Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ravistettava, Omskakas

Kirjoitettu 18.05.16
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Ravistettava, Omskakas
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen & Katja Lindroos
Kategoriat: 7.1. Luovan ajattelun työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ravistettava , Omskakas

Saku Tuominen & Katja Lindroos

On toiseksi viimeisen esseen vuoro. Tavoitteenani on, että tällä viikolla olisi kaikki esseet tehtynä. Tuntuu siltä, että vastahan sitä ensimmäisen esseen kirjoitti ja nyt esseet ovat viimeistelyä vaille valmiita. Haikeaa. Jotenkin oli hienoa lukea juuri tämä kirja tähän loppusuoralle. Kirja kertoo paljon siitä, kuinka maailma muuttuu joka päivä ja sitähän me emme voi pysäyttää tai estää. Joten kyse on siitä, miten suhtaudumme muutokseen.

Akatemia on auttanut minua hyväksymään, että asiat muuttuvat. Edelleen pelkään muutoksia mutta olen oppinut tiedostamaan pelon ja antamaan sille pienempää roolia. Akatemia on jatkuvassa muutoksessa ja näin ollen hyvä ympäristö oppia hyväksymään muutoksia.

Tiimimestareissa minua on viime aikoina ärsyttänyt ihmisten kiire. Meillä tuntuu olevan kiire sinne tänne, mutta on kuitenkin aikaa katsoa televisiota illalla tunti toisensa jälkeen. Kirjassa mielestäni kuvattiin hyvin kiirettä:

”Valitamme kiirettä, mutta niin kiire meillä ei ole, ettemme ehtisi ostaa. Me harrastamme ostamista. Ja voidaksemme kuluttaa yhä enemmän ja enemmän, teemme työtä yhä enemmän ja enemmän.”

Olen pitkään miettinyt liikuntaharrastuksen aloittamista. Tai edes sitä, että kävisi pari kertaa viikossa juoksemassa Jyväsjärven ympäri. Ajatus on tuntunut niin raskaalta, että olen yrittänyt vedota kiireeseen. Silloin ja silloin en ehdi, kun olen ajohommissa. Tai silloin ja silloin en ehdi, koska olen myymälässä. Älä anna ”kiireen” olla tekosyynä menemättä lenkille!

Seuraava lainaus kirjasta:

”Yhden liike-elämän viisauden mukaan yritykset eivät epäonnistu, koska ne tekevät vääriä asioita, vaan koska ne tekevät oikeita asioita liian kauan. Miksi? Meihin iskee uusi pelko: menettämisen pelko. Me alamme välttää uutta, koska emme kestä ajatusta menetyksen menettämisestä.”

Yksi asia minua harmittaa akatemian aikana on se, että ei tehty vielä rohkeampia kokeiluita täällä Jyväskylän MP:ssä. Se, että laajennettiin Tampereelle ja Espooseen oli todella hyvä asia, mutta miksi jäädyttiin niin Jyväskylän kanssa? Hyvin olisimme ehtineet kokeilla uutta liiketilaa, varastomyyntiä ja palkallista työntekijää. Ehkä pelko ohjasi meitä. Emme halunneet sotkea jo meidän mielestämme ”toimivaa” bisnestä. Lähdimme mielummin ilman riskiä laajentamaan muualle kuin kokeilemaan uutta Jyväskylässä. Stiimin poikien jälkeen olisi pitänyt tehdä radikaalimpia muutoksia kuin se, että mennään takaisin vanhaan kaavaan. Epäonnistumisen pelon seasta pahin pelko voi olla se, että lähtee muuttamaan jo suhteellisen menestyvää konseptia. Varsinkin akatemian aikana suosittelen kokeilemaan mahdollisimman paljon, vaikka joku tie näyttääkin jo suhteellisen hyvältä.

Kirjan ajatukset pelosta vahvistivat omia akatemian aikana tulleita ajatuksiani:

”Hyvä puoli asiassa on kuitenkin se, että välttämättä pelon tunteesta ei edes tarvitse päästä eroon. Riittää kun tunteen tunnistaa ja hyväksyy. Hyväksymisessä saattaa auttaa se, kun muistaa, että tunne on syvällä sisällämme, eikä kukaan ole siitä vapaa. Kaikki pelkäävät epäonnistumista.”

Jos akatemia on auttanut sietämään muutoksia, niin se on myös auttanut pelon voittamisessa tai oikeastaan sen hyväksymisessä. Muistan kuinka muutama essee taaksepäin kirjoitin paljon omasta pelostani, mutta nyt olen onnistunut tunnistamaan pelon tunteen sekä hyväksymään sen olemassaolon. Se, ettei pelota, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekisin nopeita, tyhmänrohkeita päätöksiä vaan sitä, että pystyn näkemään asiat asioina ilman pelkoa. Hyvä osoitus pelon voittamisesta on se, kun tuntuu tällä hetkellä, että voisin asua missä vain ja tehdä mitä vain. Ennen se olisi tuntunut aivan mahdottomalta. Sitten mennäänkin kirjan seuraavaan osa-alueeseen:

”Pascual-Leonen mukaan ainoa tehokas tapa purkaa rutiineja on luoda tietoisesti keinotekoisia esteitä. Joskus ympäristö tekee niin, tuttu kävelyreittimme on esimerkiksi suljettu katutyön vuoksi, ja joskus meidän on tehtävä niin itse. Jos emme kohtaa tai ole itse keksineet reitillemme estettä, sen sujuvuus vetää meitä puoleensa kuin jäinen kelkkamäki. Meidän on opittava huijaamaan aivojamme. Ongelma on kuitenkin siinä, että se ei tapahdu automaattisesti. Kyse on taidosta, joka täytyy oppia ja jota täytyy harjoittaa.”

Olen pienimuotoisesti alkanut seurata itseäni ja omia valintoja. Olen myös tajunnut epämukavuusalueen merkityksen. Jos koko ajan teemme vain samoja asioita, toinen aivopuolisko surkastuu. Tiimimestarit on siinä mielessä jännä paikka. Jos miettisin pelkästään, mitä itse haluaisin tehdä, olisin ehkä lopettanut Tiimimestareissa. Kuitenkin Tiimimestarit tekee minulle todella hyvää. Innovointi, synnyttäminen sekä uusiin ihmisiin ja asioihin tutustuminen eivät ole minun vahvuuksiani. Kuitenkin Tiimimestareiden avulla olen oppinut tietyllä tavalla tykkäämään uusista kokemuksista. Vieläkin uudet ihmiset ja uudet ympäristöt pelottavat minua, mutta olen oppinut sen, että sinne meneminen tekee minulle hyvää. Kirja ilmaisee asian näin:

”Juuri tästä on kyse ravistamisesta. Kun me puhumme ravistamisesta, me puhumme uusien kytkösten aktivoimisesta, totuttujen ratojen sekoittamisesta.”

Kolmas asia, johon akatemia on vaikuttanut valtavasti on kalenterin käyttö. Muistan hyvin akatemian alkuaikoja, kuinka vaikea oli ajatus siitä, että työtä ei tehdä 8-16 eli ”normaali-ihmisen työaikana”. Nykyään se sujuu jo lähes täydellisesti kirjan tavalla:

”Ratkaisu ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen. Sen jälkeen kun me olemme listanneet tehtävämme, me yksinkertasesti päätämme, milloin me teemme ne. Tämän jälkeen me poistamme ne mielestämme siihen saakka, kunnes ryhdymme tekemään niitä.”

Nykyään minulla ei ole väliä, mihin aikaan teen mitäkin. Ihan sama mitä pitää tehdä, asiat löytyvät minun kalenteristani. Olen huomannut, että mieli pysyy huomattavasti virkeämpänä, kun sen ei tarvitse muistella asioita. Voi vaan katsoa kalenterista ja hoitaa homman kotiin. Ja jos kalenterissa ei lue mitään, voi vaikka lukea jonkun kirjan tai tehdä juoksevia asioita, joilla ei ole niin kiire. Syy siihen, että olen saanut hyvin kirjapisteet yms on siinä, että käytän hyödyksi raot kalenterissa.

Neljäs asia, jonka olen oppinut akatemian aikana, on kokeilujen tärkeys. Tee nopeita kokeiluita. Fail fast. Kirjassa asia ilmaistaan näin:

”Koemme epäonnistuvamme, kun emme löydä tuota ratkaisua, vaikka meidän täytyisi oppia hyväksymään, että oikeaa ei yleensä ole. On ainoastaan yrityksiä, testejä, kokeiluja, mielipiteitä – valistuneita arvauksia.”

Edelleen sorrun siihen, että olen etukäteen päättänyt oikean ratkaisun, vaikka olisi parempi tehdä nopea kokeilu ja sitä kautta kerätä informaatiota.

Siinä nyt heti kärkeen neljä asiaa, jotka olen oppinut akatemian aikana. Kohta on viimeisen esseen vuoro. Fiilis on ristiriitainen!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!