Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taivas + Helvetti

Kirjoitettu 29.10.13
Esseen kirjoittaja: Camilla Heikkilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taivas + Helvetti
Kirjan kirjoittaja: Terho Puustinen & Mika Mäkeläinen
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.03. Yrittäjyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Yrittäjien omakohtaisia tarinoita. Epäonnistumisia ja onnistumisia, heikkouksia sekä vahvuuksia. Taivas + Helvetti avasi minulle aivan uusia näkökulmia ja ajatuksia yrittäjyydestä. Sain tietoa, inspiraatiota ja innostusta!

Koin, että itselleni tärkein oppi tätä kirjaa lukiessani, oli tietynlaisen yrittäjyyden REALITEETIN ymmärtäminen. Itsellä kun on ollut kaikenlaisia aivan älyttömiä mielikuvia yrittäjyydestä….

 

Ensinnäkin, kaikki ei oikeasti tapahdu yhdessä yössä. Helposti ainakin itse ajattelen hiukan näin, koska sitä kokonaisuutta ei näe, pelkästään sen lopputuloksen. Esimerkiksi nyt vaikkapa Rovion tapauksessa. Oma luulo siitä oli suurinpiirtein se, että ”noniin jätkä kehitti nopeesti tollasen pelin ja nyt se muuten on menestyvä”. Tosiasiassa taustalla on monta vuotta työtä ja kehittelyä. Niklas Hed teki kavereidensa kanssa kymmeniä suuria virheitä ja tuhasia pieniä. Rovion pelit saivat hyviä arvioita mutta kaupallisesti projektit olivat pettymyksiä. Yritys kulutti enemmän kun tuotti, henkilökuntaa irtisanoutui ja potkujakin oli annettava. Angry Birdsinkin suhteen he meinasivat luovuttaa, sillä siitä ei vain tuntunut syntyvän kunnon peliä. Budjetti oli pettänyt, mutta he päättivät silti vielä yrittää hioa peliä. Ja menestyshän siitä sitten tuli loppujen lopuksi.

Suuret menestykset eivät siis kovinkaan usein synny tuosta vain, vaikka se joskus siltä vaikuttaakin.

 

Niistähän sä opit, kun feilaat. Pakko niitä on ottaa kantapään kautta” -Niklas Hed

 

Äskeisessä oli myös hyvä esimerkki siitä, että asiat eivät myöskään tapahdu aina ihan suunnitellusti. Takapakkia ja epäonnistumisia tulee lähes aina. Tämäkään seikka ei kovin usein näy ulkopuolelle. Ainakaan minä en todellakaan ole tietoinen suurten yritysten epäonnistumisista, vaan aina tuntuu että ”hitto miten ne voi aina onnistua niin hyvin”. Mutta yleensähän onnistuminen tulee epäonnistumisien kautta. Minusta oli hieno lukea Supercellin Mikko Kodisoijan taktiikkaa; ”Firma tarjoaa aina shamppanjapullot tiimille, joka esittelee pieleen menneen tuotelanseerauksen firman muille tekijöille”. Näin ilmapiiristä poistetaan epäonnistumisen pelkoa ja kaikki voivat oppia virheistä. Minusta se on hienoa!

On myös ikäänkuin helpottavaa tietää, että ei suuret yrityksetkään oikeasti välty epäonnistumisilta. Joillain tapahtuu ihan emämunauksia, mutta ei se silti välttämättä tarkoita loppua.

 

Hän näyttää superyrittäjältä, mutta hänellä on yksi iso heikkous: hän pelkää puhelinta. Hän pelkää epäonnistumista ostajien ja rahoittajien edessä. Että hän ei osaa alan kuvioita tai mokaa numeroissa”

 

Toiseksi olen monesti mieltänyt, että yrittäjät ovat vähän niinkuin superihmisiä. Pelottomia, rohkeita, ei stressaa, osaa kaiken, tietää kaiken, ei epäonnistu, ei heikkouksia, uskaliaita, itsevarmoja, vahvoja….. Senpä takia olen useasti miettinyt, että vaikka yrittäjyys kiinnostaakin minua, niin ei minusta siihen ole. En minä ole sellainen ihminen, joka sopii yrittäjäksi.

Tähänkin ajatukseen sain taas pamauksen realiteettia yritystarinoita lukiessani. Sirpa Jyrkkäsen sanoin: ”Tavalliset yrittäjät ovat aivan tavallisia tyyppejä, jotka ovat huomanneet, että ihminen oppii ja rahaakin saa”. Yrittäjätkin ovat siis ihan vain tavallisia ihmisiä ja heilläkin on heikkoutensa. Satu Kontinenkin kertoo olleensa nuorena maailman pienin ja ujoin ihminen, joka halusi olla mahdollisimman näkymätön. Ei se silti estänyt häntä tulemasta yrittäjäksi. Nina Ignatius taas pelkää hirmuisesti puhelinta sekä epäonnistumista ostajien ja rahoittajien edessä.

Monesti kuulen ihmisten sanovan, että yrittäjäluonteen pitää olla sitä ja tätä ja jos on tällainen ja sellainen, niin ei voi olla yrittäjä. Myönnän, että myös minä itse olen useasti määritellyt yrittäjäluonnetta. Nyt kuitenkin olen sitä mieltä, että paskan marjat! Ei luonteenpiirteet tai heikkoudet/vahvuudet sitä määritä kykenetkö yrittäjäksi vai et. Ainoa asia, joka minusta pitää olla kunnossa yrittäjyyteen lähtiessä on intohimo. Muu on opittavissa ja kehitettävissä!

 

Jos ihminen vain tekee ja tekee, se ei lopulta jaksa tehdä mitään.” -Jukka Jokiniemi

 

Kolmas asia, joka minua on aina mietityttänyt yrittäjyyttä miettiessäni, on aika. Tähän sisältyy kaksi erilaista mielikuvaa:

1. Yrittäjä on oman aikansa seppä. Itse saa päättää milloin tekee työtä ja milloin ei. Milloin haluaa pitää lomaa ja kuinka kauan. Työskenteleekö kotona, toimistossa vai jossain ihan muualla. Yrittäjän elämä on vapaampaa. Aikataulut saa päättää itse.

2. Yrittäjällä ei ole vapaa-aikaa. Työhön uppoaa monen monta tuntia, ja työtä tehdään koko ajan. Toimistolla, kotona ja lomalla. Joskus yötunnitkin jää vähäisiksi, koska ei ole aikaa nukkua. On niin paljon hommaa.

 

Yrittäjätarinoita lukiessani huomasin, että kumpikin mielikuva oikeasti toteutui tietyissä tarinoissa. Ei nyt ehkä aivan niin äärimmäisesti, kuin ne tuossa on kuvailtu, mutta suurilta osin. Ja näissäkin tarinoissa oikeastaan suurin osa meni sillä kaavalla, että se oli se alkuvaihe, jolloin työtä tuntui olevan vähän ehkä jopa liikaakin. Unta sai nukuttua vain muutaman tunnin, toimistolla oltiin jatkuvasti ja joskus sinne piti jopa jäädä yöksikin. Alkuvaihe varmasti onkin se aika, jolloin aikaa työhön menee kaikista eniten.

Itse olen sellainen ihminen, joka ei siedä sellaista, että koko ajan on jotakin hoidettavaa. Tarvitsen itselleni omaa aikaa ja tarvitsen myös paljon aikaa omille ihmissuhteilleni. Uskon kuitenkin, että niin yritysmaailmassa kuin kaikessa muussakin, aikaa kyllä riittää kun sitä vain osaa käyttää oikein. On osattava käyttää omaa aikaa oikein, ja on osattava organisoida asiat ja tehtävät niin hyvin myös muille henkilöille, että asiat rullaavat. Oman ajan käyttö onkin minulle vielä haaste, ja sen työstämiseen aion panostaa. Jos minusta joskus yrittäjä tulee, niin aion pitää huolta, että osaan organisoida asiat hyvin. Vaikka minulla olisi kuinka ihana työ (ja toivottavasti tuleekin olemaan) niin siltikään en ole niin työkeskeinen, että pystyisin/haluaisin työskennellä joka päivä kellon ympäri.

 

Tykkään työstäni niin paljon, että tekisin tätä, vaikka saisin lottovoiton”Satu Kontinen

 

Voin rehellisesti kertoa Taivas + Helvetti-kirjan olleen erittäin inspiroiva lukukokemus. Sain sen myötä hiukan varmuutta itseeni ja hirmuista intoa itsekin saada joskus vielä jotakin hienoa ja merkittävää aikaiseksi. Tärkeäksi koen myös sen, että oikeasti saisin joskus tehä itselle mieluisaa työtä. Sellaista työtä josta nautin ja jota rakastan. Sellaista, josta voisin joskus sanoa samalla tavalla kuin Satu Kontinen; teksin sitä, vaikka voittaisin lottovoiton.

 

Melkeinpä kaikki tarinat olivat mielenkiintoisia ja jollakin tavalla inspiroivia, mutta seassa oli myös pari sellaista, joiden itse persoona innoitti minua. Heidän kertomuksensa ja tunnelma vain puski läpi. Nämä olivat Satu Kontinen, Suvi Widgrén sekä Sirpa Jyrkkänen. Päämäärätietoisen, rehellisen ja iloisen oloisia persoonia. He rakastavat työtään, eivätkä ota sitä liian vakavasti. Sellaisen asenteen minäkin haluaisin työn tekemiseen. Se on iloista ja kivaa hommaa, jota saa tehdä, ei sellaista jota pitää tehdä.


Sitä en tiedä tuleeko minusta koskaan yrittäjä vai ei. Haluanko oikeasti yrittäjäksi vai en. Mutta tulevaisuus näyttää!

 

Pienikin tuuppaus voi auttaa epävarmaa, risteyksessä seisovaa ihmistä” – Sirpa Jyrkkänen

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!