Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pohdintaa oppimistavoista

Kirjoitettu 14.01.21
Esseen kirjoittaja: Jim Leväsluoto
Kirjapisteet: 2
Kirja: Johtajuus, Kirkas suunta ja ihmisten voima
Kirjan kirjoittaja: Matti Alahuhta
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuuntelin Matti Alahuhdan kirjan Johtajuus, Kirkas suunta ja ihmisten voima. Matti Alahuhta kertoo kirjassa omista kokemuksistaan ja tapahtumista pääasiassa. Kertomukset olivat todella mielenkiintoisia, koska Matti on toiminut monessa eri virassa Nokian riveissä ja Koneella Nokian jälkeen.

”Oman työn merkityksellisuus kohti yrityksen visiota ja tavoitteita.” Tämä oli lause, joka jäi minulla omaan pohdintaan. Jos saa työntekijät ymmärtämään heidän työnsä panoksen ja kuinka se vaikuttaa kokonaisuuteen, niin työ on mieluisampaa ja motivoivampaa. Niin kuin monesti kuultu ”ei ne pomot tee muuta kuin istu.” Tämän olen kuullut monesti ja jos yrityksessä johtaja-asemassa olevat ei ole tekemisissä eikä läpinäkyviä tekemisistään työntekijöille, niin tämmöinen vaikutelma voi helposti tulla, koska he eivät vain tiedä mitä ”pomojen” työtehtäviin kuuluu. Monessa yrityksessä on työntekijöitä, jotka tekevät sitä mitä heille on kerran sanottu ja opetettu. Se alkaa jossain vaiheessa tökkimään ja ei ole niin kiinnostavaa. Pieni ajatuksen siemen siitä miten jokaisen työpanos pystyy auttamaan yritystä pysymään pystyssä ja liikkumaan eteenpäin olisi varmasti iso motivaatiopiikki.

Ohi mennen mainittiin myös tapa, jolla uudet työntekijät otetaan eri työrooleihin. Haastattelulla tietenkin, mutta haastatteluja on monen eri jäsenen kanssa. Silloin saadaan laajempi kuvaus ehdokkaasta rooliin x. Kun moni erihenkinen ihminen haastattelee yhtä niin mielipiteet ja vaikutelmat varmasti ovat erilaisia ja sitten ne luodaan yhdeksi, jotta on hyvä sanoa kuinka järkevä valinta olisi. Tätä lähdin pohtimaan eri tilanteeseen kuin työntekijän hakemiseen/haastatteluun. Tätä siis jo omassa tiimissä harrastamme, että sovimme eri asioita yhdessä ja puhumme ne läpi yhdessä. Mutta jos esimerkiksi meillä olisi projekti-idea x, jokainen perehtyy siihen yksin ja tutkii sitä. Sen jälkeen perustelee plussat ja miinukset, ja sen jälkeen vasta käymme yhdessä läpi asian. Uskoisin että keskustelua olisi enemmän, kun näkökulmia vaihdettaisiin kokonaisuudessaan isommin kuin ilman taustatyötä. Tämä voisi olla toimiva ajatustyökalu moneenkin eri tilanteeseen tai asiaan.

Sitten kun/jos yrityksessä tapahtuu muutos niin kannattavaa, on käydä jokaisen työntekijän kanssa läpi mitä muutos merkitsee yritykselle ja mitä muutos merkitsee työntekijän työntekoon. Silloin yrityksen sisällä tapahtuvat muutokset ja tekeminen on läpinäkyvämpää, kun työntekijät tietävät mitä varten ja mitä kohti tämä heidän omakohtainen työpanoksensa on viemässä. Ja myös silloin työstä saa enemmän irti ja siihen asennoituu eri tavoin. Tämä kuulostaa hyvältä ohjeelta tiimiliiderille/projektipäällikölle, jos idean pointtia käyttää hyödyksi. Projektiryhmälle projektipäällikön esimerkiksi on hyvä kertoa yksitellen mitä projektiin kuuluu, millaisia töitä, mihin aikaväliin, mitkä ovat tavoitteet ja miten nämä vievät kokonaisuutena eteenpäin. Jos tulee muutoksia tai huomaa jonkun suorituksen tason laskevan niin keskustelee kahden kesken, että mikä on mahdollisesti esteenä tai ongelmana tälle. Aito läsnäolo ja kuunteleminen on todella tärkeää. Se asettaa projektia suorittavan innostumaan enemmän ja sisäistämään asiat paremmin. Jos juttelet jonkun kanssa kaksin ainoastaan ja kuuntelette toisianne hyvin niin asioista jää paljon enemmän talteen kuin isolla porukalla asian keskusteleminen.

Nyt kun olen uusi markkinointipäällikkö meidän tiimissämme ja alan työstämään markkinointisuunnitelmaa niin, meillä olisi tarkoituksena saada some tavoitteet esille. Mitä haluamme saada irti somepostauksillamme? Mihin yritämme päästä vuoden aikana somella? Tällä ajatustyökalulla luon tehtävän tiimilleni, jossa jokainen yksin käy läpi ja listaa omat näkemyksensä ja mielipiteensä mitä haluamme saada irti Instagramilla, Facebookilla, LinkedInilla ja nettisivuillamme? Varmasti monen ajatus siitä mihin pyrimme pääsemään tai saavuttamaan eri somekanavalla niin tulee eroamaan muiden omista. Sitten puhumme yhdessä läpi nämä ja saamme päätettyä sitä kautta mitä sisältöä mihinkin somekanavaan laitamme, jotta saavutamme tavoitettamme. Sitten kun tiedän millaista sisältöä mihinkin kanavaan haluamme laittaa pystyn edistymään markkinointisuunnitelmassa. Tämän kokeilun ja suorituksen tulen järjestämään seuraavan kahden viikon aikana.

Yhteenvetona tästäkään kirjasta en omasta mielestä suurimmaksi osaksi saanut mitään johtajuus aiheista infoa irti, kun enemmänkin oma ajatus keskittyi toimintatapoihin tai tekoihin, joita lähdin heti pohdiskelemaan miten voin viedä kokeiluun esimerkiksi tässä kuussa. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään johtajuusroolia mutta olen muutamassa eri projektiryhmässä niin lähdin heijastamaan miten eri ajatusmalleja voi hyödyntää eri tilanteissa ja projekteissa missä itse olen.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!