Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot

Kirjoitettu 26.11.14
Esseen kirjoittaja: Camilla Heikkilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot
Kirjan kirjoittaja: Liisa Keltikangas-Järvinen
Kategoriat: 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen suunnitellut yhdessä Tanjan kanssa tiimipäivää lapsille. Tiimityöskentely, erilaisuuden ymmärtäminen, yrittäminen&kannustus on kaikki sellaisia asioita jotka ovat tärkeitä ja jotka ovat jatkuvasti nousussa. Meillä näiden asioiden harjoittelu alkoi tiimiakatemiassa – nimittäin peruskoulussa ja lukiossa se oli hyvin hyvin vähäistä! Ajattelimme ensiksi nuoria, mutta sitten ajattelimme että miksi ei lähteä ihan lapsen kengistä saakka!

Päätin ottaa lukuun Liisa Keltikangas-Järvisen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Kurkkasin sisällysluetteloa ja kirja sisälsi paljon otsikoita kuten sosiaalisuuden merkitys lapsen kehityksessä, ujon lapsen ohjaaminen, lapsen psyykkinen varhaiskehitys, tyttöjen ja poikien ohjaaminen, suositut ja torjutut lapset jne. Paljon siis sellaisia juttuja, jotka varmasti auttavat lasten tiimipäivän vetämisessä ja ohjaamisessa.

 

Keltikangas-Järvinen nosti ajottain hiukan samantyyppisiä asioita esiin kuin Susan Cain teoksessaan Hiljaiset, introverttien manifesti. Esimerkiksi se, että jos lapsen sosiaalisuus on matalampi tai lapsi on ujo, niin siitä tulee nopeasti negatiivinen asia, sen sijaan että se ymmärrettäisiin ja siihen reagoitaisiin lapsen yksilöllisen temperamentin edellyttämällä tavalla. Liisa nostaa teoksessaan esimerkkitapauksen, että jotkut lapset voivat olla enemmän varautuneempia uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten tapaamisessa. Ja sen sijaan, että aikuiset odottaisivat muutaman hetken että lapsen varautuneisuus menisi ohi ja osoittaisivat että ovat aidosti kiinnostuneita tästä, he saattavat todeta ääneen käytöksestä jotakin negatiivista kuten ”veikö kissa kielen”. Tämä luo lapselle entistä enemmän painetta uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Monesti ajatellaan, että ujous on täysin sosiaalisuuden vastakohta, mutta tämä on todettu vääräksi; ujous ei ole sosiaalisuuden puutetta, vaan kokonaan eri temperamenttipiirre. Ujous tarkoittaa sitä, että ihminen saattaa aluksi salpautua uusissa ja yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa, jännittää eikä keksi sanottavaa ja on hiukan varautunut. Hän tarvitsee miettimisaikaa. Mutta ujous ei tarkoita sitä etteikö olisi kiinnostunut toisista ihmisistä ja nauttisi näiden seurasta. Ujo ihminen voi olla hyvin seurallinen, nauttia yhdessäolosta, omata erinomaiset sosiaaliset taidot ja olla varsinainen rämäpää tuttujen edessä. Varautuneisuus on siis ensireaktio joka toistuu aina uudessa ja yllättävässä tilanteessa, joka kuitenkin menee ohi asian tullessa tutuksi. Tämän temperamentin kasvattaminen onkin nykypäivänä hankalaa, koska sitä ei ymmäretä.

 

Tämä seikka on tärkeää ottaa huomioon myös meidän järjestämässä tiimipäivässä. Luokassa saattaa olla henkilöitä, jotka eivät ole niin innoissaan osallistumassa päivän kulkuun ja leikkeihin. Nämä henkilöt voivat olla varautuneita tai ajatella, että eivät osaa eikä halua joutua epäonnistumaan. Olemme kuitenkin Tanjan kanssa suunnittelleet päivän leikit niin, että niissä ei kilpailla keskenään. Keskiössä on yhdessä tekeminen ja tärkeää on saada jokaiselle oma tärkeä rooli. Keltikangas-Järvinen painottaakin kirjassaan, että ujon lapsen on hyvä saada positiivisia kokemuksia yhdessä leikkimisestä. Esimerkiksi aikuinen voi järjestää leikin, jossa lapsella on sellainen selkeä ja positiivinen rooli, jota ilman muidenkaan leikki ei sujuisi. Otimme tämän Tanjan kanssa huomioon meidän ”piirrosnumerossa”. Tässä ohjelmanumerossa olemme opettavaisen tarinan kertojina, ja lapsilla jokaisella on oma värikynä ja oma rooli milloin toimia piirtäjänä ja kuvittaa tämä tärkeä teema. Tämä osallistuttaa kaikki, ja jokaisen panos on tärkeä.

Mutta niinkuin ylempänä sanoin, mukana saattaa silti olla lapsia, jotka ovat hyvin varautuneita lähtemään mukaan toimintaan. Keltikangas-Järvisen mukaan varautuneisuus täytyy hyväksyä, eikä sitä saa kommentoida millään lailla. Lasta ei pidä hoputtaa liittymään mihinkään vaan täytyy malttaa odottaa, kunnes lapsi osoittaa olevansa valmis. Me Tanjan kanssa voimme tietysti kannustaa osallistumaan ja olla esimeriksi alussa lapsen mukana, mutta mikäli lapsi vielä senkin jälkeen on hyvin varautunut, niin emme voi pakottaa häntä. Ehkä jos hän saa hetken rauhassa esimerkiksi tarkkailla tilannetta, niin hän on sen jälkeen valmis osallistuaan, ja silloin autamme häntä siinä. Tämä on tärkeää muistaa ja ymmärtää sillä tätä kautta hän pikkuhiljaa saa positiivisia kokemuksia ja jonkun ajan päästä hän saattaa lähteä nopeammin toimintaan mukaan – positiivisia kokemuksia kuinka hän pääsee helpommin varautuneesta ensireaktiosta yli.

 

Käsitys normaaliudesta on kaventunut, ja pienellekin poikkeamalle etsitään diagnoosi

 

Olisi upeaa, jos saisimme edes vähän lapsia ymmärtämään erilaisuuden tärkeyden ja sen, että se ei ole epänormaalia olla erilainen. Jokainen meistä on erilainen persoona, ja joidenkin kanssa tulee paremmin toimeen kuin toisten, mutta se ei ole syy olla kunnioittamatta toista. Paljon nykypäivänä puhutaan koulukiusaamisesta yms, mutta jos saataisiin jo pienestä pitäen lapset arvostamaan toisiaan ja erilaisuutta, niin se voisi kitkeä tätä ongelmaa. Enhän tietenkään voi odottaa, että yksi tiimipäivä mullistaa kaikkien lasten elämät ja kaikista tulee mallikansalaisia, mutta jos näiden avulla saataisiin edes pieni hyvä ajatus sinne pienten takaraivoon, niin se on jo alku! Lapsi kuitenkin viettää suht suuren osan ajastaan koulussa, joten miksipä siellä ei voitaisi käydä tällaisia asioita enemmän läpi, tai panostaa jonkinnäköiseen kasvatukseen (oli sitten yrittäjäkasvatusta tai mitä tahansa) muun opetuksen lomassa. Aika kulkee eteenpäin ja yhteiskunta kehittyy, koulut ovat kuitenkin jämähtäneet totaalisesti paikoilleen, ja opetussuunnitelma on sunnilleen sama kuin 10 vuotta sitten. Tai 20 vuotta sitten. Tai jopa enemmän.

 

 

Keltikangas-Järvinen mainitsi kirjassaan myös palautteen annosta ja kehumisesta kasvatuksessa. Hän ehkä kävi enemmän läpi nuoremman lapsen palkitsemista jne, mutta niin lapselle kuin aikuisellekin on tärkeää kuulla kiitosta siitä, jos jotakin on hoidettu hyvin. Ja varsinkin lapsen tasolla on tärkeää olla täsmällinen; ei pelkästään ”Hyvä Timo, todella hienosti tehty” vaan esimeriksi ”Hyvä timo, toimit todella hienosti kun korjasit tavarasi pois lattialta”. Tästä sain ajatuksen, että voimme tiimipäivässä joko jokaisen ohjelmanumeron jälkeen tai sitten ihan lopuksi kiittää yksityiskohtaisesti niistä asoista joiden huomasimme menevän hyvin ja joista olemme iloisia ja kiitollisia. Kiittää esimerkiksi jos kaikki ovat olleet todella hienosti mukana, tai kehua kuinka hyvin he ovat toimineet ryhmässä jne. Kertoa täsmällisesti mistä olemme ylpeitä ja mistä olemme kiitollisia, mitä he ovat tehneet hyvin ja missä onnistuneet erinomaisesti.

 

Itselläni tavoitteena tiimipäivälle on saada kaikki osallistumaan, innostumaan ja viihtymään sekä sitä kautta oppimaan tai ymmärtään edes hitusen verran meidän päivän teemojamme. Saada heidät ajattelemaan kaiken sen touhuilun temmellyksessä ja sen päättyessä.

Aion ottaa huomioon kaikki lapset, ja kannustaa myös mahdollisia ei-niin-innostuneita lapsia ja auttaa heitä osallistumaan heidän omaan tahtiin. Aion myös muistaa osoittaa lapsille kiitosta, kun he toimivat hyvin!

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!