Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taivas + Helvetti vol 2

Kirjoitettu 27.11.15
Esseen kirjoittaja: Jake Vitikainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taivas + Helvetti vol 2. - Ilman toista ei ole toisen menestystä
Kirjan kirjoittaja: Karo Hämäläinen & Mika Mäkeläinen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Erilaisten sattumien kautta sain tyttöystävältäni omaksi kirjan nimeltä Taivas + Helvetti vol 2. – Ilman toista ei ole toisen menestystä. Olin kuullut paljon kirjasta Tiimiakatemialla, mutta syystä tai toisesta en ollut päässyt sitä vielä lukemaan. Ajatuksena oli, että lukisin ensiksi kyseisen kirjasarjan ensimmäisen version, mutta mistään en löytänyt vapaana olevaa. Päätin siis lukea ensiksi tämän toisen version. Olen aina pitänyt elämänkerroista ja henkilöiden tarinoista, joten ajattelin että nyt jos koskaan olisi aika ottaa nämä kirjat lukuun. Kirjassa kerrotaan siis 21 eri yrittäjän tarinaa yrittämisestä ja heidän elämästään. Mielenkiinnolla aloin siis kirjaa lukemaan eikä harmita yhtään että luin. Jos jotakin täytyy sanoa, niin ehkä hiukan lyhyitä olivat tarinat yrittäjistä, tai siis hiukan ehkä tiukkaan puristettuja. Toinen asia, mikä jäi myös hiukan harmittamaan, oli se että yrittäjien yrityksistä olisi voinut olla enemmän esittelyä ja sitä, että mitä ne käytännössä tekevät ja mistä liikeidea syntyi tai kehittyi. Tai miten he saivat kyseiset yritykset kasvatettua isommiksi. Toki ei kaikista tarinoista puuttunut sitä, mutta jotenkin jäin kaipaamaan hiukan tarkempaa esittelyä yrityksistä. Osissa tarinoiden lukemisen jälkeen jäi askarruttamaan, että niin mitäköhän tämä yritys nyt tekikään. Sillä kirjassa oli monta yritystä, jota en ollut ikinä kuullutkaan. Voin olla tietysti väärässäkin ja jotenkin missannut ne asiat. Mutta kuitenkin aivan loistava kirja oli mielestäni ja siitä sai uskoa siihen, että ei yrittäjyys niin hankala ja pelottava asia ole.

 

”Kilpailukyvyn lisäksi tarvitaan ennen kaikkea iloa, asennetta ja tekoja. Iloa meillä on liian vähän ja kyynisyyttä on niin paljon, että sitä riittäisi vientiin saakka, jos jostakin vain löytyisi ostajia. Ilo kuitenkin kuplii kyynisen pinnan alla ja odottaa tilaisuuttaan.”

 

”Jos haluaa luoda jotakin aidosti uutta, jotain mitä ei ole vielä olemassa, matkalla tulee varmasti vastaan pettymyksiä ja epäonnistumisia. Kukaan ei pidä niistä, mutta menestyneet ihmiset käsittelevät pettymykset nopeasti, nostavat katseen tulevaisuuteen ja jatkavat matkaa.”

Kirjassa tulee lähes jokaisen yrittäjän kohdalla joku tietty hankala asia tai vaihe urallaan jonka he ovat joutuneet kokemaan. Siitä selvittyään he ovat yksilöinä ja yrityksinä kasvamaan ja vahvistumaan. Monesti siitä on vasta lähtenyt heidän bisneksiensä kasvu. Tämä toi rohkeutta ainakin itselleni kohdata ja ehkä jopa odottaa vastoinkäymisiä niin tiimissäni Bisnerassa kuin mahdollisesti yrittäjyyden jatkuessa Tiimiakatemian jälkeen. Miksei myös elämässä. Jotta vaikeista ajoista selvitään, ja että niitä pystyy käsittelemään, tarvitaan tukea muilta ihmisiltä. Eli kuten kirjan otsikkokin on ”ilman toista ei ole toisen menestystä”. Olen täysin samaa mieltä. Moni yrittäjäkin kiittää lähipiirejään, yhtiökumppaneitaan ja työntekijöitään menestyksestä. Mielestäni yksi kirjan yrittäjä, nimeltään Mika Anttonen, sanoi hyvin mahdollisesta epäonnistumisen pelosta:

”Epäonnistumisen pohtiminen on osa menestystä, mutta ei niin, että se halvaannuttaa vaan niin, että tiedostaa, että se on mahdollista. Niistä asioista pitää murehtia, joille voi tehdä jotain, mutta ei niistä syistä, jotka eivät ole omassa kontrollissa. Niitä ei voi murehtia, mutta niihin kannattaa valmistautua. Jos ne tapahtuu, on miettinyt, mitä silloin tekee.”

En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä. Yritän jatkossa muistaa ylläolevan lainauksen joka päivä. On hyvä pohtia mahdollisia skenaarioita jos meneekin kaikki päin helvettiä, mutta ei lamaantua. Tiedostaa vain että se on mahdollista. Se tuo itselleni ainakin enemmän rohkeutta, kun tiedostaa eri skenaariot jota voi tapahtua.

 

”Se on yrittäjän hommissa niin, että jos on laskento nelonen, uskonnon pitää olla kymppi.” – Sampo Kaulanen

Yrittäjän omasta uskosta siihen mitä tekee, puhutaan kirjassa myös paljon. Ja ymmärrän sen täysin, sillä jos yrittäjä ei itse usko siihen mitä hänen yrityksensä tekee, miksi siihen uskoisi kukaan muukaan. Saman asian täytyy näkyä myös myymisessä. Kuten yrittäjä Susanna Rantanen sanoo, että ”myymisessä on tärkeää oma innostus. Myyminen on vaikuttamista toisen ihmisen ajatusmaailmaan. Kun uskoo omaan juttuunsa, se onnistuu.”

Samaa asiaa kertoo myös yrittäjä Jasu Koponen näin: ”Ihmiset ostavat ensin sen, miksi sä teet juttuja. Vasta sen jälkeen ne ostavat sen, mitä sä teet. Jos innostus uupuu, on sun miksi aika heikolla pohjalla.” Pistää miettimään myynnissä, miten suuri kuuluisa tarinan voima onkaan.

 

Kirjassa puhutaan myös kirjan otsikon mukaisesti toisten ihmisten tärkeydestä. Eli ilman toista ei ole toisen menestystä. Kuten kirjassakin yrittäjän Mohamad Darwich sanoo, että ”onnistuminen ei ole kiinni yrittäjästä, vaan siitä, millaiset ihmiset hän saa ympärilleen. Ei tarvitse osata kaikkea, kunhan osaat löytää ne ihmiset, jotka osaavat. Silloin onnistut.” Tätä ajattelutapaa olemme Bisnerassa alkaneet opettelemaan ja ymmärtämään. Olemme alkanee mielestäni arvostaa toistemme vahvuuksia ja ehkä jopa käyttää niitä pikkuhiljaa yrityksemme hyväksi. Olemme myös pohtineet sitä, että bisneksiämme ei saa häiritä se että emme osaa tehdä jotakin tiettyä asiaa. Pyrimme joko opettelemaan sen, tai etsimään jonkun joka osaa. Kaikkea ei tarvitse osata ja mahdotonta kaiken osaaminen onkin.

 

Kaiken kaikkiaan kirja oli helppo lukuinen ja erittäin mielenkiintoinen. Sain voimaa ja uskoa taas tekemiseen ja yrittäjyyteen ylipäätään. Tai oikeastaan vahvistusta siihen, että minulle on herännyt todellinen kiinnostus yrittäjyyteen. Kirjasta irtosi myös monia vinkkejä elämään ylipäätään ja asioiden käsittelyyn. Yhtenä tärkeimpänä, jota moni yrittäjä sanoi, oli se että täytyy muistaa myös levätä ja ladata akkuja. Seuraavaksi aion lukea sitten sen ensimmäisen osan tästä kirjasarjasta. Loppuun laitan lainauksen yrittäjältä, joka mielestäni kiteyttää hyvin toimintaa jota haluan, että me Bisnerassa toteutamme kaikissa projekteissa ja bisneksissämme.

 

”Kun tekee asioita paremmin kuin kilpailijat, kuuntelee tarkasti asiakkaiden tuntoja ja tarttuu nopeasti uusiin mahdollisuuksiin sen sijaan että jäisi murehtimaan tehtyjä virheitä, menestyminen on mahdollista.” – William Wolfram

Jake Vitikainen

Bisnera

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!