Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Osaamisen myynti

Kirjoitettu 09.05.16
Esseen kirjoittaja: Eetu Huosianmaa
Kirjapisteet: 3
Kirja: Gurumarkkinointi
Kirjan kirjoittaja: Apunen, Parantainen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Ensimmäinen Tuotteistaminen-kirja käsitteli palveluiden tuotteistamista helposti ostettavaksi ja tuotteistamista ylipäätään aika kattavasti. Toinen osa keskittyy enemmän henkiökohtaisen asiantuntijuuden tuotteistamiseen ja asiakaskäyttäytymisen ymmärtämiseen psykologian ja tutkimusten avulla.

Parantainen ja Apunen rakentavat siltoja kirjassa esiteltyjen tutkimusten ja niiden bisnekseen soveltumisen välillä. Nyrkkisääntönä voidaankin olettaa, että lähes tulkoon kuka vaan on altis kirjassa avatuille psykologisille tempuille. Ryhmän paine, johdonmukaisuus, vastavuoroisuus, halo-ilmiö ja egon heikkous ovat kirjassa esiteltyjä vipuja asiakkaan pään menoksi. Tämän kaltaisten työkalujen avulla on hyvä lähteä rakentamaan suunnitelmaa miten myydä asiantuntijapalveluita, oli ala sitten mikä tahansa. Reflektoin kirjan sisältöä tulevaan 24H-myyntiin Tiimiakatemialla.

24H-Synnytys on hyvä tuote. Siinä myydään eri aloita osaamista omaavien asiantuntijoiden työtä n. 200:n tunnin edestä. Toimeksiannon pääsee antamaan pilkkahintaan ja kaiken kruunaa tyytyväisyystakuu. Referenssejä on pilvin pimein, joista suurin osa on Suomen suurimpia yrityksiä. Vakuuttavaa, eikö totta? Harva katuu osallistumistaan tähän, mutta moni ei lähde mukaan sen takia, että tämä loistava tuote on vaikea selittää asiakkaille. Mitä oikeastaan tapahtuu? Miten saada asiakas ymmärtämään mistä on kyse? Tämä voi olla mahdoton tehtävä puhelimitse tai yhdellä sähköpostiviestillä. Tarvitaan muuta materiaalia ja stragtegia kontaktointiin.

Rakennetaan vakuuttava myyntikirje ensimmäistä kontaktia varten. Noudatetaan muutamia kirjan teesejä:

  1. Johdonmukaisuuden periaate

Tätä temppua käyttävät esim. legendaariset Enrion luetteloa myyvät puhelinkauppiaat. ”Laitetaanko teidän ilmoitus luetteloon tänäkin vuonna”, vaikkei sitä olisi ollut viime vuonnakaan. Myyntikirjeessä pyritään tuomaan esiin miten vuosi vuodelta Suomen isoimmat yritykset lähtevät mukaan, mikset siis lähtisi sinäkin. Muutkin ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen ennen sinua ja tulevat tarttumaan jälkeensikin.

  1. Egon heikkous

Mielistely toimii, sillä alitajunta ottaa sen vastaan ennen kuin tietoinen mieli ymmärtää, että sitä yritetään mielistellä. Lisäksi se, että kuuluu esimerkiksi johonkin tiettyyn eliittiin, kuten alla olevassa myyntikirjeessä. ”Monet muutkin menestyjät”.

  1. Niukkuus

” Emme tarjoa tätä mahdollisuutta kenelle tahansa, sillä haluamme toimeksiannon antavan yrityksen olevan alansa huipputoimija, jolta saatu referenssi painaa opiskelijoiden papereissa. Yrityksenne kuuluu mielestämme edellä mainittujen yritysten tavoin maamme johtaviin toimijoihin, joita haluamme edelleen tavoittaa.” – asiakas kuuluu siis harvoihin ja valittuihin yrityksiin, joita pyrimme lähestymään.

  1. Ryhmän paine

Muutkin Suomen suurimmista yrityksistä ovat ostaneet, tutut ovat niissä markkinointijohtajina.. Mitähän kolleegat ajattelevat? Täytyykö meidänkin olla mukana tällaisessa? Muutkin ovat niin miksei mekin.

  1. Monet muut tuotteistustyökalut

Hinta on edullinen ja tavallaan jopa proviisiomallinen, tyytyväisyystakuu on puhdasta kultaa. Riskejä ei siis ole. Referenssejä on vinopino ja kaikki vieläpä maamme johtavilta yrityksiltä! Palvelun sisältö avataan innostavaan tapaan ja painotetaan asiakaslähtöisyyttä.. Haluan tietää lisää!

Näin se käy.

 

Hei (ETUNIMI),

 

Monet muutkin menestyjät ovat tarttuneet tähän pian tarjoamaamme mahdollisuuteen ennen sinua ja tulevat tarttumaan sinun jälkeesikin.  Kerron nyt miksi.

 

OLET SEURAAVA TYYTYVÄINEN ASIAKKAAMME

Jo 15 vuoden ajan Suomen suurimmat yritykset ovat vakuuttuneet Tiimiakatemialta valmistuneiden yrittäjyysopiskelijoiden lopputöistä, joissa opiskelijat pureutuvat yritysten toimeksiantoihin. Tyytyväisiä asiakkaitamme ovat olleet esimerkiksi Valio, Lähitapiola, Adidas Suomi, XXL, sekä Hartwall. Lopputyö suoritetaan intensiivisen 24 tunnin aikana, jolloin valmistuvat opiskelijat pureutuvat annettuun toimeksiantoon ja luovat toimivat käytännöt ideoiden toteutukseen lisäten myyntiä.

Emme tarjoa tätä mahdollisuutta kenelle tahansa, sillä haluamme toimeksiannon antavan yrityksen olevan alansa huipputoimija, jolta saatu referenssi painaa opiskelijoiden papereissa. Yrityksenne kuuluu mielestämme edellä mainittujen yritysten tavoin maamme johtaviin toimijoihin, joita haluamme edelleen tavoittaa.

 

NÄIN TEEMME SEN

Te julkistatte alkushow’ssa toimeksiantonne. Tämän jälkeen opiskelijat pureutuvat toimeksiannon pariin 24 tunniksi, jonka aikana he luovat toteutettavia ideoita ja niihin käytännöllisiä ratkaisuja. Opiskelijat ovat yhteydessä teihin koko prosessin ajan välittäen ajantasaista tietoa ja antaen mahdollisuuden vaikuttaa tuloksiin. 24 tunnin prosessin jälkeen järjestetään loppushow, jolloin tulokset julkistetaan ja saatte suullisen esityksen tuloksista, sekä yksityiskohtaisen kirjallisen aineiston.

Arvioitte itse opiskelijoille antamanne toimeksiannon tulokset ja opiskelijoiden ansio määräytyy sen mukaan. Mielestänne onnistuneesta suorituksesta palkkio on 200 – 1500 euroa, annetusta kouluarvosanasta arvosanasta riippuen.  Luotamme rautaiseen osaamiseemme, joten tarjoamme tyytyväisyystakuuna tyytymättömälle asiakkaalle kaiken opiskelijoiden tuottaman materiaalin ilmaiseksi.

Haluan kertoa sinulle lisää tästä mahdollisuudesta. Kysy minulta lisää.

 

Yhteistyöterveisin,

Eetu Huosianmaa

Osk. Wedia

+358 44 200 888 7

eetu@wedia.fi

 

Yksityiskohtaisemmat infot puhelimessa myöhemmin, samoin klousaus jos henkilö on yksin päättävässä asemassa.

 

Iisi moni.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!