Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Quantum marketing

Kirjoitettu 14.04.21
Esseen kirjoittaja: Verneri Anttila
Kirjapisteet: 2
Kirja: Quantum marketing
Kirjan kirjoittaja: Raja Rajanmar
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Markkinointiin on tulossa muutos. Tämä on  Mastercardin markkinointipäällikkö Raja Rajanmarin pääsanoma hänen kirjoittamassa kirjassaan. Markkinoinnin 4 aaltoa on jo koettu. Ensimmäinen aalto on alkanut jo Rooman ajan napolissa missä mainoksia maalattiin talojen kylkeen. Radion ja telvisio ajan kautta olemme siirtyneet neljänteen vaiheeseen joka on nyt menossa oleva vaikuttajamarkkimointi. Tämä on kuitenkin tulossa muutokseen ja olemme pikkuhiljaa siirtymässä viidenteen vaiheeseen. Teknologian kehittymisen myötä markkinoinnin aallot muuttuvatkin nopeammin kuin ikinä ennen. Tekoälyn kehittäminen on yksi näistä suurimmista asioista joiden kehittäminen vääjäämättä vie myös markkinointi maailman aivan uuteen uskoon. Tämän kehityksen myötä markkinointi henkilöille nousee eteen suuria mahdollisuuksia, mutta samaan aikaan se tulee tuottamaan hankaluuksia kaikille jotka työskentelevät markkinoinnin parissa.

Jo nyt joka kolmas amerikkalainen omistaa älylaitteen joka on kykenevä tekemään ostoksia pelkästään äänikomentojen kautta. Näistä 15% on nyt jo käyttänyt vähintään kerran tätä ominaisuutta. Samaan aikaan teknologia jätit tuovat maailmaan jääkaappeja jotka tilaavat maidon kun se loppuu jääkaapista. Tai hammasharjoja jotka ymmärtävät milloin sinulta loppuu hammastahna. Markkinoinnillisessa mielessä ongelma tässä tilanteessa on se miten markkinoija saa tekoälyn tilaamaan juuri sinun tuotteesi. Miten näkyvyys muuttuu kun ostettavia asioita ei enää ostaessa nähdä. Tietenkin laitteet tuovat ensin esiin omien brändiensä tuotteet mutta entä jos samsungin maito ei olekkaan jotain mitä haluaisit juoda miten tälläinen ongelma ratkaistaan.

Samaan aikaan ihminen käyttää kokoajan enemmän ruutuaikaa ja laitteet keräävät ihmisestä kokoajan enemmän ja enemmän dataa. Nykyaikaisessa maailmassa ihmisen ruutuhetki keskeytetään jatkuvilla mainoksilla ja ihmiset ovat valmiita maksamaan mainosten poistamisesta. Ne jotka eivät halua maksaa mainosten poistamisesta harvoin kuitenkaan mainoksia edes ruudultaan katsovat vaan tämä ns luppoaika täytetään jollain muulla aktiviteetillä kuten sähköpostien lukemisella. Mistä tähän visuaalisen mainostamisen ongelmaan löydetään ratkaisu. Raja kirjassaan miettii muuttuuko markkinointi lisääntyneestä ruutuajasta huolimatta muihin ihmisen aisteihin kuin näköön. Ainakin joiltain osin tämäkin on jo alkanut. Yritykset tuottavat omiin brändeihinsä liittyviä ääniä ja hajuja. Näiden mielikuvamarkkinoinnin tapojen etu on ainakin se että ne eivät häiritse ihmisen toimintaa ja eivät näin ole keskeyttävää markkinointia. Näistä on jo nyt esimerkkeinä mastercardin ostotapahtumaan liittyvät äänet tai astonmartinin autojen ominaistuoksu jota astonmartin varjelee huomattavissa määrissä.

Datan keräämisen lisääntymisen ja 5g verkon yleistymisen myötä kohdennettu markkinointi tulee siirtymään muutamien minuuttien viiveestä välittömään. Mahdollisuudet tämän ymäpärillä ovat melkein rajoittamattomat. Olisko mahdollista että tulevaísuudessa mun teköälyä sisältävät silmälasit näyttävät mulle kahvilan mainoksen reaaliajassa kun kysyn ystävältäni haluaisiko hän mennä kahville. Tai kun kävelen  töihin ja aktiivirannekelloni huomaa vireystilan olevan matalalla ja kahvin olevan ratkaisu tähän ongelmaan. Tässä muutamia uskomattomia mahdollisuuksia mitä teknologia tuo mukanaan. Jos markkinointia tekevänä henkilönä tässä kehityksessä ei pysy mukana aiheuttaa se vääjäämättä kilpailuetua kilpaileville yrityksille.

Ihminen alkaa pikkuhiljaa tukeutumaan laitteisiin enemmän ja enemmän, mutta jotkut asiat eivät muutu. Puskaradio tulee toimimaan jatkossakin eihän ystävältä ystävälle annettu kehu jostain tuotteesta tule ikinä olemaan vähemmän kuin tekoälyn antama mainos. Tämä ei mielestäni silti tarkoita että vaikuttajamarkkinointi tulee pysymään osana markkinointi maailmaa kymmenvuoden kuluttua. Ainakin itse koen maailman menneen jo siihen että kaikki vaikuttajat ovat jonkun brändin takana lähinnä vain rahasta. Urheilu maailmassa tätä nähdään erittäin selkeästi esim jääkiekossa mailoja myydään sillä että joku pelaaja pelaa tälläisellä mailalla, mutta todellisuudessa pelaajien mailat ovat pitkälle customoituja ja päälle vedetään vain tarrat jotta se näyttäisi juuri sille mitä kaupassa myydään. Tälläinen toimintamalli on omiaan tuottamaan epäluottamusta vaikuttajamarkkinointiin ainakin omasta mielestäni. Kohta ihmiset alkavat kyseenalaistamaan näitä vaikuttajia ja samalla koko vaikuttajamarkkinointi romahtaa koska kukaan ei tiedä keneen luottaa ja keneen ei. Joka tapauksessa maailman muuttuessa muuttuu myös markkinointi vaikka siellä pysyy samat asiat kuin aina ennenkin pitää markkinoijien ruveta miettimään miten muuttaa omaa toimintaansa jotta pysyy maailman menossa mukana koska tekoäly ja 5g verkko tulee muuttamaan kaikkea ja suuresti. Mietintään jää vain että mitä tapahtuu b2b markkinoinnille?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!