Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pikku prinssi

Kirjoitettu 25.09.13
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 1
Kirja: Pikku Prinssi
Kirjan kirjoittaja: Antoine De Saint-Exupery
Kategoriat: 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pikku Prinssi

Antoine De Saint-Exupery

Sain tämän kirjan vaimolta lahjaksi jo monta vuotta sitten. Kannen sisäpuolella oli teksti:

”Tärkeintä on se, mitä et voi nähdä silmillä.”

En siihen aikaan ymmärtänyt lukea tätä mestariteosta. Ajatukset kuten, ”en minä kuitenkaan siitä mitään ymmärrä” sekä ”mikähän lastenkirja tämä on”, teki sen että kirja jäi kirjahyllyyn! Lopultakin sain sen nyt kaivettua sieltä esille, ja yllätyin! Miten näin ohuessa kirjassa voi olla näin paljon asiaa. Aluksi en ymmärtänyt ihan kaikkea, mutta sivu sivulta kirja selkeni. En siis todellakaan ole mikään suuri ajattelija luonteeltani. Tätä kuvastaa hyvin viime vuoden kesäteatteri jonka näytelmä oli: Havukka-ahon ajattelija. Istuin paikallaan ensimmäisen puoliajan ymmärtämättä mitään mitä se halusi kertoa. En koskaan nähnyt toista puoliaikaa, jäin juomaan pari keskiolutta ulkona olevalle terassille. Siitä huolimatta tämä kirja vähän kiehtoi minua. Elämän kannalta tämän kirjan lukeminen oli varmasti hyvä asia. Tuli paljon mielikuvia ja näkökulmia ihmisistä mitä en ole aikaisemmin miettinyt.

Mitä hyötyä tästä kirjasta on sitten bisneksessä?

Siinäpä vasta hyvä kysymys. Miten tätä kirjaa oikein lähtisi purkamaan? Ensiksi haluan lähteä sillä näkökulmalla liikenteeseen mitä Ulla Lucas paljon painottaa että ”on mentävä kauaksi että voi nähdä lähelle.” Ei kaikki asiat olekaan niin päivänselviä. Sen vasta alkaa tajuta kun tämä Pikku prinssi joka ei tiedä tästä maapallosta mitään alkaa kyseenalaistaa asioita. Miksi näin? Siinä kohdassa minulla tuli mieleeni että joskus me ihmiset vain uraudumme. Teemme asiat niin kun on aina tehty. Ei uskalleta kysenalaistaa, tai miettiä, tehdään vaan. Pidetään sitä meidän työtä tai projektia niin tärkeänä että ei nähdä oikealle eikä vasemmalle!

Toinen asia joka ilmenee heti kirjan alussa on se että älä aliarvioi kenenkään unelmaa. Vielä tuoreena mielessä on Minä Zlatan Ibrahimovic -kirja, jossa hänen unelmansa oli potkia palloa. Kertoja tässä Pikku prinssi -kirjassa sanoo heti alussa, että aikuiset pelästyttivät hänet pois taiteilijan uralta jo kuusivuotiaana. Onneksi me saamme tehdä unelmia Tiimiakatemialle. Ei kukaan sano, että älä tee sitä ja älä tee tätä, vaan päinvastoin valmentajat kannustavat meitä kohti unelmia.

Hienoa oli myös huomata miten Pikku prinssi suhtautui uusiin asioihin. Hän kysyi, kysyi ja taas kysyi. Jos hän ei heti saanut vastausta kysymykseen, hän jonkin ajan kuluttua kysyi kysymyksen uudestaan. Ei luovuttanut. Meidänkin pitäisi uskaltaa kysyä. Varsinkin alussa nyt kun kaikki on uutta akatemialla, pitäisi vaan rohkeasti kysyä. Miten toinen ryhmä on hoitanut tällaisen tilanteen? Miten tällainen asia hoidetaan? Kysymällä usein välttää kuoppia. Ei tee samoja virheitä kuin kaikki muut. Samalla tavalla myös kun olemme tekemisissä asiakkaiden kanssa. Aina on parempi kysyä kuin olettaa. Ei tarvitse ainakaan jälkeenpäin sanoa, että olisit kysynyt!

Siitä päästäänkin hyvällä sillalla siihen, miten tätä kirjaa voisi hyödyntää asiakassuhteessa. Kertomus siitä miten Pikku prinssi ja kettu tutustuivat. On olemassa satojatuhansia kettuja, miksi juuri meistä tulisi ystävä, kysyi kettu. Samalla tavalla on olemassa satojatuhansia yrityksiä, yritysjohtajia, miksi ne juuri meidän kanssamme tekisivät kauppaa? Ketun vastaus toi paljon ajatuksia mieleen, se sanoi näin:

”Jos kesytät minut, niin tarvitsemme toisiamme.”

Mikä hieno ajatus. Miten kesyttää asiakas? Ei välttämättä riitä että käymme ovella sanomassa ”että minun nimeni on Anders ja haluan sinun kanssa tehdä bisnestä.” Parempi miettiä miksi tuo asiakas tarvitsisi minua? Mitä hyötyä minusta olisi hänelle? Miksi tarvitsemme toisiamme? Ja siihen ei välttämättä riitä yksi käynti ovella, vaan useampia käyntejä tarvitaan. Ei kettuakaan luultavasti kesytettäisi yhdessä yössä. Niin kuin kirjassa kettu itse sanoo:

”Se vaatii kärsivällisyyttä.”

Sitähän se nimenomaan vaatii! Ei asiakkaalla välttämättä heti ole mitään tarpeita joiden vuoksi hän meitä tarvitsisi. Mutta älä lannistu, kettu sanoo näin:

”Ensiksi istut vähän matkan päässä minusta. Mutta joka päivä tulet vähän lähemmäksi istumaan.”

Kumppanuus syntyy pikkuhiljaa, askel kerrallaan. Ensiksi saat ehkä jonkun pienen mitättömän keikan hoidettavaksi. Kun hoidat sen hyvin, pääset taas ehkä askeleen lähemmäksi. Ja taas askeleen lähemmäksi, ja lopulta asiakas on kesytetty. Hän tarvitsee sinua ja sinä tarvitset hänet, teillä on siis asiakassuhde! Niin kuin Pikku prinssi lopussa sanoo ketusta:

”Hän oli samanlainen kettu kuin satatuhatta muuta kettua. Mutta tein hänestä ystävän.”

Tästä haluan lopuksi vielä lisätä yhden pienen seikan. Kun saa pysyvän pitkäaikaisen asiakassuhteen, niin ne eivät yleensä heti katkea. Kirjassa oli esimerkki siitä kuinka vesi voi maistua hyvältä kun sen eteen on yhdessä tehty paljon töitä. Kertoja ja pikku prinssi olivat kulkeneet pitkän matkan, ja nähneet paljon vaivaa, ja lopulta he löysivät kaivon missä oli vettä. Silloin se ei tuntunut tavalliselta vedeltä! Samalla tavalla kun tekee pitkään yhteistyötä asiakkaan kanssa, hän tulee aina muistamaan sinut kun lopulta projekti on valmis. Hän muistaa että tämä ei ollut mikään vasemmalla kädellä tehty projekti, vaan siinä oli jotain erityistä! Ei ole epäselvää kenelle hän soittaa kun ensi kerralla tarvitsee apua!

Välillä tämä kirja meni ehkä vähän korkealta ja kovaa, mutta olen tyytyväinen että olen sen lopulta lukenut. Se antoi palasen avarakatseisuutta lisää. Muistan jatkossa kysyä ja rohkeasti kokeilla uusia asioita!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!