Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rikastu!

Kirjoitettu 09.12.13
Esseen kirjoittaja: Pasi Suojala
Kirjapisteet: 2
Kirja: Rikastu!
Kirjan kirjoittaja: Donald Trump ja Robert Kiyosaki
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rikastu!

Rikastu kirjan otsikko herättää jo tietynlaisia mielikuvia ja mielipiteitä. Itse olen usein ajatellut niin, että ihmiset jotka haluavat rikastua tai ovat jo rikkaita ovat ahneita ja he ovat myös luonteeltaan sellaisia, että he ovat valmiita jyräämään toisten yli välittämättä muista. Kuitenkin tiedostan, että tämä mielikuva on vääristynyt ja yksipuolinen. Tämän mielikuvan olen muodostanut ainakin osittain elokuvien perusteella. Elokuvissa kun yleensä rikkaat esitellään huonossa valossa, heitä pidetäänkin juuri ahneina ja ilkeinä ihmisinä jotka eivät välitä muista kuin omasta rikkaudestaan. Jos olet nähnyt Wall Street elokuvat jossa Gordon Gekko on pääroolissa tiedät mistä puhun.

Rikastu kirja on jokseenkin tyypillinen amerikkalaisten huippu kirjailijoiden teos. Rakenteeltaan se tosin on vähän erilainen sillä siinä on aina jokin aihe johon molemmat vastaavat vuorotellen. Kirja kuitenkin alkaa sillä, että ensimmäiset 100 sivua kirjassa hehkutetaan kirjan tarpeellisuutta ja mahtavuutta. Ensimmäisten 100 sivun aikana nämä miljonäärit kertovat kuinka amerikalla menee surkeasti ja kuinka keskiluokka on katoamassa ja näin ollen tulee olemaan vain rikkaita ja köyhiä. Kirja lähtee kuin lähteekin hyvään lentoon ensimmäisten sivujen aikana ja lukijalle tulee ihan oikeasti sellainen tunne, että nyt ollaan sellaisen opuksen ääressä josta voi ammentaa isoja ja hienoja asioita.

Kuitenkin kun ensimmäiset 100 sivua on luettu ja lukija odottaa, että kohta alkaa tulemaan käytännön vinkkejä siihen kuinka eurot saadaan kilahtelemaan tilille, niin tulee ikävä kyllä pienoinen pettymys. Edelleenkään oikotietä rikkauksiin ei ole.

Opin kirjasta paljon pieniä vinkkejä joita voin soveltaa, sitten kun minulla on vähän ylimääräistä rahaa. Tärkein oppi kirjasta kuitenkin oli se, että opiskele talousasioita. Minua onkin kiinnostanut talous ja sen opiskelu jo jonkin aikaa. Oli mukava lukea kuinka molemmat herrat suositteli ehdottomasti opiskelemaan taloutta ihan lähtien kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä. Olenkin jo tehnyt niin, mutta sain uutta puhtia siihen.

Kirja muutenkin oli inspiroiva ja sai liikettä minunkin niveliin. Olen nyt saanut vihdoinkin vähän sisältöä oppimissopimukseen ja olen oikeasti pohtinut tulevan vuoden tavoitteita.

Donald Trump sanoi, kirjassa useita kertoja, että ”Aina voit tehdä vähän enemmän kuin muut” – mielestäni se on hyvä ohje tiimiakatemialle jossa on niin helppoa mennä siitä missä aita on matalin, eli tehdä pakolliset jutut ja lusmuilla loppuaika. En niinkään pidä tekemistä kilpailuna toisten kanssa, mutta oikeita asioita kannattaa aina tehdä vähän enemmän. On viisasta selvittää ja opiskella läpikotaisesti asiat joiden kanssa on tekemisissä.

Kirjassa suositeltiin, että opiskelisi verkostomarkkinointia koska siinä myyminen ja markkinointi on paljon enemmän henkilökohtaista kuin monissa muissa markkinointi/myynti tehtävissä. Verkostomarkkinoinnissa ihminen laittaa itsensä likoon tuotteidensa edestä. Verkostomarkkinointia pidetään yleensä jonkinlaisena pyramidi huijauksena, mutta kun mietit normaalia yritystä, eikö se juuri ole pyramidi jossa voitot menevät omistajalle? Verkostomarkkinointi kun tarvii paljon ihmisiä pyramidin huipulle, että se ensinnäkin toimisi ja toisekseen jotta toiminta jatkuisi. Robert Kiyosaki sanoo, että myyminen on osa persoonaa siksi jos haluaa rikastua on oltava persoonaltaan ja ulosanniltaan kuin huippumyyjä. Muuten taitosi voivat valua hukkaan. Trumpin ja Kiyosakin mielestä paras koulu tähän on hypätä mukaan verkostomarkkinointi yritykseen. Olisi mielestäni mukava kokeilla jotain verkostomarkkinointi projektia. Perinteisiä tuotteita tässä kategoriassa on lisäravinteet joita itsekin kyllä käytän.

Kaikista ei ole yrittäjiksi. Kaikki meistä voivat kyllä yrittää, mutta ei meistä kaikista yrittäjiä tule. Donald Trump teki tämän hyvin selväksi ja sanoikin, että on mietittävä tarkasti haluaako edes olla yrittäjä ennenkuin lähtee yrittäjäksi. Monista suurista jo olemassa olevista yrityksistä voi saada todella hyviä työpaikkoja ja paljon tuloja. Kun taas monesti pienyrittäjät suomessa ja maailmalla elävät kädestä suuhun periaatteella jolloin ei paljon rahaa säästöön tai sijoitettavaksi jää. Tämä ei ole viisasta yrittämistä. Trumpin mukaan jos lähtee yrittäjäksi on tuotto odotuksen oltava paljon suurempi kuin tavallisella palkansaajalla, muuten yrittäminen on voimien tuhlausta. Toki jos haluat näperrellä ja puuhastella voit senkin tehdä, mutta rikastua et sellaisella toiminnalla voi.

Käytäntöön aion tämän kirja lukemisen jälkeen viedä moniakin juttuja. Talousasioiden opiskeluun aion keskittyä entistä enemmän koska näen sen tärkeyden taas uudessa valossa. Voisin kokeilla jotain verkostomarkkinointi projektiakin. Lisäksi aion tarkasti pohtia minkälaisia sijoituksia jatkossa teen rahan ja myös ajankäytön kanssa. Kiyosakin sanoin ”Voit hallita tulevaisuutesi jos olet tehnyt tarpeeksi hyvän pohjatyön”

 

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Rikastu!”

  1. Timppanen sanoo:

    Itse lukenut myös kirjan!
    Itselleni tuli ensimmäisistä sivuista sama tunne kuin sinulle, mutta monia asioita tulee myös käytäntöön!
    Kannattaa lukea muitakin Kiyosakin kirjoja; Rikas Isä – Köyhä Isä, kassavirta kvadrantti. Jos mietit verkostomarkkinointia, suosittelen myös lukemaan Bisnes koulu-kirjan.
    Kiitos kirjoituksestasi! 🙂

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!