Ravistaminen on uudenlainen tapa lähestyä toisinajattelua, uuden keksimistä ja luovuutta. Ravistaminen eroon pääsemisen filosofiasta – meillä on kirjailijan mukaan jo valtavasti kaikkea, jopa liikaa. Meidän on osattava ensin tunnistaa toimintatapamme voidaksemme muuttaa niiden suuntaa.
Kevään aikana olen pohtinut suuresti omia toimintatapojani ja suhtautumistani elämään. Ravistettava – Omskakas kolahti suuresti, sillä siinä puhutaan juuri siitä, kuinka ajattelumme on aina riippuvainen ympäröivästä maailmasta. Tämän vuoksi olemme herkkiä ympäristön muutoksille, ja koemme painetta pysyä muutoksessa mukana. Ihminen muuttuu kuitenkin hitaasti.
Ravistusfilosofian mukaan voimme itse valita, kasvammeko tutulla uralla vai siirrymmekö siltä pois. Opimmeko ajattelemaan uudella tavalla? Kirja ei määrittele, kuinka meidän tulisi elää, vaan antaa ohjenuoria siihen kuinka voimme kehittää ajatteluamme ja tekemistämme uudelle tasolle. Seuraavat kohdat ovat keskeisimpiä ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavia, ja pystyäksemme kehittymään on meidän tunnistettava ja opittava hallitsemaan seuraavia tekijöitä;
Ajankäyttö
Meidän on opittava hallitsemaan ajankäyttöämme. Kiireestä on muodostunut nykymaailmassa statussymboli, ja jos kalenterimme eivät pursua täytenä menoista, tunnemme syyllisyyttä jouteliaisuudesta. Aika määrittelee nykyisin tehokkuutemme, ja kiireinen ihminen on tehokas ihminen. Kuitenkin kiire tekee meistä lyhytjännitteisiä, rauhattomia sekä vähemmän luovia. Hermostumme, kun joudumme odottamaan 3 minuuttia liikennevaloissa. Hermostumme jatkuvasti pienistä asioista, koska meillä on kiire. Olemme hyväksyneet kiireen osaksi elämäämme
Joutelias ihminen on meistä epäilyttävä, ja se ei voi olla kuin laiskuutta. Mutta kuinka voimme nauttia mistään, jos juoksemme kilpaa kellon kanssa, ja yritämme saavuttaa mahdollisimman paljon ja nopeasti? Eikö multitasking ja venyminen useaan eri suuntaan todellisuudessa vähennä aikamme tehokkuutta? Eikö olisi parempi käyttää 4 tuntia intensiiviseen työskentelyyn, kuin 8 tuntia ympäriinsä kiirehtien ja sähläten? Tämä aiheuttaa meille kiireen hallitsemattoman tunteen, josta ahdistumme vain lisää.
Aikataulutus voisi olla yksi ratkaisu päättömään kilpajuoksuun; viikkokalenteri, jossa työtunnit ja harrastustunnit. Loput voisi sitten käyttää mihin huvittaa. Esimerkiksi itse olen aina tarvinnut aikaa, jolloin en yksinkertaisesti vastaa puhelimeen enkä käytä sosiaalisen median kanavia. En jaksa olla, enkä halua olla jatkuvasti tavoitettavissa. En tahdo ajautua illuusioon, että jos en ole jatkuvasti menossa ja tavoitettavissa jään paitsi kaikesta.
Hyödyllisyys
Meidän on ravistettava mielemme eroon hyödyllisyyden ja hyödyttömyyden käsitteistä, koska me emme etukäteen tiedä, mikä on mitäkin. Tässäkin tulee esiin se, kuinka juoksemme kilpaa ajan kanssa, järjestellen hyödyllisiä ja hyödyttömiä asioita, siivoten hyödyttömät pois elämästämme. Mistä voimme tietää, mikä on hyödyllistä ja hyödytöntä ennen kuin edes koemme niitä?
Vertailemisen pakko
Jos haluamme tehdä asioita eri tavalla kuin muut, meidän on ravistettava itsemme irti vertailemisen pakosta. Vertaamme itseämme jatkuvasti – ystäviin, työtovereihin, vanhempiimme. Onko meidän väistämättä saavutettava aina enemmän parempaa kuin kaverimme? Miksi emme osaa etsiä päämääriä itsestämme, vaan teemme niin vertailemalla itseämme toisiin? Vertailu saattaa meidät sivuraiteille, emmekä näe jatkuvan vertailun takaa todellista minäämme. Vertailu aiheuttaa stressiä ja yritämme haalia itsellemme jatkuvasti lisää töitä, harrastuksia, rahaa vain siksi, että tahdomme olla parempia kuin muut. Kuten historia kertoo, vertailemisen pakko on kyllä synnyttänyt mitä upeimpia rakennuksia ja valtakuntia, mutta ajanut lopulta ihmiset pakonomaiseen paremmuuden tavoitteluun ja hulluuteen.
Epävarmuuden pelko
Meidän on ravistettava pakonomaista haluamme välttää epävarmuutta ja hyväksyttävä se osaksi elämäämme. Emme voi hallita kaikkea, ja sattumanvaraisuus on osa elämän hienoutta. Epävarmuus on ahdistavaa, sillä sehän voi tuoda jotain uutta elämäämme. Jos yritämme karsia kaikki sattumat ja epävarmat tekijät pois elämästämme, eikö siitä tule tylsää? Jos jatkuvasti vältämme tilanteita, jossa joudumme itse epämukavuusalueelle, opimmeko oikeasti koskaan mitään? Itse ainakin opin parhaiten, kun joudut itselleni epävarmaan tilanteeseen, ja joudun sopeutumaan siihen. Erään liike-elämän viisauden mukaan yritykset eivät epäonnistu, koska ne tekevät vääriä asioita, vaan koska ne tekevät oikeita asioita liian kauan. Tätä tapahtuu siksi, että ne pelkäävät menettämistä eivätkä uskalla ottaa enää riskejä. Kyseessä on menestyksen menettämisen pelko.
Yksi totuus
Meidän on ravistettava itsemme irti yhden totuuden maailmasta, koska sellaista maailmaa ei ole olemassakaan. Mustavalkoisuus rajoittaa ajatteluamme. Emme osaa asettaa itseämme toisten saappaisiin, jos näemme vain yhden ainoa totuuden. Mistä johtuvat esimerkiksi sodat? Suurin osa tällä hetkellä käytävistä sodista aiheutuvat siitä, että ei osata nähdä kuin yksi ainoa totuus ja pitää siitä kiinni. Miksi eri uskontokunnat taistelevat keskenään? Koska on vain yksi totuus. Pidämme kiinni oikeaksi kokemastamme totuudesta, senkin uhalla että taistelu on ainoa keino oikean totuuden selvittämiseksi. Kun kysyn itseltä, mihin minä uskon, en osaa selittää sitä yhdellä totuudella. Minun kokemani mukaan maailma on kokonaisuus, joka muodostuu useasta epävarmasta palasesta.
Monimutkaisuus
Meidän on ravistettava itsemme eroon monimutkaisuuden houkutuksesta, sillä kaikki rakastavat yksinkertaista. Tämä aiheutti minulle ristiriitaisia tuntemuksia; kuinka päästä irti yhdestä totuudesta, jos ei osaa katsoa asioita monelta kantilta. Mutta eihän se olekaan sama asia, kuin monimutkaisuus. Monimutkaisuus syntyy, kun asiat tehdään vaikeasti ymmärrettäviksi. Esimerkiksi kun puhutaan kapulakielestä, virastojen käyttämistä ilmaisuista, voi sanoa että viesti on monimutkaistettu. Onko syy juuri se, että ei haluta että kaikki ymmärtävät tekstiä? Käyttäjät haluavat yksinkertaisuutta, ja se on valtti. Esimerkkinä tästä Applen Ipadit: ne ovat simppeleitä, paljon yksinkertaisempia kuin monet muut markkinoiden mp3-soittimet, myös huomattavasti kalliimpia. Mutta juuri siitä kuluttajat ovat valmiita maksamaan. Olen pohtinut myös omaa viestintääni; ilmaisenko asiat turhan monimutkaisesti? Olen pyrkinyt yksinkertaistamaan viestiäni ja lisäämään ymmärrettävyyttä, koska monimutkaisuus lisää vain turhautuneisuutta.
Epäonnistuminen
Meidän on ravistettava itsemme eroon epäonnistumisen pelosta, sillä mitään suurta ei synny ilman riskiä. Epäonnistumisen pelko johtuu epävarmuuden pelosta. Koska pelkäämme astua epävarmalle alueelle, emme todennäköisesti myöskään epäonnistu. Mielestäni on järkevää pyrkiä etsimään selvät, jo olemassa olevat vältettävät sudenkuopat, mutta kaikkea emme osaa ennustaa. Jos emme ota riskejä, emme myöskään synnytä mitään mahtavaa. Epävarmuus luo uhkia, ja epäonnistuminen on siis lähempänä. Suomalainen kulttuuri korostaa mielestäni liiaksi epäonnistumisen pelkoa, ja mietimme aina, ’’mitähän se naapurikin nyt ajattelee jos tämä menee pieleen’’? Vertaamme itseämme toisiin, ja pelkäämme menettävämme kasvomme epäonnistuessa. Epäonnistuminen kuuluu elämään, ja ratkaisevaa on kuinka suhtaudumme epäonnistumisiin. Onko se loppumme; menetämme maineemme ja olemmekin huonompia kuin se naapuri. Vai nousemmeko ja näemme epäonnistumisen oppina, josta ei voi mennä kuin eteenpäin. Epäonnistumiset synnyttävät uutta ja opettavat aina tuplasti enemmän kuin onnistumiset.
Turhantärkeys
Jos ja kun me epäonnistumme, meidän on ravistettava minäkuvaamme ja opittava nauramaan itsellemme. Tässä tulee esille juuri se, miten meidän tulisi suhtautua epäonnistumisiin. On opittava nauramaan itselleen ja nähtävä hyvät puolet. Oli kyse pienestä tai suuresta epäonnistumisesta. Tärkeily kertoo mielestäni vain epävarmuudesta itseään ja tekemistään kohtaan.
Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä,
Itsetunto
Jotta kaikki tämä on mahdollista, meidän on ravistettava maailmamme sellaiseksi, että se tukee itsetuntomme kehittymistä. Mikä tukee sinun minäkuvasi kehitystä? Mielestäni hyvä ohje itsetunnon kehittämiseksi oli Jussi T. Kosken kirjassa Banappelsiini; Ensin on muodostettava realistinen käsitys itsestään ja kyvyistään. Sen jälkeen on käännettävä itsetuntoa 30% positiiviseen suuntaan. Kyse on luvasta antaa itsensä kuvitella olevansa vähän enemmän. Uskon, että näin lakkaamme vähättelemästä ja vertailemasta itseämme, uskallamme ottaa askelia epävarmuusalueelle. Kaikki ei tapahdu yhdellä loikkauksella, vaan elämässä edetään askel kerrallaan. Ja kun itsetuntomme on kunnossa, tunnistamme ovat vahvuutemme ja heikkoutemme, osaamme suhtautua heikkouksiinkin kehityslähtöisesti. Minulle tärkeää on ainakin rento asenne itseään ja elämää kohtaan; aina ei tarvitse olla itselleen niin ankara, vaan annettava erehdykset ja epäonnistumiset itselleen anteeksi päästäkseen eteenpäin.
Ravistaminen sisälsi paljon käytäntöön vietäviä vinkkejä, joista top 5.
1. Löydä motivaatio ja suunta tekemiselle.
2. Tee yhdessä. Luottamalla ihmisiin ja tekemällä yhteistyötä vahvistat yhteisöä. Yhdessä asetetut kunnianhimoiset tavoitteet korvaavat tiukat säännöt ja kontrollin.
3. Vahvista optimistista asennetta. Näet vahvuudet heikkouksien sijaan, ja kannusta ja rohkaise muita. Mielestäni tiimissämme pitäisi kehua onnistumisista entistä enemmän, sillä se ruokkii hyvää ilmapiiriä ja itseluottamusta työhön.
4.Innovaatio = aikaa ajatella. Parhaat ideat syntyvät silloin, kun on aikaa ajattelulle. Esimerkiksi synnytyksiin käytettävä aika ei tulisi olla vain parin tunnin hutaisu, sillä kiire ei tuskin synnyttää mitään luovaa.
5. Ideointityökalujen käyttö. Ideointiprosessi vaatii työkaluja, joilla sitä johdetaan. Mm. what would X do? oli hauska ja käyttöön vietävä ideointimenetelmä.’’Hyvä luovuuden johtaja uskaltaa näyttää suunnan vaikkei tiedä onko se oikea – ja uskaltaa myös korjata suuntaa, kun se osoittautuu vääräksi.’’ – Alex Bogusky
Sp
osk. Millio
suvi@millio.fi
Keskustele artikkelista