Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Paras

Kirjoitettu 14.04.16
Esseen kirjoittaja: Essi Järviö
Kirjapisteet: 2
Kirja: Paras
Kirjan kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut

Paras, 4.0 out of 5 based on 2 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (2 votes cast)

Miten saat itsestäsi kaiken irti? Tämä lause kirjan takakannessa sai lainaamaan Erik Bertrand Larssenin kirjan Paras. Alkukevät oli mennyt suhatessa monen eri projektin kanssa, joihin oli kyllä käytetty tunteja, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen. Tehottomuus ja aikaansaamattomuuden tunteet alkoivat ärsyttää, ja siksi valkkasin kirjastosta aiheeseen sopivaa lukemista.

Uusi näkökulma elämään

Ensimmäisenä tarkasteltiin, miten omaan elämään saa uutta näkökulmaa. Miten asioita kannattaa katsoa uudella tavalla, että ymmärtää uusia juttuja itsestään ja omasta elämästään?

Itselle kolahti vähän kovemmin muutama juttu. Ensinnäkin se kliseinen ajatus ”elät vain kerran”. Tai ”jonain päivänä kuolen”, kuten asia oli asetettu kirjassa. Pointtina on siis se, että ihminen todellakin elää vain kerran, ja joidenkin asioiden tekemiseen on oikeasti vain yksi mahdollisuus. Esimerkiksi urheilijan ura on hyvin rajallinen aika ja vain sen aikana hän voi voittaa olympiakullan. Jos hän ei tavoittele sitä NYT, tilaisuus menee ohi, kun ura päättyy.

Sama homma on Tiimiakatemian kanssa. En tule koskaan käymään tätä koulua uudelleen. Siksi minun pitäisi juuri NYT selvittää, mitä haluan vielä kokeilla, kokea, oppia, missä haluan kehittyä, mitä haluan saavuttaa, ja mitä haluan, että tiimini saavuttaa.

Mielessä on viimeaikoina pyörinytkin ajatus: enää puolitoista vuotta jäljellä. Mitä haluan vielä ehtiä tehdä? Tuntuu, että olen mennyt niin sokeasti tiimin projekteissa, että omat tavoitteet, haaveet ja innostuksen aiheet ovat jääneet miettimättä kokonaan. Millaisen projektin haluan itse käynnistää ja viedä loppuun?

Toinen juttu mikä kolahti, on ajatus itseni vertaamisesta itseeni. Jokaisella on oma mielikuva siitä, millaista elämää haluaisi elää, mitä haaveita ja tavoitteita omassa elämässä vielä on. Kun elämä tuntuu ikävältä, on aika turhaa miettiä, miten jollakin muulla menee vielä huonommin. Se ei ole kovin motivoivaa. Motivaatiota kannattaa sen sijaan hakea juuri siitä omasta tavoitteesta tai ihanteesta. Millaista elämä voisi olla.

Itse sorrun jatkuvasti vertailemaan itseäni muihin. Siis ihan kaikessa. Salilla katson viereisen treenaajan haukkaria ja mieliala laskee aina ainakin vähän, kun ajattelen että itsellä ei ihan erotu käsivarren lihakset noin hienosti. Akatemialla katse suuntautuu omaan tiimiin. Muut tiimiläiset onnistuu paremmin projekteissa, tienaa enemmän rahaa, saa parempia ideoita ja niin edelleen. Itsensä vertailu itseensä on yllättävän haastavaa. Siinä täytyy oikeasti katsoa niitä omia suorituksia realistisesti, ja sen jälkeen päättää tehdä asiat eritavalla. Välissä pitää vielä analysoida ja tarkastella tarkkaan, mikä itseasiassa menikään vikaan ja mihin kaikkiin asioihin pystyn jatkossa itse vaikuttamaan.

Kolmas juttu on arvojen löytäminen. Joskus elämässä saattaa tapahtua jotakin yllättävää ja dramaattista, kuten onnettomuus, jonka jälkeen tajuaa, että jotkin asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset. Kirjassakin kerrottiin muutama tarina, miten onnettomuuden jälkeen elämänarvot ovat menneet uusiksi. Arvoja tuleekin mietittyä ilman tällaisia käänteen tekeviä tapahtumia aivan liian harvoin.

Otin omat arvoni käsittelyyn, kun kevään työtaakka alkoi tuntua liian raskaalta suorittaa kunnialla loppuun ja aloin miettiä, mitä pitäisi jättää pois. Huomasin karsiessani työtaakkaa, että samalla kun yritän pitää kiinni arvoistani, joudun tinkimään niistä. Olin lopettamassa koulutusohjelmaa, ja yksi arvoistani oli kehittyminen. Toisaalta tajusin myös, että kiireessä ja deadline-paniikissa ei kehity muussa kuin stressinhallinnassa, joten näkökulma vaikutti myös. Tärkeimmäksi arvoksi nousi loppujen lopuksi terveys ja siksi päätin vähentää työtä ja antaa enemmän aikaa liikunnalle. Tällä tavalla arvojen miettiminen tuo raameja omalle toiminnalle ja tulee mietittyä, onko tämä, mitä nyt teen, sitä, mitä minun pitäisi tehdä, että elämä olisi mielekästä.

Päätavoitteena Grand Slam, välitavoitteena olla ylpeä itsestään joka päivä

Myös tavoitteen asettamiseen sain lisää ajatuksia tästä kirjasta. Erityisesti pitkän ja lyhyen ajan tavoitteiden merkitys avautui taas paremmin. Pitkän ajan tavoite pitää olla mielessä, että jaksaa tavoitella lyhyen aikavälin tavoitteita. Lyhyen aikavälin tavoitteet on asetettava, ettei tie pidemmän ajan tavoitteeseen tunnu liian pitkältä ja raskaalta. Kirjassa annettiin hyvä esimerkki tennispelaaja André Agassista. Hän on kertonut, ettei aktiivisen kautensa aikana ajatellut Grand Slamia, vaan että voi jokaisen päivän jälkeen olla ylpeä itsestään.

Tavoitteista puhutaan jatkuvasti Tiimiakatemialla. Onhan se itsensä johtamisen yksi peruselementeistä. Hyvän tavoitteen pitää olla mitattavissa, sillä pitää olla aikamääre ja sen pitää olla konkreettinen. Mielestäni Bisnerassa olemme kyllä osanneet asettaa tällaisia tavoitteita esimerkiksi asiakaskäyneihin tai kirjapisteisiin liittyen. Miksi sitten tiimiyrityksemme on jatkuvasti epäonnistunut tavoitteisiin pääsemisessä?

Vastaus löytyy Paras-kirjasta.

”Tavoite ei koskaan tehoa, ellei se vaikuta tunteisiin.”

Yksikään kirjapiste- tai asiakaskäyntitavoite ei ole vielä vaikuttanut tarpeeksi ainakaan omiin tunteisiini, että olisin jaksanut tehdä kaikkeni sen eteen. Kun tavoite innostaa joka kerta, kun sitä ajattelee, se ohjaa tekemään oikeita asioita. Tiimimme tavoitteet ovat lähinnä masentaneet tai ahdistaneet.

Tänä keväänä olen miettinyt myös ihan omia henkilökohtaisia tavoitteitani Tiimiakatemian ajalle. Millainen tavoite ajaisi minua eteenpäin? Tällä hetkellä mielessä kytee haave tehdä tiimin kanssa yhdessä kolmantena vuonna isoja asiakascaseja joista vaikka koko tiimi saisi ansaittua mymmirahat. Se pitäisi vielä muotoilla konkreettiseksi tavoitteeksi. Uskoisin että tämä vaihe tapahtuu vasta tiimin kanssa keskustellessa.

Joka tapauksessa, vaikka olen koko Joonatanin tiimiliiderikauden ajan arvostellut hänen liian suuria visioitaan, alan pikkuhiljaa ymmärtää, että on ihan turha tavoitella liian pieniä asioita. Jälleen esimerkki kirjasta: Miksi tavoitella pääsevänsä tenniksen maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon, kun voi olla paras? Tavoitteen on vain oltava sen verran tunteita herättävä, että se laittaa liikkeelle ja ajaa eteenpäin tylsempinäkin kausina.

Tee päätös, muuten mitään ei tapahdu

Kun tavoite on selvillä, on päätöksenteon aika. Aionko oikeasti tehdä kaikkeni saavuttaakseni tavoitteeni vai lähdenkö tavoittelemaan maalia vain puoliteholla? Valintaan liittyy aina se riski, että pitää luopua jostakin. jääkö helpompi tie taakse? Jäävätkö muut uravaihtoehdot kokematta jos valitsen juuri tämän? Saanko viettää yhtä paljon aikaa perheeni kanssa, jos muutan kauas uuden työpaikan takia?

Nimenomaan kaikkensa antaminen tavoitteen saavuttamiseksi on avain menestykseen. Jos vain toivoo saavuttavansa tavoitteen, jatkaa luultavasti samaan malliin kuin aina ennenkin. On tehtävä päätös, että antaa kaikkensa peliin.

Matkalla

Lopuksi vielä muutamia ajatuksia pitkästä matkasta kohti tavoitetta.

Matkalla pitää olla kärsivällinen. Larssen kertoo, että kun ihminen on tarpeeksi kärsivällinen, hän kokee lopulta kehityksessään nopeutuvan muutoksen. Kun kokemusta on esimerkiksi 10 vuoden ajalta, sujuu ennen neljä päivää kestänyt projekti kaksi päivää. Ja näinhän olen itsekin huomannut sen olevan. Kun nuorempana aloitin pianotunnit seudun parhaaksi kehutun piano-opettajan opissa, nuotinlukutaito kehittyi hitaasti ja tuntui etten koskaan opi kappaleita. Viiden vuoden päästä opin kappaleet jo paljon nopeammin ja nuoteista lukeminenkin parani tiuhempaan tahtiin. Tiimiakatemiataipaleeni on vasta niin alussa, että en koe kehityksen vielä nopeutuneen vaikka sitä onkin tapahtunut rutkasti.

Matkalla tulee varmasti vastaan myös vastoinkäymisiä. Miten niistä selviää? Vastoinkäymisiin tulee varautua. Niitä pitää odottaa ja ne pitää kuvitella mielessään, sillä ne kuuluvat matkaan. Kun vastoinkäymisiin suhtautuu oikein, ne eivät tunnu kamalilta ja epäreiluilta, vaan niiden ylittäminen tuntuu mahtavalta.

Olen itse aikalailla lamaantunut vastoinkäymisten edessä, kun niitä on tullut vastaan akatemia-aikana. Tiimiakatemian synttärit on hyvä esimerkki tästä. Olin innostunut, tavoitteet oli asetettu, mutta yhtäkkiä vastoinkäymiset iskivät vasten kasvoja: Projektiryhmä oli levällään, juhlapaikasta tuli huonoa palautetta ja tunsin olevani täysin ilman visiota siitä mitä minulta odotetaan. Jos olisin osannut varautua vastoinkäymisiin ja miettinyt ennakkoon, mitä niiden kohdalla teen, olisi matka ollut helpompi.

Sisäinen dialogi on myös tärkeää, varsinkin kun tulee vaikea paikka eteen. Jos jatkuvasti sanoo itselleen, että en kuitenkaan selviä tästä, ei luultavasti selviä. Sen sijaan erilaiset voimalauseet antavat voimaa arkeen ja sen haasteisiin. Tässä muutama esimerkki voimalauseista joita olen itse alkanut käyttää. Vaikutus on todettu toimivaksi.

Olen kova!

Jos muutkin pystyy tähän niin minäkin pystyn!

En anna tämän lannistaa minua!

Pääsen varmasti tavoitteeseeni!

Visualisointi on yksi keino helpottaa vaikeilta tuntuvia tilanteita. Itselleni esimerkiksi asiakaskäynnit ovat joskus hankalia ja jännitän niitä etukäteen. Larssenin mukaan tilanteen kuvitteleminen monta kertaa etukäteen auttaa tällaiseen jännitykseen. Joskus ei siis riitä, että on valmistellut hienon esityksen ja opetellut sen ulkoa. Myös small talk –tilanteet kannattaa miettiä etukäteen: Mitä kysyn, mitä vastaan kysymyksiin. Lisäksi omaan olemukseen kannattaa kiinnittää huomiota etukäteen. Kävelenkö paikalle ryhdikkäästi vai hartiat lysyssä, kättelenkö reippaasti vai onko kädenpuristus löysä, hymyilenkö, olenko puhelias vai vähäsanainen ja niin edelleen. Tällainen visualisointi auttaa rentoutumaan itse tapaamisella. kun tietää jo valmiiksi mitä tekee, voi keskittyä tekemään vaikutuksen.

Tätä viimeistä juttua olen jo käyttänytkin, joskaan en niin tietoisesti. Larssenin kirjassa sitä kutsutaan moodiksi. Itse olen huomannut, että otan tietyn moodin erilaisissa tilanteissa. Kun esimerkiksi kirjoitan tätä esseetä, suljen kaiken muun pois, en näe enkä kuule muuta kuin omat ajatukseni ja näppäimistön naputuksen. Keskityn esseeseen täysillä. Salilla on vähän sama juttu. Keskityn tietyn liikkeen ajan tiettyyn lihakseen. Jos teen hauiskääntöjä, katson peilistä käden liikettä ja tunnustelen ajatuksissani lihasta. Vaikka liike tuntuu raskaalta, keskityn siihen, että liike tulee tehtyä oikein ja sarja loppuun asti. En näe enkä kuule mitä muut tekevät ympärilläni. Tyhjennän mieleni täysin muusta.

Akatemialla työmoodiin pääseminen on hankalampaa. Keskeytyksiä tulee vilkkaalla toimistolla jatkuvasti. Siksi en yleensä teekään mitään syvää keskittymistä vaativaa toimistolla. Joskus keskittyminen onnistuu, jos tehtävä on selkeä, helppo ja lyhytkestoinen.

Asiakaskäynneille moodin löytäminen ei ole ollut helppoa. En ole kovin puhelias tai sosiaalinen ihminen, varsinkaan vieraiden ihmisten seurassa. Asiakaskäyntejä pitää harjoitella ja niihin pitää valmistautua kunnolla. Muuten menen täysin lukkoon. Tänä keväänä olen käynyt muutamalla käynnillä tiimin kokeneempien myyjien kanssa. Se on ollut helpompaa ja olen saanut hyviä vinkkejä siitä, mitä kaikkea käynnillä kannattaa kysyä.

Näillä eväillä alan harjoitella tavoitteiden asettamista, niiden saavuttamista ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Oma kehittyminen on nyt etusijalla ja aion tehdä sen eteen töitä ja jättää pienet näpertelyt ja nakkihommat muille.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!