan näkemystä, mutta itse muistan kuinka jo silloin halusin tehdä asiat oman pääni mukaan. Oli pakottava tarve soveltaa ja käyttää omia ajatuksia. Piirtelin ja koristelin oppikirjoja, vaikka se oli kiellettyä. Itse kuitenkin koin, että on helpompi keskittyä opettajan jaaritteluun jos piirtelee samalla ja olihan se nyt mielekkäämpää opiskella kirjasta, joka on kivasti koristeltu. Olen aina ollut sellainen ja olen edelleen. Tiukat säännöt, määräykset ja ohjeet vain provosoivat minua tekemään toisin, soveltamaan omalla tavalla.

Soveltamisesta tulikin mieleeni ICT-kurssin tenttikoe. Kirjallinen monivalintakysymys-tehtävä meni hyvin ja pääsin siitä läpi. Sitten olikin toisena tehtävänä Excel-taulukko, johon piti funktioilla, kaavoilla, ties millä laskea lukujen summia ja sen sellaista. Enhän minä niitä osannut tai muistanut, miten lasketaan monta solua yhdellä naksautuksella yhteen. Niinpä päätin soveltaa, ja laskin vaikeamman kautta solujen summat yhteen, pluslaskulla siis. Palautin tehtävän opettajalle ja hän kertoi, ettei se mennyt läpi, koska en ollut käyttänyt niitä Excel-funktioita ja toimintoja. Kysyi hän myös, mistä olen nuo luvut oikein saanut ja vastasin vain, kun en muistanut miten se tehdään niin laskin vähän omalla tavalla. Valitettavasti tässä tapauksessa ei omasta nokkeluudesta ollut hyötyä. Yritin kuitenkin ja yllättävän monesti omasta soveltamis-kyvystä (??) on ollut sekä töissä että koulussa hyötyä. Jos en osaa jotain niin en nosta käsiäni ilmaan ja jätä tekemättä vaan kokeilen edes sählätä ja soveltaa omiani. Vaikutan ehkä ulkopuolisen silmään siltä, että tiedän aina mitä tehdä ja osaan selättää vaikeankin haasteen.

Olen huomannut, että läheskään kaikilla ei ole kykyä tai kenties uskallusta soveltaa. Varsinkin loogiset tai teoreettiset ihmiset ovat hyvin kaavoihin kangistuneita ja köyhästi luovia. He suorastaan ahdistuvat, jos pitäisi tehdä joku asia toisin, kuin yleensä tai kokeilla jotain uutta sillä riskillä, ettei se ehkä onnistukaan. Hirvittävä epävarmuus on siinä tilanteessa havaittavissa. Kirja saikin miettimään, onko tuollaiset tylsät kaavaihmiset koulusysteemin synnyttämiä. Niitä yksilöitä, jotka eivät luontaisesti uskalla kyseenalaistaa ja kun siihen ei anneta mahdollisuutta, niin he eivät sitä myöskään koskaan opi. Mielestäni jo varhaisessa vaiheessa lapsille tulisi opettaa, että ei ole aina yhtä ja ainutta tapaa tehdä asiat ja jotenkin rohkaista siihen, että he osaisivat kokeilla itse. Soveltamista voi oikeasti käyttää muuallakin kuin matematiikassa, jossa sekin menee tiettyjen sääntöjen ja kaavojen mukaan, ngggghhh!

Olen myös sitä mieltä, että kannattaa aina itse kokeilla, sen sijaan, että ottaa kirjan käteen ja lukee, miten joku asia sen mukaan täytyisi tehdä. Oppimisen vallankumous -kirjassa korostettiin juurikin tekemällä oppimisen tärkeyttä ja se todella on Tiimiakatemialla hanskassa. Se on tulevaisuuden oppimistyyli, harmi vain, että se tulevaisuus varsinkin peruskoulujen osalta on tosiaan siellä kaukana tulevaisuudessa, sillä ei sitä noin vaan muuteta ikivanhoja opetussuunnitelmia aivan toisenlaisiksi. Toki aivan kaikkea ei voi oppia käytännössä vaan siihen tarvitaan myös teoria tueksi. Se saikin minut miettimään ensi syksyn uusia pinkkuja, joilla on samalla tavalla oma osuuskunta ja he tekevät käytännössä asiat, mutta heillä on myös viikossa joitakin teoriatunteja. Ainakin näin teoriassa heistä voi tulla aivan järkyttävän kovia tyyppejä, jos he vain hanskaavat sen, että ne teoriatuntien opit viedään käytäntöön. Siitähän elämässä on kyse. Aina voi lukea, opiskella ja sivistää itseään, mutta kriittisiin osuus on se käytäntöön vieminen. Eihän siitä ole hyötyä, että osaat kirjoittamalla ja unissaan ulkoa kertoa, miten aivoleikkaus tehdään jos ei sitä osaa käytännössä tehdä. Hupsista ja potilaasta tulee vihannes, siinä vaiheessa teoriatieto on suhteellisen turhaa. Näihin aatoksiin päätän tämän esseen.

Kolme oppia itselleni:

  1. Ajattele aina lukiessasi tai opiskellessasi jotain asiaa, miten voit hyötyä siitä käytännössä.
  2. Lue ja opiskele enemmän niin on jotain mitä viedä käytäntöön
  3. Sovella ja kokeile omia juttuja jatkossakin, se on yllättävän hyvä ja hyödyllinen taito.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!