Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ravistettava Omskakas

Kirjoitettu 14.05.14
Esseen kirjoittaja: Teo Tarri
Kirjapisteet: 2
Kirja: Ravistettava Omskakas
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen ja Katja Lindroos
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 7.1. Luovan ajattelun työkalut, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Learning cirkus matkallani ja päivänä kaiken reissaamisen jälkeen Saku Tuomisen kirjan Ravistettava Omskakas. Maisemat ympärilläni muuttuivat jatkuvasti. Liftasimme Samuelin kanssa Baltian halki, läpi Puolan ja Tsekin, aina lopulta Itävallan kautta Unkarin Balaton järvelle. Seitsemän maata, seitsemän päivää ja yli 2000 kilometriä, tuntemattomien ihmisten avustuksella. Fyysisen matkan lisäksi viikon mittainen taipale Itä-Euroopassa oli myös matka sisäiseen maailmaani.

 

Kymmenien ihmisten tarinat ja ihmiskohtalot, kaikessa julmuudessa ja rakkaudessaan, koskettivat matkan aikana. Reissu jätti minuun ikuisen vaikutuksen. Takatalven yllätettyä kotoinen Suomen maa ei olltu muuttunut yhtään, siinä samassa ajassa kotiinpalaaja taatusti oli. Tuominen kirjoittaa maailman muuttuvan nopeasti ja ihmisen hitaasti. Itseään on kirjan nimen mukaisesti ravistettava, jotta pysyy maailman tahdissa mukana. Tiimiakatemiaa oli ravistettava ja me ravistimme. Tämä on esseeni liftausreissusta ja kirjan herättämistä ajatuksista matkan aikana ja aivan sen jälkeen.

Pystyäksemme tunnistamaan mahdollisuudet maailmalla, meidän on vietettävä siellä entistä enemmän aikaa. Olemme kykenemättömiä ymmärtään oppimisemme ainutlaatuisuuden ja maamme tarjoamat mahdollisuudet jos emme koe maailmaa. Meillä oli kuskeinamme 17 hyväntahtoista ja vieraanvaraista ihmistä. Saimme heiltä syötävää ja käytimme myös kyyditsijöidemme puhelimia tai tietokonetta, mutta mikä tärkeintä, etenimme heidän kanssaan 20 kilometristä yli 300 kilometriin korvauksetta. Osalle kuskeistamme olimme ensimmäiset suomalaiset, joita he olivat nähneet.

Kirjailija kirjoittaa: ”Mitä enemmän meillä on menetettävää, sitä suurempi on varman päälle pelaamisen houkutus.” Juuri tämä ajatus nousi tiellä viittoessamme kyltin kanssa mieleemme. Otin sen talteen ja keskustelimme aiheesta hostellin hämärässä. Näimme kymmeniä tuhansia tylyjä katseita, jotka kylmästi sivuuttivat hulluttelevat suomalaisnuoret. Me summasimmekin eräässä blogitekstissä, että mitä vauraampi maa, sitä epätodennäköisemmät mahdollisuudet kyydin saamiseksi. Ihmiset, jotka ottivat meidät kyytiinsä näkivät maailman paikkana, jossa on mahdollisuusia, ei pelkoja ja menetystä.

Liftaaminen on kuin myyntiä. Kun Liettuassa liftaus muuttui hankalammaksi aloimme hyödyntämään keskustelunavausta luottamuksen rakentajana parkkipaikoilla. Menimme juttelemaan autostaan nouseville ihmisille. Kysyimme heidän määränpäätään ja kerroimme vivahteikkaasti väläyksen reissumme juonesta. Samassa teimme pikaisen tsekkauksen siitä, millaisista kavereista oikein oli kyse. Aivan jokaiselta mekään emme kysyneet kyytiä, sillä liftauksessa ja kyyditsemisessä on mielestäni tärkeää pitää pieni, mutta hyvin matala raja. Oli myös hetkiä, jolloin epätoivossamme pyysimme jokaisen huoltoasemalla asioivien huomiota ja esitimme toiveemme kyytipaikasta kaikkien asiakkaiden kuullen.

Mieleeni muistuu myös yksi kerta, josta keskustellessani jälkeen päin huomasin omien mielikuvieni vieteltäviksi. Huomasin istuvani isorakenteisen ja kaljun romanialaismiehen upouuden menopelin nahkapenkillä. Ympärillä tummennetut lasit ja edessä Budapest. Kello oli puoli 11 – yöllä. Epävarmuus hiipi ensimmäistä kertaa reissun aikana kaverin luotettavuuteen. Jälleen kerran ei huolta.

 

Liftatessa on kestettävä näkymätön kiire. Mieli tahtoo matkata jatkuvasti pidemmälle, huoltoaseman piha tai piennar alkaa tunnin peukuttamisen jälkeen tuntua mädältä paikalta. Emme milloinkaan jääneet paikoillemme yli tunniksi, vaan liikuimme kaupunkien ja kylien salliessa eteenpäin julkisilla tai kävellen. Ehkä saattaa olla totta, että ”seuraava auto” nappaa juuri silloin kun olemme vaihtaneet paikkaa. Emme antaneet sen häiritä, vaan pidimme mielemme virkeinä pelissä laittaen jalkaa toisen eteen.

Ravistaminen ei tapahdu yksin. Reissumme kaltainen matka on omiaan myös kolistelemaan väsyneitä ja nälkäisiä mieliämme. Voin luvata, että matka ei olisi ollut yhtä palkitseva ilman matkakumppania ja yhdessä asettamammia tavoitteita. Mielestäni meidän poitiivinen ja innostava läsnäolomme oli toisillemme yksi tärkeinpiä eteenpäin työtäviä voimia. Kumpikaan ei halunnut kontrolloida tilanteita tai suunnitella sääntöjä vaan luotettava dialogi korvasi tunnelman tappavat ajatukset.

 

Tarvitsemme menestyäksemme ja muuttuaksemme motivaattoreita, jotka haastavat ajattelumme. Uskoimme aamun alkaessa olevamme aina illaksi seuraavalla etapillamme, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina olimmekin. Motivaattorina voi vuorovaikutteisen kohtaamisen ohella olla pelkät ajatukset, esimerkiksi Brian Tracyn viisaudet, joista voin henkilökohtaisesti vannoa saaneeni eräänkin kerran älyttömät vibat koko loppuillaksi!

Reissumme oli matka, jolla ravistin itseäni. Olisin voinut valita välineeksi lentokoneen tai jättää saapumatta Budapestiin. Ravistamisessa on kyse tulla enemmän omaksi itsekseen ja kuunnella sisäistä ääntään.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!