Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tarinoiden voima – pari koppia parempaan johtamiseen

Kirjoitettu 22.09.13
Esseen kirjoittaja: Katri Rutanen
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tarinoiden voima -kirja tuli otettua vähän sattumalta lukuun. MT:tä silmälläpitäen ja kirjan takakantta lukiessani huomasin että siinä voisi olla hyviä ajatuksenherättäjiä mm. asiakaspäällikön rooliani varten. Kirjan ovat kirjoittaneet kauppatieteiden tohtori Mika Aaltonen ja filosofian tohtori sekä työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Titi Heikkilä. Kirja kertoo siis siitä kuinka tarinat antavat uudenlaista otetta esimerkiksi johtamiseen ja vähän myös markkinointiin. Johtamista pohditaan erityisesti muutosjohtajuuden kannalta. Tähän esseeseen poimin kirjasta pointteja asiakaspäällikön rooliini ja Idealekan kehittämiseen.

Olen yrittänyt pähkiä itsekseni miten saisin enemmän tehokkuutta asiakaspäällikön rooliini. Alkuun lähdin sellaiselle linjalle, että yritin patistaa ihmisiä tekemään asioita, enkä miettinyt paljoakaan että kuinka heitä voisi motivoida. Esitin asiani väärällä sävyllä ja ei ihmekään ettei tällainen toiminut. Se ei toimisi itsellenikään! Nyt olen alkanut mielestäni pääsemään tästä irti vaikka aina on parantamisen varaa.

Olen useampaankin otteeseen törmännyt samaan ongelmaan: miten saisin perusteltua asiani tiimille niin että se herättäisi toimintaa helpommin ja ehkä jopa innokkuutta? Asian esittäminen tylsähkön perustelun kanssa harvemmin aiheuttaa toivottuja reaktioita. Jos tämän perustelun esittäisikin jotenkin mielenkiintoisemmalla tavalla, voisiko se toimia?

Tarinat Idealekan kehittämisen apuna

Idealekan visio on ”yhdessä loppuun asti”. Minusta tuntuu että visio ei ole läheskään kaikille sellainen, joka ohjaisi toimintaa. Rehellisesti sanottuna se ei ole minulle sitä. Mielestäni tiimillämme pitäisi olla visio, johon kaikki voivat sitoutua. Onko tähän hetkeen sitten paras ratkaisu yrittää toimi olemassaolevan vision mukaisesti, vai luoda täysin uusi visio, sitä en tiedä. Kirjassa kerrotaan että tarinan pitäisi vastata kysymyksiin: keitä me olemme, miksi olemme olemassa ja minne olemme menossa? Näillä kysymyksillä sekä ihmisten omien tavoitteiden ja arvojen mukaisesti saisimme varmasti luotua Idealekalle sellaisen vision joka puhuttelisi kaikkia. Todellinen viisaus on kuitenkin porukassa, ei yksilössä.

Oli melko vaikeaa reflektoida tätä kirjaa asiakkuuksien johtamiseen Idealekassa. Pari juttua kuitenkin kirjasta nousi, jotka otin tähän esseeseen pohdittavaksi. Kirjassa käytiin läpi enemmän isojen organisaatioiden johtamista tarinoiden avulla, joten en ihan aina pystynyt samaistumaan.

Strategiatarina

MT:n ennakkotehtävää varten tein itselleni toimintasuunnitelman syksylle. Kirjasin siihen joitan ongelmia joita olen tiimissäni kohdannut asiakkuuksien saralla, ja toimenpiteitä jotka voisivat toimia ratkaisuna tai edes vähän auttaa eteenpäin. Näitä on melko hankalaa mietiskellä yksin, mutta otammekin taas asiakaspäällikön solun käyttöön ensi viikolla muutaman asiakkuuksista kiinnostuneen tiimiläisen kanssa.

Kirjasin toimintasuunnitelmaan ylös muutamia konkreettisia steppejä, mutta en eritellyt niitä sen tarkemmin. Strategiatarinassa kuvataan selvästi ja tarkasti mikä on kohdattu ongelma, sen ratkaisu ja mitä ratkaisusta seuraa.

Nyt kun aloin miettiä asiaa tarkemmin niin kuin melkein huomaamattani ilmoitin tiimilleni että esittelen loppusyksyn toimintasuunnitelman viikon päästä olevissa treeneissä. Yritän esittää sen mahdollisimman tarkasti ja selkeästi, juuri strategiatarinaa hyödyntäen.

Kehittämisohjelma

Tiimissämme ollaan puhuttu siitä kuinka käsittelemme ongelmia. Pureudumme siihen että mistä ongelma johtuu ja millainen se on, mutta ratkaisun pohtimiseen ei käytetä läheskään niin paljoa aikaa. Monesti myös se että kuka ottaa vastuun ratkaisun hoitamisesta jää tekemättä.

Kehittämisohjelma, tai miksi sitä ikinä haluaakaan on hyvä keino meidän tiimillemme päästä yli näistä asioista. Kun asiat joita päätetään laitetaan selkeästi ylös kaikille ja perusteellisesti, niin ratkaisut on helpompi toteuttaa.

1. Mitä kehitämme?

2. Mikä on kehittämiskohteen tarkempi sisältö?

3. Miten kehitämme?

4. Ketä kehitetään?

5. Kenen vastuulla on kehittämisen toteuttaminen?

6. Mikä on kehittämisen aikataulu?

7. Mitkä ovat mittarit, joiden avulla edistymistä voidaan seurata?

Oliko kirja lukemisen arvoinen?

Kirjassa oli aika paljon sellaista juttua joka ei minua koskettanut. Oli hankala samaistua joihinkin tarinoihin kun ne olivat niin kaukana tästä meidän arjesta. Kuitenkin pari hyvää juttua kirjassa oli, ja veikkaan että ne tulevat olemaan tarpeellisia omassa toiminnassani. Aika raskasta luettavaa ajoittain, ja seuraavaksi aionkin lukea pari vähän kevyempää kirjaa, ja sellaisia jotka sopivat paremmin tämän syksyn aloitukseen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!