Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pelon hinta

Kirjoitettu 10.06.21
Esseen kirjoittaja: Lasse Helminen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pelko tuottaa ongelmia, mutta se pitää meidät hengissä. Se suojelee meitä vaarallisissa tilanteissa, mutta voi ilmestyä vaikuttamaan väärässä tilanteessa väärään aikaan. Henkka Hyppösen kirjoittama kirja Pelon hinta kertoo pelkotiloista ja niiden tuomista ongelmista, mutta eniten kirja keskittyy pelon voittamiseen. Mikä on pelon hinta?

 

Epäonnistumisen pelko

Harvoin itse pelkään epäonnistuvani, mutta näitäkin hetkiä on. Epäonnistumisen pelon taustalla minulla on tunne, että silloin petän itseni ja erityisesti muut ihmiset. Olen luonteeltani vähän perfektionisti, joka näkyy välillä eri tilanteissa. Tämän takia pyrin lähes kaikissa asioissa täydellisyyteen. Minulla on myös välillä vaikea luottaa muiden tekemiseen vaan teen asian itse, koska silloin tiedän jäljen olevan sata prosenttia minun vastuullani. Välillä paikkaan epäonnistumisen pelkoa tällä, että teen asian itse. Tämä syö voimiani muilta asioilta ja joskus jopa turhauttaa minua.

 

Pelon voittaminen

Jos haluaa selättää pelon, on tajuttava, että pelko on vain sana. Ihmiset osaavat pelätä asioita, joita edes ei ole tapahtunut vielä tai ei välttämättä tapahdu ikinä. Pelon alkuperäinen tehtävä on ollut suojata meitä vaaroilta. Pelko määrittää lähes kaikkia valintoja, vaikka olisimmekin turvassa. Yksi erittäin virheellinen käsitys on, että pelolle ei voi tehdä mitään. Pelkoa voi kuoria kerros kerrokselta, jolloin sitä oppii tuntemaan ja sille voi tehdä jotain.

 

Sawake

Alamme nykyään tuntemaan toisemme jo hyvin. Akatemian tapaisessa yhteisössä tiimin luottamuksella on iso vaikutus siihen, kuinka paljon olemme valmiita antamaan itsestämme kohti yhteistä päämäärää. Uskon tiimin yhteenkuuluvuuden siedättävän ja tukevan kaikkien meitä meidän omissa, että tiimin haasteissa sekä peloissa. Tämä vaatii paljon toisillemme keskusteluja asioista ääneen. On helppo ajatella, ettei asioita tai pelkoja ole olemassa, jos niitä ei sano ääneen. Todellisuudessa silloin piilottaa omat pelot eikä välttämättä pääse niistä yli. On ollut todella hienoa nähdä, kun tiimissä joku selättää pelkonsa, vaikkapa esiintymisen tai asiakastapaamisen kanssa. Myös monta rohkeaa kokeilua on nähty tiimissämme pelosta huolimatta, kuten Jutan Vanilla Vintage tai uusimpana vaikkapa Iinan lähiruuan verkkokauppa. Uskon, että näitä ei olisi tapahtunut ainakaan yhtä nopeasti ilman tiimimme tukea.

 

Jokaisella on pelkoja ja jokainen kokee pelkoa elämänsä aikana. Joskus pelko rajoittaa tekemistämme niin paljon että emme lähde tavoittelemaan unelmiamme. Minä en halua olla se ihminen, joka jättää yhdenkin mahdollisuutta pelon takia hyödyntämättä!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!