Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pakko saada

Kirjoitettu 07.09.15
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pakko saada
Kirjan kirjoittaja: Janne Viljamaa
Kategoriat: 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pakko saada

Janne Viljamaa

Jälleen kerran takana yksi kirja, jota voin hyödyntää opinnäytetyön tekemisessä. Haluan siis tehdä opinnäytetyön yrittämisestä ja näkökulmana mielenterveys ja itseluottamus. En ole vielä ihan päättänyt tarkkaa aihetta, mutta ihmisen mielen ympärillä opinnäytetyö tulee kumminkin pyörimään. Minua kiinnostaa yrittäminen sekä psykologiset asiat, joten miksi en lähtisi niistä liikkeelle. Opinnäytetyön aion aloittaa ensi keväänä tai sitten teen sen kesäopintoina.

Olen luonut strategian loppuakatemiaa ajatellen ja se tulee menemään suurin piirtein seuraavalla tavalla. Tässä syksyn aikana MP on isossa osassa, kuten myös LKV:n tutkinnon saaminen. Sen lisäksi olen apuvalmentajana Esihautomo-projektissa ja Tiimimestarit alkaa 15.9. Syyskuun lopussa alkaa Wayoutin uuden huoneen remontti ja aika paljon on luvassa myös huonekalujen hakemista eri puolilta Suomea. Joten syksy on hallinnassa.

Sitten kevääseen ja kesään. Olen tullut siihen tulokseen, että jos en löydä ihan unelmatyöpaikkaa tai projekti ei lähde aivan kunnon lentoon, haluaisin ehkä aloittaa Rakennusmestarin opinnot 1.9.2016 Jyväskylässä tai jossain muualla. Joten siihen mennessä pitäisi tehdä tradenomin opinnot valmiiksi. Uskon, että rakennusmestarin opinnot voisi hyvin yhdistää MP:een, joten en näe siinä ongelmia. Ongelmana on tietenkin se, etten saa Tiimiakatemian todistusta, jos en ole tiimissä viimeistä syksyä. Toinen ongelma on myös se, saanko olla vielä osuuskunnassa koko ensi vuoden, jos en ole enää viimeistä syksyä akatemialla vai joutuuko kesän jälkeen jo siirtämään MP:n eri yhtiömuotoon, jos nähdään, että sitä on järkeä jatkaa.

Jotta saavutan 210 opintopistettä, syksyn jälkeen minulla on enää jäljellä harjoittelu sekä opinnäytetyön tekemistä. Harjoittelun suoritan mitä todennäköisemmin ensi keväänä MP:ssä ja silloin pitää miettiä, että kannattaako minun olla vielä tiimissä vai ei. Tämän syksyn nyt kuitenkin olen vielä matkassa, mutta jos vuoden vaihteen jälkeen tuntuu siltä, että olen saanut tiimistä ja akatemiasta kaiken irti, voisin keskittyä lopun ajasta harjoitteluun sekä Tiimimestareihin. Nämä olivat nyt pitkän linjan mietintöjä, mutta asioilla on yleensä tapana järjestyä sekä muuttua matkan varrella. Akatemialla asiat muuttuvat nopeasti, joten nämä ovat nyt tämänhetkiset mietteet.

Vielä pitää sen verran sanoa, että olen kyllä akatemialle monesta asiasta isosti kiitollinen. Opin akatemian avulla tuntemaan, kuka on Anders Bertlin, sain sieltä pari kovaa yrittäjäystävää sekä opin joustavuutta, ajanhallintaa sekä tiimi- ja valmentajataitoja. Tähän elämänvaiheeseen akatemia oli kyllä ainoa oikea paikka. Vähän harmittaa, jos ei saa Tiimiakatemian todistusta näistä syistä, mutta ei se minulle ole kuitenkaan elämän ja kuoleman asia. Minussa itsessäni on henkinen todiste siitä, että olen käynyt Tiimiakatemian. Syksyn ja kevään tavoite on ehdottomasti yrittää nostaa itseluottamusta sekä itsetuntoa. Lukuohjelmassa on pari siihen liittyvää kirjaa, jotka otan työn alle seuraavaksi.

Tulee olemaan tiukka treenisyksy, aiheena kun on 24h synnytys melkein joka treeneissä. Itse en oikein usko tuotteeseen nimeltä 24h ja sen myynti on minulle erittäin hankala. Sitten kun päästään niin pitkälle, että myynti on tehty, uskon että voin auttaa tiimiä tapahtuman käytännön järjestelyissä. Myös aika 24h hoitamiseen tulee olemaan kortilla, koska minulla on tällä hetkellä neljä isoa projektia, jotka vievät paljon aikaa. Joten tämän syksyn epämukavuusalue tulee ehdottomasti olemaan tuo 24h, mutta joku epämukavuusalue on hyvä olla, että kaikki ei ole pelkkää juhlaa! 🙂

Sitten itse kirjaan. Tämä kaksisataasivuinen kirja kertoo siitä, miten saavuttaa onnellinen elämä ilman addiktioita. Meille ihmisille, minä mukaan luettuna, tulee helposti addiktioita, joista voi olla erittäin vaikea päästä eroon. Luulin joskus, että onnellisuus on sitä, että on vapaa, mutta monen kirjan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuus on sitä, että sinä hallitset sinun elämääsi, eikä esimerkiksi raha tai addiktiot. Miten sitten saavuttaa hyvä itseluottamus tai hyvä itsetunto? Minun ongelmani löytyi kirjan sivulta 149. Kirja osuu kyllä aivan napakymppiin minun kohdallani. Tätä ei voisi paremmin kertoa:

”Toinen nykypäivään vaikuttava seikka on jatkuva menestymisen tarve. Tämä on asia, josta en ole ainakaan itse huomannut puhuttavan asiaa käsittelevässä kirjallisuudessa. Ymmärrettävästi sanottuna, ne aiemmin mainitut tavoitteet, joika itselleni asetin, eivät alkuunkaan riittäneet. Olen koko elämäni etsinyt sellaista olotilaa, jossa toteaisin kaiken olevan hyvin tai edes tyydyttävästi. Mikään olotila tai saavutus ei ole saanut aikaan sellaista olotilaa, johon olisin tyytyväinen. Ajattelen aina, että kun tuon saan vielä hoidettua niin sitten voin vain olla, enkä tarkoita pieniä kotiaskareita vaan esimerkiksi AMK- tutkintoja, työtä, palkkaa, omaisuutta jne. Jostain syystä mikään ei tunnu riittävän, aina on jotenkin rauhaton olo, eikä koskaan tunnu siltä, että kaikki on hyvin ja voisi vain nauttia olemisesta ja niistä etuoikeuksista ja tavoitteesta, joita luvalla sanoen aika harvalla on. Asiaa sen kummemmin perehtymättä olen tullut siihen tulokseen, että koska en ole koskaan elänyt tasapainoisessa ja normaalissa olosuhteissa lapsena, niin en tunnista sellaista olotilaa myöskään aikuisena, tai en ainakaan osaa siitä nauttia.”

Pitkä lainaus mutta minulle erittäin tärkeä. Olen aina perustanut itseluottamuksen siihen, mitä saan aikaiseksi ja sen takia en ole koskaan oppinut nauttimaan matkasta vaan vain pienen hetken tuloksesta. Ihan mitä tahansa elämässä saavuttaa, se ei tee sinusta onnellista, vaan onnellisuus lähtee sisältäpäin, ei ulkoapäin. Akatemian aikana olen selvittänyt pohjia myöten, kuka olen ja mitä olen tehnyt. Sen jälkeen on aika laittaa palaset takaisin ja alkaa elää. Olen ikään kuin purkanut auton atomeiksi ja kohta on palaset käyty läpi, minkä jälkeen auton uudelleenkoonti alkaa.

Jos sinun itseluottamuksesi perustuu siihen, mitä muut ajattelevat sinusta tai mitä saat aikaiseksi, sinusta tulee myös helposti työaddikti. Voi käydä näin:

”Niin sanottu vaativa personallisuus tarkoittaa ihmistä, joka on kova itselleen ja mittaa itseään suorituksin. Vaativa personallisuus ei koskaan hemmottele itseään ja vain nauti. Hän on oppinut, että onni pitää ansaita kovalla työllä – hän kääntää aggression sisäänpäin. Leikkimieli katoaa ja elämästä tulee vakavaa suorittamista. Vaikka vaativa persoonallisuus kuuluu persoonallisuushäiriöihin, meissä kaikissa, etenkin työriippuvaisissa, voi olla vaativan persoonallisuuden piirteitä, vaikka emme diagnoosia saakaan. Vaativan persoonallisuuden piirteitä ovat ääretön pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus, jäykkyys, avoimuuden puute ja usein saituus. Pakko-oireinen eli neuroottinen ihminen on hyvä ja tarkka työntekijä, joka pääsee tarmollaan ja tarkkuudellaan usein pitkälle elämässään. Hän on hyvin vaativa ympäristölleen ja vaatii muita mukautumaan oikkuihinsa.”

”Pakko- oireinen noudattaa rituaaleja – joka päivä täytyy suorittaa samat asiat samassa järjestyksessä. Poikkeukset ahdistavat. Pakko-oireinen pelkää turhaan yhä uudestaan – pahin ei toteutunutkaan.”

Oli erittäin hyvä lukea tämä kirja ja katsoa itseään peiliin, että miten sitä toimii missäkin tilanteessa ja mistä tietyt asiat juontavat juurensa. Uskon, että minusta tulee vielä vahva ja onnellinen ihminen. Työtä se vaatii, mutta oikealla tiellä ollaan. Itsensä valmentaminen on kyllä parasta hommaa ja jo nyt huomaa, että olen vahvempi ihminen kuin esimerkiksi silloin kun aloitin akatemian. Onnellisuutta ei voi saavuttaa rahalla eikä silloin jos on riippuvainen jostain, mutta sen voi saavuttaa, kun on sujut kaikkien asioiden kanssa. Kirjoittaminen ja miettiminen auttaa paljon onnellisuuden saavuttamisessa ja varsinkin siihen, että tietää mitkä ne seuraavat askeleet on. Onnellisuus ei ole sitä, että on vapaa tekemään mitä vaan, vaan onnellisuus tarvitsee myöskin rajoja. Ne rajat sinä asetat itse ja niiden saavuttamisen sinä valvot itse.

Olipa jälleen kerran hyvä kirja, pisti ajattelemaan ja miettimään elämän syvempiä asioita. Tästä on hyvä jatkaa taas syksyä eteenpäin! 🙂

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!