Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sissimarkkinointi

Kirjoitettu 26.10.14
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sissimarkkinointi
Kirjan kirjoittaja: Jari Parantainen
Kategoriat: 6.4. Uuden aallon markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Sissimarkkinointi

Jari Parantainen

 

Jos joku asia on fakta niin se, että Jari Parantainen on päällikkömiehiä! Olin jo lukenut Gurumarkkinointi-kirjan ja nyt luin Sissimarkkinointi-kirjan ja olipahan taas täyttä asiaa. Kyllä tällainen suomenruotsalainen kiittää Parantaisen kirjoitustyyliä, erittäin helppoa tekstiä jota on kiva lukea. Sivuja kirjassa on niin, että heikompaa hirvittää, mutta kun alkuun vaan pääsee niin kirja rullaa kuin itsestään. Kun vertaa Saiturin markkinointikirjaa tähän kirjaan, ero on kyllä aika iso. Saiturin markkinointikirjaa voi toteuttaa kuka vain, mutta tämä kirja vaatii jo rohkeutta, asennetta ja pelisilmää. Yksi syy siihen, miksi olen alkanut pitää markkinoinnista on se, että se kulkee käsi kädessä myymisen kanssa. Kun markkinoi hyvin, myynti tulee siinä sivussa. Eli se, että huolehtii sekä myynnistä että markkinoinnista, ei olekaan niin ihmeellistä. Stressaan edelleen aivan liian pienistä asioista, tämä on vain fakta. Olen ollut huolissaan meidän kauppamme markkinoinnista, erityisesti siitä, että mitään ei tapahdu heti ja myös siitä, teenkö tarpeeksi markkinointia. Kirja todellakin auttoi minua tässä. ”Markkinointi on hidas ja pitkäkestoinen projekti, jossa ei näe välttämättä heti tuloksia.” Tämä lause lohdutti minua.

 

Odotukset on kovat, että saataisiin nettisivut valmiiksi. Haluaisin päästä testaamaan tätä markkinointikeinoa:

 

”Google AdWords on mainospalvelu, joka on yksi tehokkaimpia sissimarkkinoijan välineitä. Se sopii mainiosti myös viestiesi testaamiseen.”

 

Nettisivujen kanssa on ollut paljon haasteita. En olisi ikinä uskonut, että niiden tekeminen vie näin paljon aikaa ja voimia. Viime viikolla tuntui siltä, että jaksaminen on todella kortilla. Nettisivut piti suunnitella, olla myymässä, laittaa mainos lehteen, tehdä tilitykset ja vielä akatemialla olla. Henkinen paine oli myös kova, koska en ole ikinä suunnittelut nettisivuja ja nyt piti suunnitella ne alusta loppuun. Kaikki materiaali, kuvat ja mihin tulee mitäkin nettisivuilla meinasi viedä miehestä kaikki mehut. Sen lisäksi tuli vielä sekä kurkku- että silmätulehdus. Ei mitään niin huonoa, että ei jotain hyvääkin. Sairastelun ansioista sain luettua viikonloppuna pari kirjaa, joista tämä oli yksi. Saisi nyt vain ne pirulliset nettisivut valmiiksi, että pääsisi tekemään Google-markkinointia. Pakko tähän lisätä vielä se, että oppien määrähän on ihan huikea tällä hetkellä.

 

Meidän projektiryhmän tehtäviä pitäisi myös selkeyttää ensi kuun aikana. Kuka tekee mitäkin? Niin kuin Totuus Ikeasta -kirjassa sanottiin, mikään ei aiheuta niin paljon pelkoa ja epävarmuutta kuin tunne siitä, että et tiedä mitä sinun tehtäviisi kuuluu. Olen myös alkanut miettiä työvuorolistaa myymälään niin, että jokainen tietäisi viikkoja eteenpäin, milloin hänellä on myyntivuoroja. Kaikki kun saisi mahdollisimman selkeäksi, se helpottaisi myös markkinoinnin tekemistä. Aika on kuitenkin kortilla, joten aikaa pitäisi pystyä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta takaisin kirjaan:

 

”Jos viestisi ei tuottanut mitään, lähetit kirjeitä liian vähän, väärille ihmisille tai sitten kirjeesi sisältö kaipaa kohennusta. Muuta vain yhtä asiaa kerrallaan ja mittaa taas tulokset. Viimeistään muutaman harjoituskierroksen jälkeen löydät keinot, joilla saat näkyviä tuloksia.”

 

Ensimmäinen lehtimainos on takana. Kirja sai todella miettimään markkinoinnin sisältöä ja tässä meillä on parantamisen varaa. Päätin vähän kehittää seuraavaa lehtimainosta tähän suuntaan: ”Haluatko säästää satasia ellei tuhansia? Meiltä valmiiksi kasatut huonekalut säästöhintaan!”

Haluaisin myös alkaa käyttää videoita osana markkinointia sosiaalisessa mediassa, mutta se vähän jännittää vielä.

 

Paljon olen myös miettinyt sitä, onko työvaatteilla mitään merkitystä. Tähän asti olemme käyttäneet mitä nyt milloinkin on sattunut laittamaan aamulla päälle, mutta onko se hyvä asia? Rento vaatetus on saanut aikaan rennon fiiliksen myymälään ja se on hyvä asia, mutta tuoko se asiantuntevuutta? Ei todellakaan. Kirjassa sanotaan näin testituloksesta:

 

”Kaikkien pätevin lääkäri oli asiakkaiden mielestä sellainen, jolla oli valkoinen työtakki ja stetoskooppi kaulassaan.”

 

Vaatetuksesta pitää vielä keskustella projektiryhmässä. Kirjassa on oppeja ja koppeja vaikka millä mitalla. Yksi asia on unohtunut vähäsen tämän projektin aikana, sen voisi korjata. Se on tämä kohta:

 

”Järjestä tuotteistushankkeesi aikana katselmuksia, joihin värväät muutkin kuin vain projektiryhmäsi ihmiset. Siten saat pidetyksi kaikki mukana niin, ettei kukaan tunne jääneensä ulkopuoliseksi. Kun jokainen saa lausua ja perustella mielipiteensä katselmuksissa, työntekijäsi ei voi jälkikäteen väittää, ettei hän olisi voinut vaikuttaa lopputulokseen.”

 

Kaikkia kysymyksiä ei tarvitse ratkaista itse! Se minun pitäisi ymmärtää. Pitäisi ottaa tiimi mukaan. Haluaisin järjestää synnytyksen, johon tulisi kahdesta neljään kysymystä, jotka tiimi saisi ratkaista. Se helpottaisi minun arkeani kummasti. Mutta en ole ihan varma, voiko järjestää esimerkiksi neljän tunnin synnytystä treeneissä? En nimittäin haluaisi viedä kenenkään aikaa muista projekteista. Olisi mahtava saada vielä tämän syksyn aikana aikaiseksi synnytys, jossa ratkaistaisiin muutamia mielessäni olevia ongelmia. Kirjalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!