Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sisältäpäin

Kirjoitettu 20.05.16
Esseen kirjoittaja: Teemu Kukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tuhonomia
Kirjan kirjoittaja: Valtteri Karjula
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

TA-Spirit

 

Ajatellessani TA-Spirittiä, eli Tiimiakatemian yrityskulttuuria, mieleeni tulee aina AURORAn kappale Running with the wolves. Biisi itsessään on lähes täysin ei-relevantti, mutta itse symbolinen merkitys susien kanssa juoksemisesta nousee itselläni mieleen. Sudet ovat laumaeläimiä ja niillä on todella hyvä lauman huolenpito kulttuuri. Susien kulkiessa pitempää matkaa ne kulkevat jonossa, jossa vanhimmat ja sairaat ovat edessä määräämässä tahtia oman kuntonsa puitteissa. Keskellä tulevat ”soturit”, eli parhaiten kykenevät ottamaan vaaran vastaan ja aivan perässä tulee alfa-uros, joka näkee koko laumansa. TA-Spiritissä on havaintojeni mukaan kyse yhteisön terveydestä, yhdessä tekemisestä ja yhteisestä visiosta. Ehkä hieman kaukaa haettu metafora nuo sudet, mutta näin minä sen näen. Pakkahan menee sekasin, jos Alfa painelee yksin visiotaan kohti, sairaat jätetään jälkeen ja ”soturit” kokeilevat jotain sissi taktiikkaa levittäytyneinä metsään (tehden omia juttujaan). Yhdessä kokeillen, välittämisen kulttuuri ja ei väliä millä historialla astut sisään. Nämä ovat ne asiat mitä haluan itse muistaa aina huutaessani: TA-Spirit!

Tämä yhteisö on minulle ensimmäinen suurempi yhteisö, johon kuulun. Se ei ole itsestään selvyys olenko halunnut kuulua tänne, vaan minä olen joko sisällä tai ulkona, ei välimuotoja. Huomasin että näinkin suuressa yhteisössä jokaisella on erittäinkin paljon vaikutusvaltaa tuoda omaa korttaan kekoon. TA-Spirit lähtee aika nopsaa hiipumaan alaspäin, jos vain pari samaa kovaäänisintä ihmistä pyrkii vaikuttamaan. Yhteisö tarvitsee kaikkia. Osallistumisprosentit vahvuuslaskentoihin, väen vähyys toimistoilla, kaksi eri rakennusta jotka jakavat yhteisön kahtia, pinkut Rajakadulla, median moittiminen Tiimiakatemiaa kohtaan. Asioita jotka tuovat haasteita tämän huikean Spiritin luomiseen yhä uudestaan.

Valtterin kirjan Tuhonomian lukemisen jälkeen sain oivalluksen, että jokaisen on tehtävä se päätös millaiseen yhteisöön haluaa kuulua ja aktivoitua rakentamaan sitä. Tiimiakatemia on nähnyt varmasti todella erilaisia TA-Spiritin muotoja, mutta peruspilarit ovat pysyneet samana. On halua tuntea itsensä tärkeäksi yhteisössä, toiveita positiivisesta ja vastaanottavaisesta ilmapiiristä, sekä kykyjä heittäytyä mukaan luoden elämänsä ikimuistoisimpia kokemuksia. Välittämisen ilmapiiriä voi rakentaa niinkin yksinkertaisella asialla kuin läsnäololla/osallistumisella. Tässä on itsellänikin paljon petrattavaa.

Petrattavaa löytyy myös huumorin käytöstä. Valtterilla oli hyvä pointti tästä: ”Tiimiakatemian hauskuus ei nimittäin perustunut siihen, että asiat tehdään huumorilla, vaan siihen että tehdään yhdessä inspiroivia juttuja!” Toimisto on nykyjään kuin apinasirkus, aivan suoraan sanottuna (silloin kun siellä on väkeä). Liiallinen ”läpän” heitto on paisunut liikaa ja olen sitä itsekin ruokkinut. Otan kokeiluuni etten käytä turhaa huumoria tai ”sonnan jauhantaa” kuin puolituntia päivässä. Uskon tuon metodin auttavan ennemminkin omaa tehokkuuttani ja keskittymiskykyä käsillä oleviin asioihin.

 

Loppupeleissä

 

Tiimiakatemialla sitä harvemmin huomaa tai sisäistää onnistumisiaan. Ei uskota omaan tekemiseen tai emme tiedä onko tämä oikeasti mitä asiakas haluaa. Itselläni tulee onnistumisten sijaan monesti vain harmituksia, että tämänkin olisi voinut tehdä vieläkin paremmin. Itsekriittisyys on kyllä itseään toistava teema, jota henkilökohtaisesti haluan tietoisesti vähentää. Hyvän esimerkin itsekriittisyydestä antoi Vale kirjassaan kertoen 24H synnytyksistä, joissa tiimiyrittäjien antamat arvosanat ovat lähes aina asiakkaan arvosanaa pienempiä. Syyt ovat monet, mutta uskon myös tässä piilevän se ettemme usko omiin tuotoksiimme tarpeeksi. Sekin että arvioivat tiimiyrittäjät tuntevat todella hyvin synnytyksissä käytettyjä työkaluja ja menetelmiä, joten arviointi on tiukempaa koska tiedetään mihin asti on mahdollista yltää. Ei se liian kriittistä onneksi ole. Tämä kuitenkin ruokkii omaa kriittisyyttä katsoessani projekteja ja synnytyksiämme jälkeenpäin. Onnistuminen on onnistuminen ja sitä on turha muuksi muuttaa. Epäonnistuminenkin on onnistuminen, jos otat siitä opiksi ja erityisesti jos jaat oppisi.

Opimme Tiimiakatemialla hurjasti, niinkin hurjasti että muu maailma voi jäädä pimentoon. Tykkään siitä etten itse ainakaan näe vielä mitä tulen loppupeleissä näillä opeilla tekemään. Toivon kuitenkin löytäväni sen kohteen ennen Tiimiakatemian loppua. Sen tiedän kuitenkin että täällä oppimiamme asioita osaamme isoa osaa käyttämään jo heti käytännössä. Se kait sen 24H synnytyksen idea onkin, loppunäyttö. Joten, kuinka arvokkaaksi koet nuo taidot, työkalut ja ideointimenetelmät? Parasta kokeillen oppimisessa on se tunne kun onnistut uuden työkalun käytössä ja olet saanut sillä uusia oivalluksia. Käytät tuota laajaa oppimisen kirjoa ja 24 tuntia aikaa, niin uskon kenen tahansa asiakkaan olevan erittäinkin pähkinöissään tuloksista (plus huikea show). Loppupeleissä kumman pitäisi juhlia onnistuneista töistä enemmän, asiakkaiden vai tekijöiden?

Täällä toisessa rakennuksessa ollessa en ole kuullut Tonnikongin kumahdustakaan pitkään aikaan. Joonatanilta kuulin ensimmäistä kertaa onnistumispäiväkirjasta. Aivan loistava työkalu, jota en ole kertaakaan kokeillut! Askelmittareissakin käydään onnistumisia läpi. Onnistumisista saa hyvänlaista energiaa, varsinkin kun muutkin sen noteeraa. Tähänkin haluan kiinnittää enemmän huomiota. Ei vain onnistumisiin, vaan myös kolikon toiseenkin puoleen. Kunnolliset epäonnistumiset, sellaiset joihin on panostettu oikeasti, ovat kuin täyttä kultaa. Vaalikaamme niitäkin. Ehkä asioihin tulee henkistä ja yhteisöllistä muutosta parempaan suuntaan kun muutamme Turbiinitaloon, mutta lähden silti näitä työstämään ensin sisältäpäin.

 

Ulospäin

 

Yhteisön voimavarana on älyttömän suuri verkosto ja verkostoitumismahdollisuudet, kuten verkostoitumistapahtumat ja koulutusohjelmat. Avaat vain suusi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin joku tuntee varmasti jonkun joka osaa olla hyödyksi. Tämän sanottuani, en ole kuitenkaan käynyt kovin monessakaan seminaarissa. Haluaisin, nyt ainakin kun on enemmän kokemuksia mistä puhua, enemmän visiota mitä haluan ja hinku löytää uutta. Tekosyynäni menemättömyyteeni verkostoitumistapahtumiin tai seminaareihin on, etten mukamas tykkää suurista väkijoukoista. Oikeasti en vain ole uskaltanut astua aikuisten maailmaan, en ihan vielä ainakaan. Uskon siihen nyt pystyväni ja haluankin lähteä tutkimaan Suomea. Vain itse aktiivisesti panostamalla verkostoitumiseen, voin saada oman verkon vesille. Verkostoitua tosin voi muillakin keinoin. Tykkään jutella tuntemattomien kanssa, mutta vain jos tilanne tuntuu luonnolliselta. Aikomukseni on olla rohkeampi ja reippaampi aloitteen tekijä. Sitä olen paljon ollutkin, mutta jonnekin se on hautautunut. Laittakaa Facebook päivitystä jos se löytyy! Mutta sillä aikaa suunnittelen jo omaa syksyn verkostoitumiskalenteriani, sekä tavoitteitani.

 

Terveisin,

 

Teemu Kukkonen

Osuuskunta Driimi

teemu@driimi.fi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!