Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taloutta johtamista varten esimiehille ja asiantuntijoille

Kirjoitettu 30.09.13
Esseen kirjoittaja: Aku Oikari
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taloutta johtamista varten esimiehille ja asiantuntijoille
Kirjan kirjoittaja: Kari Alhola, Sanna Lauslahti
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lähdin hakemaan Alholan ja Lauslahden ”Taloutta johtamista varten” -kirjasta inspiraatiota vielä loppukaudelleni Idealekan talouspäällikkönä. Erityisesti kirjan aiheista kiinnostivat raportoinnit ja suunnitelmat. Toki myös ihan peruskäsitteiden syvempi oppiminen ja kertaus oli yksi syistä miksi tämän kirjan halusin lukea.

Tiimille pitämäni kuukausiraportoinnit ovat olleet jo pitkän aikaan samanlaisia, eikä niissä ole alkukevään jälkeen ollut kehitystä ammattimaisempaan suuntaan. Kesällä jopa tyydyin kertomaan pelkän liikevaihdon. Nyt on kuitenkin tiimin suunnasta tullut toivetta kuukausikatsauksen monipuolistumisesta ja kaikkien oppimisen kannalta se on myös hyvä asia. Olen aikaisemmin tyytynyt kertomaan miten on mennyt ja todella epämääräisesti mihin olemme menossa. Raportoinnin tulisi kertoa kuitenkin myös miksi näin on mennyt? Emme ole sen koommin analysoineet lukuja ollenkaan. ”Raportoinnin tulee antaa monipuolinen kuva niin, että analysoidaan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta jatkumona”. Näin se auttaa reagoimaan riittävän ajoissa ja tulevaisuuden virheiltä vältytään.

Kirjassa on ehdotelma kuukausiraportoinnin rakenteeksi, jota ajattelin hieman soveltaa omaan käyttöön. Kuukausiraportteihin pitää ottaa entistä enemmän pelkkien lukujen läpikäymisen lisäksi lukujen tarkempaa analysointia ja johtopäätöksiä. Kuukausikatsauksessa pitää käydä tarkemmin läpi kuukauden tapahtumat, yrityksen toimintaan vaikuttaneet ulkoiset ja sisäiset muutostekijät ja projektien kannalta mihin ollaan menossa. Katsaukseen voisi ottaa myös mukaan Real Techniquesin, Rakettikorjaamon ja Bailaniumin varastotilanteet sekä arviota niiden kehityksestä.

Treeneissä on puhuttu viime aikoina myös asiakkuuksien kehittämisestä ja niiden hoidosta. Meidän pitää alkaa vihdoin tekemään oikeaa yhteistyötä Katrin kanssa ja miettiä miten voisimme ottaa asiakkuuksien kehittymisen mukaan kuukausikatsauksiin. Eikä huono idea olisi ottaa myös projektien kehittyminen mukaan katsauksiin. Tämä toisi myös sitä läpinäkyvyyttä projekteihin.

Kirja olisi pitänyt lukea jo heti viime syksynä tai viime keväänä, koska siinä on paljon arvokasta tietoa johtamisen suunnittelusta. Muun muassa semmoinen pieni asia kuin vuosikello on esitelty aika hienosti kirjassa. Sehän jäi meidän johtoryhmältä tekemättä alkuvuonna, vaikka sitä kovasti Aleksi ja Essi painottivat tärkeänä juttuna. Ehkäpä siinä syy johtoryhmä-toiminnan aaltoliikkeeseen, kun ei ollut edes summittaista vuosikelloa. Toki kalenterit olemme nytkin tehneet syksylle, mutta siellä ne ovat seinällä eikä niitä tule katsottua, eivätkä ne ole kovin johtamisen näkökulmasta tehtyjä.

Tietysti johtoryhmän toimintaa on vaikeuttanut tavoitteiden puutos. Johtaminen on aika vaikeaa, kun ei tiedä suuntaa eikä tien laitoja. Itse tosin olen semmoinen ihminen, joka tykkää mennä välillä ilman suurempia suunnitelmia ja katsoa mihin polku johtaa. Mutta kyllähän se suunnitelmallisuus on silti pitkässä juoksussa varmasti parempi. NJL:n ulkomaan kerralla sain paljon siitä palautettakin kapteenina ollessani, että suunnitelmallisuus puuttui. Vaikkakin se johti välillä hyviin tuloksiin, niin tekemisen taso ei ollut sen takia aina parhain. Kirjan mukaan hyvin suunniteltu on paljon enemmän kuin puoliksi tehty, yrityksen pitää yrittää itse vaikuttaa virran suuntaan, ennemminkin kuin olla itse sen vietävänä.

Nyt on omaan suunnitelmallisuuteenkin tulossa muutos. Oliverin kanssa jo suunnitelmallisuutta tehtiinkin, kun laadittiin kalenteri pariksi kuukaudeksi eteenpäin ja nyt aion toteuttaa suunnitelmallista toimintaa myös talouspäällikön roolissa. Kokoan taloussolun, johon onkin jo ilmoittautunut paljon innokkaita (JES!! J), ja suunnittelemme oman toimintani sekä koko tiimin talouden toiminnan loppuvuodelle. Selkeät tavoitteet minulla oman toimikauteni loppuun jo onkin, joten nyt vain taloussolusta apua sen käytäntöön viemiseen!

Aku Oikari / Osuuskunta Idealeka

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!