Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Steve Jobs

Kirjoitettu 06.01.13
Esseen kirjoittaja:
Kirjapisteet: 4
Kirja: Steve Jobs
Kirjan kirjoittaja: Walter Isaacson
Kategoriat: 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Joka kerta, kun Jobs neuvotteli uuden ihmisen kanssa, aloitti hän tapaamisen kävelyllä. Tätä perinnettä kunnioittaen, kävin minäkin kävelemässä ennen tämän tekstin kirjoittamisen aloittamista.

 

Mielikuvani Jobsista on vaihdellut laidasta laitaan vuosien aikana. Siitä huolimatta, kuin vahingossa, talouteeni on ilmestynyt jo toinen puhelin, iPhone 5, iPodi ja MacBook Pro. Viime aikoina ajatukseni Jobsiin liittyen ovat olleet varsin skeptiset – kaverihan vaikuttaa täysin mulkulta jätkältä kuuleman mukaan. Tämä ajatus oli varmennettava, ja siksipä tartuinkin Raamatullisen kokoiseen elämänkertaan. Uskon, että kokokin on yksi pyyntö Jobsilta: jotain yhtä suurta, kuin Raamattu.

 

Nerokkuus on sama asia, kuin järjettömyys. Jotain mielen vastaista. Tätä juuri Steve Jobs mielestäni on, luovuutta parhaimmillaan. Ideat mistä hänen viisautensa tulevat, olisi mukava selvittää. Ilmiselvästi hän on ollut erittäin valveutunut henkilö, historian tunteva konkari, ja kuinka hän nerokkaasti käytti sitä mainostoimiston kanssa oman yrityksensä julkistustilaisuuksissa ja markkinoinnissa.

 

Rohkeus päättää on yksi johtajan suurimpia ominaisuuksia. Sen lisäksi, että pystyy kantamaan päätöstensä seuraukset. Vaatii munaa erottaa kokonainen hallitus, ja hankkia siihen uudet jäsenet. Uskon kumminkin siihen, että kun teet päätöksen, ja elät sen vaatimalla tavalla, pystyt selviytymään mistä vain. Jos epäröit päätöstäsi, etkä elä muutosta hetki hetkeltä, voi se olla elämäsi huonoin päätös.

 

Muutos on hyvästä, ja muutosvastarinta järkevää käytöstä – mutta ei johtajalta. Hänellä täytyy olla muutoksen vastainen toimintasuunnitelma kristallinkirkkaana päässään. Niin Jobsillakin oli, ja näin yritys saatiin pelastettua.

 

Alaisilta täytyy vaatia, he pystyvät tekemään uskomattomia suorituksia ilman, että itse tietävät siihen pystyvänsä. Tämän asian Jobs tiesi varsin hyvin. Toisista tämä voi kuulostaa kusipäiseltä toiminnalta, miksi pakottaa työntekijänsä johonkin mahdottomaan? Jos uskon alaisiini, uskallan tästä lähdin vaatia asioita paljon paremmin. Jos Jobs sai vaatia, miksi en minäkin? Kun he saavat tehtyä jonkun asian loppuun, palkitsen heidän ruhtinaallisesti. Aikataulusta ei tingitä enää sen jälkeen, jos se ollaan yhdessä sovittu. Muuttuvia kohtia on useita, mutta yleensä siitä luistaminen on hetkellisen laiskuuden aikaan saannosta.

 

Varsinkin Jobsin mainonnassa tekemät ratkaisut kiinnostavat minua. Vuoden 1984 mainoksen kuva sai sydämeni pysähtymään. Mahtava! Miksi emme näe tuollaisia videoita enemmän elämässämme, ovatko ne kaikki USA:ssa? Miksi suomalainen mainonta ei vaadi mitään erikoista, mullistavaa ja räväkkää? Juuri tuollaista minä haluan tehdä.

 

Jokaisen yrityksen täytyy erottua toisesta. ”Tunne kilpailijasi” on loistava lausahdus. Kuinka me saamme rakennettua mainos/markkinointi/mikälietoimistollemme sellaisen brändin, että painumme mieleen, ja asiakkaat uskovat meidän pystyvän erottamaan myös heidän yrityksensä massasta? Jos sanat ilosilmäinen rantapummi kuvaavat Jobsin valitseman mainosmiehen ulosantia, niin mitkä ne ovat meillä?

 

”Kestävät yritykset tietävät kuinka synnyttävät itsensä uudelleen.” Mutta milloin on oikea aika synnyttää itsensä uudelleen, vai onko sellaista edes? Onko ainut vaihtoehto olla vain ajan hermoilla, ja seurata markkinatilannetta? Kun synnytät, niin sinun täytyy kantaa muutoksesi seuraamukset. Uskoa siihen. Mikä on hyvä aikaväli synnyttää itsensä uudestaan? Ikinä et voi tietää milloin on oikea aika tehdä jotain, ja minusta sellaista ei ikinä tulekaan. Riski on vain otettava ja kannettava. ”Jos epäröit ottaa askelta, niin tulet seisomaan yhdellä jalallasi koko loppuelämän.”

 

Markkinointiviestintää suunnitellessa Jobs törmäsi lauseeseen: ”Yksi tapa muistaa, kuka olet, on muistaa, ketkä sinun sankareitasi ovat.” Ketkä ovat meidän sankareitamme, millaisiksi haluamme tulla ja kuinka se tapahtuu ovat seuraavia steppejämme omaa yritystämme synnyttäessä. Follow the leader!

 

Mielenkiinnolla odotan mitä Applelle tapahtuu nyt, kun Jobs ei enää pääse ottamaan lankojaan käsiinsä. Oma iPhone 5 on seksikäs, kaikkein seksikkäin Applen tuotteeni, mutta Jobs ei todellakaan olisi iloinen, jos näki sen reunoissa olevat maalikulumat. Huutia voisi materiaalivastaavalle tulla.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!