Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rework

Kirjoitettu 12.06.13
Esseen kirjoittaja: Lauri Pisilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Rework
Kirjan kirjoittaja: Jason Fried&David Heinemeier Hansson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rework oli puhtaasti ajattelua kehittävä kirja ja se ravisteli bisneselämän latteuksia kovalla kädellä. Urautuneet ajatusmallit, ”muka”raskaat organisaatiot, perinteiset toimintamallit ja vanhanaikaiset työskentelytyylit saivat huutia ja kyseenalaistamista oikein olan takaa. Kirjaa aloitellessani olin hieman pettynyt, koska se ei antanut mitään konkreettista vaan pikemminkin vaikutti valittamiselta ja paatokselta siitä, kuinka huono tilanne työskentelyyn liittyvissä asioissa bisnesmaailmassa on. Kun pääsi jyvälle kirjoittajan ajatuksista, ymmärsin kuitenkin nopeasti mitä tällä kirjalla haetaan. Kun kyseessä on tällainen kirja, aion kokeilla erilaista lähestymistapaa tähän esseeseen. Kirjoitan nyt ylös kolahduksiani ja kommentoin vapaasti jos tulee käytännön toiminnan ajatuksia omaan toimintaani:

”Keskeytys on tuottavuuden vihollinen.”

  • Keskeytämme (etenkin Tiimiakatemialla) työtehtäviämme jatkuvasti. Pitää käydä hakemassa kahvia, höpöttelemässä alakerrassa, hengailla facebookissa yms. Kyllä te tiedätte. Junamatkoilla saamme aikaiseksi valtavasti tehokkaampia työtunteja kun oikeasti syvennymme asioihin ja tehtäviimme. Työpäivämme akatemialla ovat usein aivan liian tehottomia. Sama pätee palavereihin. Ilman tavoitteita ja asialistoja ne usein venyvät aivan turhaan. Tämän olen huomannut syksyn joryn kokouksistamme missä ei agendaa ole ollut. Siispä: Pidempiä yhtäjaksoisia työhön syventymisiä ja palavereihin tavoite.

”Mene nukkumaan”

  • Väsymys syö luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Väsyneenä puurrat tehottomasti–> syntyy kierre

”Tee pieniä päätöksiä”

  • Mieluummin pieniä lyhyen aikavälin päätöksiä, kuin massiivisia raskaita päätöksiä. Mutta päätöksiä on tehtävä, se on the bottom line. Joka palaverissa pitäisi päättää jotain. Edes pieniä juttuja.

”Uuden idean herättämä innostus ei kerro sen arvoa”

  • JGW, Videovillitys, Siivoushässäkkä, FMX Show, Hesus, Miljoonapikseli… Pinkkuvuoden ”villit” ideat, jotka vaikuttivat huippuhyviltä, lopulta osoittautuivat aika kaukaisiksi toteutuakseen onnistuneesti. Siispä ideaan pitää suhtautua kriittisesti ja tehdä pohjatyö hyvin. Jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, yleensä se ei voi toimia.

”Tuntemattomuus on hyväksi”

  • Vielä ollessamme Tiimiakatemialla, tuntemattomuutemme on suojamme. Voimme tyriä asioita lähes riskittä, menettämättä mitään. Nyt on hyvä astua niihin tyypillisiin sudenkuoppiin mihin normaalisti astuisi alkaessaan yrittäjäksi omin voimin täysin tyhjästä.

”Päihitä kilpailijasi opettamalla”

  • Jos joulusauna olisi saatu onnistumaan, yksi ideamme ohjelmaan olisi ollut opettaa Tiimiakatemian metodeita asiakkaillemme. Ehkäpä he siitä olisivat jotain saaneet omiin organisaatioihinsa. Tulevaisuudessa vastaavan tilaisuuden tullessa, hyvä idea voisi olla kouluttaa omia asiakkaitamme ilmaiseksi ja tuoda omia näkemyksiämme heille tiimien toiminnasta. Joka tapauksessa, harva käyttää tätä opettamisen kikkaa hyödyksi asiakkaiden sitouttamisessa.

”Markkinointi ei ole osasto”

  • ”Et voi olla markkinoimatta, kuten et voi olla viestimättäkään: Markkinoit aina kun vastaat puhelimeen…” yms. (lista jatkuu s. 193)
  • Tiivistettynä: Kaikki mitä teet on markkinointia!

”En ole koskaan antanut koulunkäynnin haitata opiskeluani” – Mark Twain

”Työkulttuuria ei luoda”

  • ”Kulttuuria ei voi luoda. Se vain syntyy. Siksi uusilla yrityksillä ei ole kulttuuria. Kulttuuri on toistuvan käyttäytymisen sivutuote. Jos rohkaiset ihmisiä avoimuuteen, avoimuudesta tulee osa työkulttuurianne. Jos palkitset luottamusta, luottamuksesta tulee kulttuurinne osa. Jos kohtelet asiakkaita rehdisti, siitäkin tulee osa kulttuurianne.”
  • ”Älä murehdi siitä liikoja. Älä yritä kehittää sitä väkisin. Kulttuuria ei voi asentaa. Sen on annettava kehittyä kaikessa rauhassa, kuin hienon viskin.”

”Kuulosta itseltäsi”

  • Bisnes-sanasto, latteudet, pitkät korulauseet ja jargonia luovat nykyisin lähinnä päälleliimatun kuvan sinusta ja toiminnastasi. Jos haluaa erottua positiivisesti on oltava avoimesti itsensä itsevarmasti ja hyvällä moraalilla. Avoimuus ja helposti ymmärrettävyys on tärkeää. Ei pidä piiloutua hienojen sanojen ja titteleiden taakse. Moni kakku päältä kaunis.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!