Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rework

Kirjoitettu 18.04.13
Esseen kirjoittaja: Hanne Eskelinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Rework
Kirjan kirjoittaja: Jason Fried
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sanotaan, että perusasioihin on hyvä palata jatkuvasti, että kaikki rakentuvat loppujen lopuksi niiden pohjalle. Juuri tästä tässäkin kirjassa puhutaan, kuinka on tärkeää keskittyä olennaiseen ja unohtaa ainakin aluksi kaikki muu.

Unen ja levon merkityksen olemme jo nyt huomanneet sekä tiimissämme että Kaadossa. Erityisesti nyt kun asumme Pielavedellä samassa asunnossa koko projektiryhmä, on helppo huomata kuinka unen ja levon liian lyhyt määrä vaikuttaa eri yksilöihin. Itse tarvitsen unta noin 7 tuntia yössä, jotta olen virkeä. Tämä aiheuttaa tiettyjä haasteita kimppa-asumiseen. Olen asunut nyt 5 vuotta kimppakämpissä ja yleensä olen viimeinen joka menee nukkumaan ja ensimmäinen joka herää. Mietin jatkuvasti, että kuinka paljon häiritsen muita sillä että valvon pidempään tai herään aiemmin. Ihmiset kaipaavat erilailla aikaa itselleen työn ja muun sosiaalisen elämän ohella. Olen ennen Akatemiaa tehnyt todella pitkiä työputkia ja tämän huomaa myös siitä kuinka vähän kaipaan aikaa itselleni työn ulkopuolella.

Kirjassa puhutaan työn tehokkuudesta ja siitä kuinka pitkät työpäivät eivät välttämättä tarkoita tehokkaita työpäiviä. 8 tunnin työpäivästä normaali ihminen työskentelee ehkä noin 2 tuntia. Mitäpä jos tehostaisimme hieman työtahtiamme tiimissämme? Huomaan ainakin itseni kohdalla tapahtuneen juuri kirjassakin mainitun ajan lisäämisen unen määrän vähentämisellä ja sitä kautta työtehon laskeneen ja työtehon tippuneen.

Tulen itse niin sanotusta työläisperheestä. Minut on kasvatettu siihen, että on hyvä asia, jos on töitä kuin ettei niitä olisi. Minut on kasvatettu siihen, että töitä tehdään silloin kun niitä on tarjolla. Jossain vaiheessa kun olin kouluttautunut ravintola-alalle ja minulla oli jo hiukan kokemusta tulin pisteeseen, jossa minua suorastaan revittiin eri paikkoihin töihin. Tein tuolloin 70-80 tunnin työviikkoa. Työnarkomaanin unelma, ei aikaa millekään muulle kuin työlle. Silloin ainakaan en osannut sano ”ei” jos joku tarjosi töitä, osaankohan nykyään? Eihän tuollaisia 70-80 tunnin työviikkoa kukaan kovin pitkään jaksa. Kun tulin Akatemialla minulla oli kaunis ajatus pitää työviikot lyhyinä. Jostain syystä huomaan ajautuneeni pikkuhiljaa tekemään jälleen pidempää työviikkoa, mutten tunne saavani juurikaan enempää aikaiseksi. Olisikohan aika miettiä mille asioille aion sanoa ”ei”? Kirjassa puhutaan myös olennaiseen keskittymistä työnteossa. Osaankohan tätäkään taitoa ollenkaan?

Ainakin nyt Kaadon suhteen olen huomannut, että keskityn helposti kaikkeen ei-niin-olennaiseen. Hyvä esimerkki tästä on, että vastasin suurimmaksi osaksi Kaatoon liittyvistä hankinnoista. Aloin miettimään asioita perusasioista, mitä tarvitsemme, jotta saamme ravintolan auki ja sen jälkeen lavensin niihin asioihin, jotka eivät avaamisen kannalta ole niin olennaisia, kuten sisustus. Aloin miettimään näitä ja puolitiessä olevat perushankinnat unohtuivat. Onneksi meitä on projektiryhmässä useampia ja muut muistuttivat minua perushankinnoista ja auttoivat niissä. Asioiden hoitaminen jäi kyllä viime tippaan, mutta ne kuitenkin ehditään hoitaa ennen varsinaisia avajaisia.

Joudun muistuttamaan itselleni jatkuvasti, että avajaispäivänä kaiken ei tarvitse olla täydellistä vaan että perusasioiden tulisi olla kunnossa. Meidän täytyy tietää perusasiat keilauksesta, meillä täytyy olla laitteet ja tarvikkeet, että voimme tarjota kahvia ja hampurilaisia. Jo plussana tulevat alkoholijuomat. Tällä hetkellä tilanne näyttää melko hyvälle, perusasiat ovat lähes kunnossa ja virallisiin avajaisiin on vielä kolme päivää aikaa. Ehdimme jopa harjoitella hieman tuotteiden valmistamista. Näiden jälkeen kaikki mitä teemme, sisustus, järjestelyt, käytänteet, ohjekyltit yms. ovat plussaa.

Kirjassa puhutaan myös siitä kuinka työssään tulisi olla mahdollisimman aito. ”Kukaan ei pidä muovikukista” on lause joka jäi soimaan päähäni. Huomaan kuinka oma työpersoonani on muuttunut kun olemme nyt Savossa, alueella josta olen kotoisin. Puheeni on muuttunut ja se vaikuttaa jo todella paljon siihen miten käyttäydyn ja yllättäen myös siihen, mitkä asiat koen tärkeiksi. Jollain tavalla työnteossani on huomattavasti enemmän rentoutta kuin Keski-Suomessa.

Kirjassa puhutaan myös siitä, että pitäisi unohtaa muodollinen koulutus ja keskittyä ihmisten työkokemukseen. Saako tietoa koulun penkillä istumalla? Olen itse käynyt ravintola-alan koulutuksen, mutta voin sanoa, että loppujen lopuksi lähes kaiken oppii vasta käytännön työskentelyn kautta. Tämän vuoksi pidän siitä, miten Akatemialla opitaan asioita, käytännön kautta. Nyt Kaadossa olen ainoa jolla on pidemmältä ajalta kokemusta ravintola-alalta. Kokemuksen ja työtehtävien merkityksen ymmärtämisen näkee siinä, että minun on huomattavasti helpompi johtaa asioita ja toimintaa erityisesti salin puolella.

Kirjassa sanotaan, että hyvä johtaja tietää mitä omat alaiset tekevät ja mistä hän alaisilleen maksaa. Kuinka voi koskaan palkata työtehtävään sopivaa henkilöä, jos ei tiedä mitä työtehtävä pitää sisällään? Yksi hyvän johtajan merkki onkin, että hän ennemmin opettelee jonkin uuden jutun tekemisen itse kuin palkkaa siihen suoraa henkilön tekemään tehtävää. Usein tällöin välttyy myös uuden työntekijän palkkaamiselta ja oppii samalla itse lisää. Olisimmehan me voineet palkata Kaatoon suoraan työntekijät, emmekä opetella itse työskentelyä keittiön puolella.

Kirja jätti minut miettimään mitkä asiat ovat tällä hetkellä olennaisia elämässäni ja työssäni? Osaanko sanoa ”ei” niille ei-niin-olennaisille asioille? Todennäköisesti en, koska työviikkoni ovat jälleen venähtäneet hiukan liian pitkiksi.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!