Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Syty ja sytytä

Kirjoitettu 12.06.13
Esseen kirjoittaja: Lauri Pisilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Syty ja sytytä
Kirjan kirjoittaja: Tapio & Pajunen, Heikki & Tuominen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kirja kertoo vertauskuvallisesti antiikin aikaisen tarinan Filoksesta joka lähtee pelastamaan Cognitan prinsessaa Helenaa pahan lohikäärmeen kynsistä. Tässäpä draaman kaari Filoksen matkasta:

1. Kutsu seikkailuun

2. Kieltäytyminen

3. Opas

4. Kynnyksen ylittäminen

5. Testit ja koettelemukset

6. Auttajat

7. Voittaminen, päämäärän saavuttaminen

8. Palkinto


Me käymme samanlaista kaavaa läpi omissa haasteissamme kohti henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamista.

Ideaflyn oma ”Cognitan prinsessa”

Ideaflyn kanssa olemme päässeet nyt ensimmäistä kertaa siihen pisteeseen, että meillä on yhteinen visio ja päämäärä. Tavoite on järjestää kaikkien aikojen Savon hää-ja juhlamessut syksyllä 2013. Olemme kutsuneet itsemme nyt seikkailuun ja välttäneet kieltäytymisen. Porukkamme tiivistyttyä kymmeneen kutakuinkin samantasoiseen jäseneen, yhteinen päämäärä saatiin synnytettyä kuin itsestään todella kivuttomasti. Tapahtuman ollessa päämäärämme, tiimiläistemme osaamisetkin tulevat upeasti hyödynnettyä prosessissa. Myynti, markkinointi, yhteistyökumppanuudet, johtaminen ja valmentaminen. Kaikkia tarvitaan yhteisessä haasteessamme. Tästä on hyvä jatkaa taivaltamme kohti testejä ja koettelemuksia. Oppaanamme toimii Tiimiakatemian valmennus.

Motivoinnista

Ihminen kokee mielihyvää ja kokee itsensä motivoituneeksi kun hän saa toteuttaa seuraavia asioita. Jokaisen kohdan perässä esimerkki, mitä se käytännössä voisi olla omalla kohdallani:

Elämää rikastuttavat kokemukset. Osallistuminen NBF:ään/Inspiroiviin tapahtumiin ja valmennuksiin, reissaaminen yms.

Mahdollisuus itsensä löytämiseen ja kehittämiseen. Kouluttautuminen Tiimiakatemialla ja kokeilujen tekeminen.

Itseilmaisu. Aktiivisuus sosiaalisissa tilanteissa, treeneissä yms.

Minäkuva. Ulkonäölliset asiat ja luonteenpiirteet yms.

Itsensä palkitseminen, ilo, mielihyvän tunteet. Leffassa käynti, bileet viikonloppuna.

Ponnistelun jälkeinen tyydytys. Selviäminen pitkästä päivästä, hyvät tulokset päivän myynnissä/buukkailussa.

Taloudelliset hyödyt. Palkkaa kesäksi esimerkiksi.

 

Itselläni tuntuu olevan sopivassa suhteessa motivaatiota kohottavia elementtejä tekemisessäni, ehkäpä siitä syystä olenkin viime aikoina liekeissä ollutkin. Ehkä kehityksen kohta voisi olla kokeilujen lisääminen ja toisaalta pitkäaikasen unelman/päämäärän kirkastaminen. Itselläni ei tällä hetkellä oikein ole mitään tiettyä unelmaa mitä kohden pyrin. Motivaatiota kasvattaa kaikista parhaiten inspiroiva visio, mitä kohti päivittäin ponnistelee. Se olisi kaikista palkitsevinta henkilökohtaisella tasolla.

Vision merkitys

Kuten sanottua, tiimillämme sellainen on nyt hyvää vauhtia rakentumassa. Se palvelee myös henkilökohtaista motivaatiota oppimisen muodossa. Kun tiimimme puhaltaa yhteen hiileen, oppien jakaminen ja treenien laatu parantuu. Tätä myötä henkilökohtainen oppimisenikin tehostuu.

Joryna meillä on nyt loistava työkalu yhteisen vision hyväksikäyttämisessä tiimin motivoinnissa. Pyrimme tilanteeseen, jossa tekemisemme ei ole enää erkaantunutta ja yksinäistä oman tontin hoitamista, vaan että sen oman tontin lisäksi on olemassa tiimin tuki ja yhdessä tekeminen. Sitä kautta pääsemme parempiin tuloksiin oppivana yhteisönä.

Minä valmentavana johtajana

Haluan perustaa johtajuuteni valmentavaan johtajuuteen. Minun on tunnettava tiimiläiseni läpikotaisin, jotta tiedän miten mikäkin tapahtumasarja/päätös/tilanne vaikuttaa ihmisiin. Olen ollut tyytyväinen siihen, että treeneissä muut kuin jorylaiset ovat ottaneet roolia ja esittäneet vahvoja mielipiteitä tiimistämme. Se on sen merkki, että ihmisiä kiinnostaa ja että motivaatiota löytyy vaikuttaa asioihin. Siinä vaiheessa kun juna lähtee tällä tavalla liikkelle, meidän jorylaisten tehtävä on sen ohjaaminen. Mutta minusta on erittäin hyvä, että tärkeä aloite tulee joltain muulta, kuin meiltä. Esimerkiksi yhteisen päämäärän synnyttäminen. Silloin onnistumisen mahdollisuus kasvaa, koska aloite tulee ”alaisilta” sisältäpäin, eikä ulkoapäin pakotettuna. Minun on pidettävä tiimin visio kirkkaan mielessä, jotta voin alitajuisestikin tehdä omia liikkeitäni sen vision hyödyksi. Näin emme myös joryna/tiiminä ohjaudu harhaan. Siis jos kaikilla on visio kirkkaana mielessä.

top 3.

1. Pidän vision mielessä, että se ohjaa toimintaani.

2. Yritän edesauttaa ihmisten motivointia olemalla kiinnostuneita heidän toiminnastaan ja haastamalla heitä toteuttamaan unelmiaan.

3. Jätämme joryna tilaa treeneissä, jotta aloitteet pulpahtelisivat muilta kuin jorylaisila. Avoimet kysymykset auttavat tässä!

4. Valmentava johtaminen on tavallansa fasilitointia. ”Eli on pystyttävä mahdollistaa halutun tilanteen luonnollinen syntyminen.”

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!