Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taivas+Helvetti

Kirjoitettu 17.11.13
Esseen kirjoittaja: Simo-Pekka Pilli
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taivas+Helvetti
Kirjan kirjoittaja: Mika Mäkeläinen ja Terho Puustinen
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen kirja Taivas ja Helvetti kertoo tarinoita yrittäjistä. Kirjaan on kerätty 21 mielenkiintoista tarinaa enemmän ja vähemmän menestyneistä yrittäjistä.

 

Insinööri Juhani Lehtinen kertoi tarinassaan, että suuresta perinnöstä ja muutenkin varakkaiden vanhempien anteliaisuudesta voi olla suurta haittaa. Tämä niin sanottu kultalusikka perseessä kasvaminen altistaa tehokkaasti laiskuudelle. Jo pienestä asti totuttu toimintamalli, että kaikki tuodaan nenän eteen, vaikuttaa ihmiseen suuresti. Toisaalta jos pienenä oppii tekemään rahan eteen työtä, osaa sitä myös tehdä jatkossa. Tässä asiassa vanhemmat ovat siis hyvin isossa roolissa, minkälaisen lapsen haluaa kasvattaa, onko lapsi omavarainen vai pitääkö häntä sponsoroida jatkuvasti. Itse saan vielä avustusta porukoilta tietyin väliajoin, mutta olen tarkka taloudestani ja pystyisin elämään ilman avustuksia. Olenkin ajatellut ottaa puheeksi asian, että en tarvitse sponsorointia tai sitten säästän rahat jollekkin tilille, mistä voin jatkossa sijoittaa rahoja. En ole itse mielestäni kasvanut kultalusikka perseessä, vaikka olenkin saanut harrastaa ja opiskella lähes kokonaan porukoitteni kustannuksella. He ovat vain niin hyväntahtoisia, että haluavat auttaa minut pärjäämään maailmassa ja pitämään mahdollisimman hyvin ovet avoinna moniin juttuihin. Töitä olen tehnyt kuitenkin jo pienestä asti ahkerasti, mukaan lukien kaikenlaiset kotityöt ja nurmenleikkuut. Minulla on niissäkin muodostunut tavaksi, etten edes aina pyytänyt korvausta, koska tiesin, että harrastukset ja muut jutut kustantavat ja se olisi työtä niiden eteen. Olen hyvin kiitollinen porukoilleni, että ovat halunneet panostaa minuun näinkin paljon, mutta kuitenkin opettaneet, ettei raha kasva puussa.

 

Diplomikosmetologi Sirpa Jyrkkäseltä mieleeni jäi hänen lausahduksensa, että yrittäjät ovat ihan tavallisia tyyppejä, jotka ovat huomanneet, että ihminen oppii ja rahaakin voi tienata. Ei siis vaadi ihmeitä ollakseen yrittäjä, vaan hieman kokeilunhalua ja uskallusta lähteä koittamaan omia siipiään yrittäjänä. Jyrkkänen kannustaakin ihmisiä kokeilemaan ja on itsekin varmasti lähtenyt vain koittamaan yrittämistä ja oppinut siinä samalla miten se käytännössä pyörii. Tämä on Tiimiakatemiallakin periaatteena, painetaan vaan duunia ja jos mennään väärään suuntaan, pysähdytään hetkeksi, ja valitaan uusi suunta. Tekemällä oppii kaikkein parhaiten, ei näitä hommia koulun penkiltä oppisi. Voi oppia miten asiakaskäynnillä kuuluu käyttäytyä ja miten sinne valmistautua, mutta ei oikeaa tilannetta voi kirjasta oppia.

 

Mäkeläisen Mika nostaa esille kirjoituksessaan muutamia hyviä pointteja yrittämisestä:

1.Ole erittäin hyvä siinä mitä teet

2.Polttava intohimo ainakin jossain vaiheessa siihen mitä teet

3.Pystyykö asiaa tekemään niin, että arvo nousee ja onko joku valmis maksamaan siitä

Nämä ovat mielestäni aika oleellisia asioita yrittämisessä. Täytyy kehittyä hyväksi, että saa asiakkaille hyvän kuvan omasta osaamisesta ja sitä kautta lisää asiakkaita. Aionkin Tiimiakatemian aikana etsiä minua kiinnostavan jutun ja alkaa kehittämään itseäni siinä. En vielä tiedä liittyykö se tapahtumiin, markkinointiin tai vaikkapa maahantuontiin, mutta aion koittaa monia asioita ja toivon, että innostun jostain asiasta isosti ja löydän intohimon tekemiseen. Mäkelän pointteja aion miettiä aina, kun olen uusissa projekteissa, voiko kehittyä hyväksi ja löytää intohimon kyseiseen asiaan ja onko sillä markkinoita.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!