Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

TA 20-70-10

Kirjoitettu 13.11.13
Esseen kirjoittaja: Ville-Veikko Karttunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Winning
Kirjan kirjoittaja: Jack Welch
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olihan se pakko tutustua legendaarisen Jack Welchin teoksiin, ja tein sen Winning kirjan muodossa.

Moni on varmasti kuullut Jack Welchin 20-70-10 johtamisstrategiasta. Siinä jaetaan ihmiset parhaiten suorittavaan 20%:iin, 70%:n ”keskiluokkaan” ja heikoimpaan 10%:iin, joka on saamassa kenkää. Tämä johtamistyyli on saanut aikaan paljon tunnekuohuja sen ”raakamaisuudesta” asettaa ihmiset eriarvoiseen asemiin. Jack vetoaa siihen, että ihmiset tietävät tällöin oikean asemansa yhteisössä, ja eikä se ole muuta kuin faktaa. Onhan ihmiselle annettu arvosanoja koko kouluikänsä, miksi suoriutumista olisi väärin arvioida työelämässä?

Jo silloin, kun kuulin tästä 20-70-10 jaottelusta, aloin miettimään voisiko tätä soveltaa Tiimiakatemialla, mitä vaikutuksia sillä olisi tähän ympäristöön?

Tiimiakatemia 2.0 skenario 1

Ulla Luukas on Jack Welchin kirjan luettuaan innostunut kokeilemaan 20-70-10 kaavaa Tiimiakatemian ympäristössä. Tiimiliideireillä ei ole palleja lähteä viemään tätä asiaa eteenpäin oma-aloitteisesti, joten jollain taikakaavalla Tiimiakatemian opetussuunnitelmaan tehdään muutos. Kevään Piinapäivillä jokaisesta tiimiyrityksestä heikoin 10% tulee menettämään opinto-oikeutensa Tiimiakatemialla ja joutuu jatkamaan opintojaan Rajakadulla.

Ylimmälle 20%:lle olisi olemassa TA20-kerho, johon pääsisi vain parhaimmisto jokaisesta tiimistä. Eroavaisuutena nykyisiin ”parempiin porukoihin” tämän toiminta ja jäsenet olisivat hyvin läpinäkyviä, ja se nauttisi esimerkiksi etuoikeuksista valmennusohjelmiin. Pyrkimys olisi tehdä huipusta niin houkutteleva, että se kannustaa 70%:n keskiluokkaa tekemään parhaansa. Samalla olisi kaikille selvää, mitä tekoja vaaditaan sinne pääsyyn. Vaatimuksia varten kehitetään mittarit, jotka pohjautuvat Tiimiakatemian silloisiin arvoihin, kuten kansainvälisyyteen.

Tämä 20-70-10 käytäntö ei tulisi kenellekään yllätyksenä, sillä sitä pikemminkin käytettäisiin markkinoinnin apuvälineenä. Tehdään kaikille heti selväksi, ettei alisuoriutujia täällä katsota hyvällä. Tämä käytäntö varmasti säikäyttäisi useita hakemasta Tiimiakatemialle, koulu josta heikoimmat saavat potkut kuulostaa pelottavalta. Henkisesti heikoimmat yksilöt karsiutuisivat jo ennen kättelyä. Vastapainona tälle menetetty segmentille, monia varmasti kiinnostaisi koulu jossa voit nousta ”eliittiin” näyttämällä osaamisensa. Tiimiakatemialle hakisi yhä useampi, jolla on vahva näyttämisen tarve. Heti kun uudet pinkut tulisivat taloon, heitä muistutettaisiin heikoimpien pelaajien potkuista.

Skenaario 1. on hyvin paska idea

En jatka esimerkkiä pidemmälle, koska tällöin Tiimiakatemia menettäisi täysin alkuperäisen tarkoituksensa, tiimiyrittämisen. Jos tiimiyrityksissä ruvettaisiin mittaamaan yksilöiden suoriutumista sillä ajatuksella, että  huonoin tulee aina saamaan potkut, kukin haluaisi vain pelastaa oman perseensä. Kymmenen hengen porukassa kaikki tietävät (tai ainakin suurin osa on siitä samaa mieltä) kuka on heikoin lenkki. Tiedostamatta tai tietoisesti yhdeksän kaveria ajaisivat heikoimman yhä heikompaan asemaan, koska tällä tavalla he pelastaisivat helpoimmalla tavalla itsensä.

Tiimiakatemia ei enää synnyttäisi rohkeita tiimiyrittäjiä, vaan vain omaa etuaan ajavia yksilöitä, jotka eivät sietäisi juurikaan erilaisuutta vaan työskentelisivät ainoastaan kaltaistensa kanssa.

Skenaario 2, 20-70-10 kokonaisina tiimeinä.

Toisin kuin Skenaario 1.:ssä, potkuja ja ylennyksiä ei tulisi yksilöille vaan kokonaisille tiimeille. Mittarit perustuisivat edelleen arvoihin, mutta nyt niitä katsotaan tiimikohtaisina, tiimien mahdolliset kokoerot huomioiden. Ensimmäisen vuoden aikana oltaisiin armollisempia, esimerkiksi kertoimien muodossa, mutta pinkkuvuotenakin potkut olisivat hyvinkin mahdolliset. Pienillä kertoimilla peli pidettäisiin reiluna myös toisen vuoden tiimeille, mutta kolmosilla niitä ei olisi ollenkaan. Neljännelle vuodelle päässet saavat rauhassa suorittaa opintonsa loppuun.

Vastaavasti kaksi parasta tiimiä nauttisivat ”eliitin” asemastaan, jolloin heillä olisi asiaan kuuluvia etuja ja arvostusta valmentajien suunnalta. Luodaan huipusta jälleen houkutteleva, että saadaan tiimeistä kaikki mehut irti.

Tämä voisi oikeasti kehittää tiimihenkeä, koska tiimit joutuisivat yhdessä taistelemaan opinto-oikeudestaan. Yhteiset haasteet hiovat aina tiimiä yhteen! Heikoimmat suoritujat poistuisivat tiimeistä ”luonnollisemmin” kuin yksilöpainoitteisessa järjestelmässä, koska monet eivät halua nähdä itseään jarruna tiimin kehityksessä, varsinkaan jos oma motivaation puute voisi olla kohtalokasta koko tiimille. Myös itsensä kehittämisen ja tiedon jakamisen hyödyt nähdään selkeämmin, koska se helpottaisi tiimin kapuamista huipulle.

Ne tiimit, jotka valmistuisivat Tiimiakatemialta, olisivat varmasti täynnä rohkeita tiimiyrittäjiä! He pystyisivät toimimaan yhdessä erilaisten persoonien kanssa, koska ovat oppineet ajan saatossa hyödyntämään kaikkien potentiaalia.

Skenaario 2. on myöskin hieman paska

Vaikka skenaario 2. olisi tiimiyrityksien kannalta parempi kuin skenaario 1., tiimien välinen kommunikointi ja yhteistyö kärsisi entisestään. Tiimit olisivat yhtäkkiä toistensa kilpailijoita, jolloin ristipölyttäminen voitaisiin nähdä jopa teollisuusvakoiluna, tiimirajoja rikkovissa projekteissa saatetaan katsoa tietyn tiimin jäsen enemmän uhkana kuin tasavertaisena tiimiyrittäjänä.

Tiimiyritykset luultavasti lyöttäytyisivät yhteen aina heikompaa tiimiä vastaan, pelastaakseen jälleen perseensä helpoimmalla mahdollisella tavalla. Epäonnistusta hyväksyvää kulttuuria ei olisi, ja toisia tiimejä ei haluta varoittaa sudenkuopista. Kilpailu olisi varmasti raakaakin. Kaksi parasta tiimiä varmasti auttaisivat toinen toistaan, että saisivat pidettyä oman asemansa huipulla.

Tiimiakatemialta saataisiin varmasti niitä kovia tiimejä tällä skenaario 2.lla, mutta se maksaisi tiimiakatemialaisten yhteishengen. En usko, että 20-70-10 malli sopisi Tiimiakatemialle.

Ainut tapa jolla se sopisi tänne, olisi että koko Tiimiakatemia olisi pudotusuhan alla. Se nostaisi varmasti tekemisen tasoa ja yhteishenkeä Tiimiakatemialla, mutta se pitäisi Tiimiakatemian enemmän eristyksissä toisista koulutusohjelmista. Jos pudotusuhka koskisi tradenomi-tutkintoa, se eristäisi tradenomit enemmän toisista tutkinnoista mutta lisäisi yhteistyötämme Rajakadun kanssa.

Jos haluamme käyttää kilpailun tuomaa näyttämisen halua ja pudotusuhan pelkoa tulosten parantamiseen, minkä tahon kanssa olemme valmiit rikkomaan välimme? Kilpailutilanteessa kaikki eivät tosiaan voi voittaa.

Mitenkäs nyt oikea käytäntö kirjan opeista?

Ensimmäinen idea joka minulle tuli, miten Innomossa voisimme tarkastella kuka on kuuluisi mihinkin kymmenykseen, tuli tienestimittarin muodossa. Sitten tajusin että kyllähän me tätä mittaamme ja silloin tällöin porukalla ihastelemme, mutta en koe sen ainakaan itselleni suureksi johtamisen työkaluksi tällä hetkellä. Meillä on myös toimiston seinällä kalenteri jokaisen gäp-tilanteesta, mutta se ei mielestäni toimi. Sitä tunnutana päivitettävän niin harvoin, ettei sen vilkuilu tuota juuri lisäarvoa. Ja onko raha ainut oikea mittari kertomaan, mihin sijoitut yrityksessä? Viimeiselle vuodelle sen mittaamisesta on tehtävä melkein päivittäistä, jotta pääsisimme lähtemään Mymmille. Siihen samaan yhteyteen pitää laittaa selkeä järjestys, kenellä mikäkin rahallinen tilanne! Heikin ja Nannun tulisi tämän mittarin avulla potkia meitä tekemään tulosta, että yhteiseen tavoitteeseemme, Mymmiin päästään.

En muita löytänyt suuria vastauksia kirjasta The Winning, joten kävin erikseen tätä osiota varten hakemassa kirjastosta avuksi Jack Welchin jatko-osan, Voittajaksi (tällä kertaa suomeksi): Vastaukset! Kirjaan on koottu Welchien vastauksia heille osoitettuihin kysymyksiin ensimmäisen kirjan perusteella, ja toivoin löytäväni kysymyksiä joihin voisin samaistua.

Suorapuheisuus, rehellisyys ja faktat pöydälle. Nämä olivat vastaukset jotka sain tästä kaivettua kirjasta, ja niinhän asia on. On paljon helpompi johtaa ja olla tiimissä, jossa fakta voittaa fiktion. Fiktiolla tarkoitan nyt vääriä käsityksiä ja omia oletuksia asioista.

Mutta miten pystyn itse lisäämään esimerkiksi suorapuheisuutta? Rehellisesti sanottuna, olen huomannut että helpoin tapa on hankkia itselleen krapula. Krapula on mielentila, jossa en jaksa käyttää mielikuvitustani kaunistellaakseni sanomisiani, vaan sanon asian niin kuin se on. Ikävä kyllä krapulassa oloa ei arvosteta sen vuoksi, että samaa energiaa jota käyttäisi kaunisteluun, käytetään myös ongelmanratkaisuihin ja suunnitteluun. On siis hyväksytympää pitää mieli virkeänä ja kaunistella asioita. Mutta voinko pitää mieleni virkeänä ja silti puhua suoraan? Vaikeata se on.

Suoraan puhumiessa on se ongelma, että se hetkellisesti pahoittaa usein toisen mieltä. Vaikka pidemmällä tähtäimellä se on kannattavaa, sen aloittaminen on vaikeata ihmiselle, joka yrittää miellyttää ja vältellä konflikteja. En kuitenkaan sano, että tilanne olisi toivoton. Olen kehittänyt suoraan puhumistani tässä akatemian aikana huomattavasti, mutta niin ovat muutkin Innomossa. Vaikkeivat kaikki täysin suoraan puhukaan vielä, puhumme mielestäni riittävän suoraan tällä hetkellä. Enempi aina parempi, mutta tämä ei aiheuta enää mielestäni lukuisia ongelmia, sillä vaikkeivat kaikki uskaltaisikaan älähtää epäkohdasta, löytyy tiimistä sentään aina joku joka sanoo asian ääneen. Monesti se on Mika.

Pitää laittaa suoraan puhuminen kevään kirjalistan yhdeksi aiheeksi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!