Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taivas + Helvetti

Kirjoitettu 03.12.13
Esseen kirjoittaja: Jari Heikkilä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taivas + Helvetti
Kirjan kirjoittaja: Mika Mäkeläinen, Terho Puustinen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Taivas + Helvetti
– Mika Mäkeläinen, Terho Puustinen

Enpä muista milloin olisi viimeksi joku kirja pyörinyt yhtä paljon omassa fb:n uutisvirrassa ja muualla kuin tämä tuossa keväällä silloin kun se julkaistiin. Taisi olla kuukausi siinä niin ettei  varmaan mennyt päivääkään ettei tää olisi silmille hypännyt.

Paristi siinä jo mietin kirjan tilaamista itsellekkin, mutta sitten kiinnostuin tuosta toisen kirjoittajan Pop-up Companysta ja sen toiminnasta ja kesällä Jyväskylässä alkaneesta pilotista. Menin sitten tästä tarkemmin kuuntelemaan ja tuolta reissulta kirja myös ilmaiseksi mukaan tarttui.

Ei siinä kauan mennyt kun tuo tuli luettua mielenkiintoisten settien ja kuitenkin sopivan lyhyiden tarinoiden myötä. Ja on muuten ollut tuon jälkeen melkeen koko syksyn lainassa menossa tuo kirja, niin Tiimiakatemian sisällä kuin ulkopuolellakin.

Intohimo + periksiantamattomuus = Menestys

Kirjan kantavia teemoja ovat mielestäni intohimo ja periksiantamattomuus. Monet noista yrittäjistä ovat tehneet ensin jotain, saaneet homman toimimaan jotenkin ja sitten joku on sen kaatanut. Näistä virheistä on oppia otettu ja se läpilyönti on sieltä sitten aina tullut, milloin toisella ja milloin useiden kymmenien yritysten ja kokeilujen jälkeen. Intohimo siihen tekemiseen on kuitenkin kantanut noiden haasteellisten jaksojen yli.

Mutta entäpä minä itse?

Tätä kirjaa lukiessa päällimmäisenä nousi vahvasti ajatus verkkokaupasta. Ennen akatemialle tuloa oli tästä jo se ensimmäinen veto tehty ja se ei sitten menestystä tuonut. Oppia senkin edestä ja kaikki se mitä olen päässyt akatemian aikana oppimaan myös muista verkkokaupoista ja niiden toiminnasta niin tällä hetkellä periaatteessa tiedän hyvin paljon siitä, että mitkä asiat tekevät verkkokaupasta menestyvän. Ja ehkä vähintään yhtä paljon siitä mitä ei pidä tehdä.

En vielä juuri tällä hetkellä tiedä, miten tuon tiedon hyödyntäisin. Pitäisikö kouluttaa, myydä softaa yrityksille ja auttaa tekemään menestystä sitä kautta vaiko kehittää itselle taas verkkokauppa. Tai miksei jopa näitä kaikkia ja katsoa mihin se focus sieltä sitten kiinnittyy.

Kaikkea ei ole fiksu tehdä pitkään, mutta kuten jo 2010 yrittäjävalmennuksessa meidän kouluttaja Kotron Mikko totesi niin sen verran pitkään ainakin kannattaa kaikkea kokeilla, että tietää mikä lähtee vetämään. Ja eiköhän tuo lause ole akatemiallakin tullut kuultua.

Kaikissa näissä vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa. Kuitenkin se pitkän ajan tavoite olisi, että en ole työn puolesta sidottuna ainakaan paikkaan vaan hommia voisi tehdä mistä vaan niin tuo oma verkkokauppa on tässä mielessä tietysti aina se kaikista haastavin ratkaisu. Myös markkinat on kovasti kilpaillut ja samaa tavaraa tuodaan kuitenkin Kiinasta aina halvemmalla kuin mitä pieni verkkokauppa sitä täällä voi myydä.

Paras vaihtoehto taas olisi tuo yrityksille verkkokauppojen teko ja tästä kuukausilaskutus. Näin saisi hyvää kassavirtaa kuukausittain ja homma ei olisi mitenkään paikkaan sidottua. Tällä hetkellä myöskin noiden muutaman isompien toimijoiden paketeissa on semmoisia outoja puolia hinnoittelussa, että näitä vastaan pääsisi myös iskemään kyllä. Jos samalla kuukausihinnalla saa parempaa ja rajattomampaa, niin miksei tuota asiakkaat ainakin vakavasti harkitsisi. Tämän enempää en tuosta kilpailuedustani vielä tiedä. Ostamisen ja kaupan pystyyn pistämisen puolella on varmasti ne suurimmat haasteet, joita itse tässä kohtaisin.

Samassa setissä voisin myös tehdä tuotekuvauksia ja mahdollisesti myös ainakin kokeilla noita 360 tuotekuvia, jotka varmasti tulevat verkkokaupoissa tulevaisuudessa yleistymään ja joille olen kyllä itse omien juttujeni kautta todellisen tarpeen myös löytänyt.

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että tästä tulee ehkä paras essee mitä olen tehnyt, ainakin oman hyötyni kautta. Mitä enemmän tuota edellä mainittua hommaa tässä pyörittelen niin siihen kokoajan lisää ideoita löytyy. Ja tuo homma kuitenkin tukisi täysin sitä, mitä haluan. Täytyypä kirjoitella tästä samantien SWOT-analyysi ainakin kun saan tämän esseen valmiiksi, tuota en tähän julkiseksi pistä.

Tämän homman plussat olisi kuitenkin:

+ Oma kokemus ja (hiljainen)tieto verkkokaupoista

+ Osaan tuon myös teknisesti toteuttaa

+ Kysyntää uskoisin kyllä olevan

+ Tuottaisi kuukausittaista kassavirtaa ja kun periaatteessa mitään fyysistä ei olisi niin pystyisin myös valtaosin toteuttamaan tuota ajan- ja paikanvapautta työn suhteen, joka on tässä kantavaksi teemaksi aikalailla itselleni muodostunut

Oho, tässä syntyi juuri projekti

Taisipa olla ensimmäinen essee jonka aikana synnytin itselleni projektin. Jännää, helvetin jännää. Ajatuksen tasolla tuo on toki pyörinyt päässä tässä pidempäänkin, lähinnä ajatellut taas sen oman uuden nettikaupan perustamista, mutta tässähän on kaikki paremmin näin.

Nyt ei pysty kirjasta oikein sanomaan enää mitään kun aivot rullaa jo jossain ihan muualla. No, antaa tämän esseen kertoa että varsin inspiroiva kirja on kyllä kyseessä.

-Jari Heikkilä
jari[at]soulinc.fi

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!