Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tee itsestäsi brändi. Asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa.

Kirjoitettu 23.05.13
Esseen kirjoittaja: Teija Välinoro
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tee itsestäsi brändi. Asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa.
Kirjan kirjoittaja: Katleena Kortesuo
Kategoriat: 6. Markkinointi, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Tähän kirjaan tartuin ristiriitaisin tuntein. Itsensä brändäämisessä on jotain mitä minun täytyy vielä pureskella. Ymmärrän siis, että varsinkin asiantuntija- ja palvelualalla olet itse kauppatavara. Jotta kauppatavara myy, sillä pitää olla hyvä brändi – tai ainakin silloin hintalappuun voi laittaa suurempia numeroita. Okei, tähän asti kaikki menee hyvin. Jostain syystä ajatus olla julkisuudessa, avoimena muiden edessä, tuntuu vieraalta. Yhdistän myös brändiin sinnikkäästi ajatuksia isosta egosta, oman navan tuijottelusta, jopa valheellisesta minäkuvan pönkittämisestä. Vaikka sen ei tarvitse olla mitään näistä – eikä kuulu olla – eikä se että olen jollain tietyllä alalla brändi, tarkoita, että suuri yleisö tietäisi minusta. Silti oikeat aidot brändit ulottavat lonkeronsa koko kansan tietoisuuteen – Wenzel Hagelstam, Jari Sarasvuo, Sofi Oksanen, Juhani Tamminen, Mikael Jugner, Hjallis Harkimo, Jyrki Sukula – kaikki nimiä jotka myös suuri yleisö tunnistaa, samoin kuin 7 Päivää – lehden toimittajat. He ovat itse kauppatavaraa, menestys ja tulos eivät synny pelkästään sen kautta mitä teet tai tuotat, vaan sen kuka olet. Brändinä oleminen laajentaa mahdollisuuksia huomattavasti –tunnettuus lisää työtarjouksia, ihmiset tulevat sinun luoksesi, sinun ei aina tarvitse mennä heidän luokseen.

Kirja oli kirjoitettu minulle sopivasti, niitä samoja asioita brändäämisessä kritisoiden kuin minkä minäkin koen siinä negatiivisena. Oikeanlainen brändääminen on nimenomaan muuta kuin keinotekoista pinnan luomista. Wannabe – julkimot saavuttavat toki omalla laillaan ”menestystä”, kuten Martina Aitonlehti, mutta itse mieluusti tulisin tunnetuksi älyllisistä avuista ja ammatillisesta osaamisesta, kuin muunlaisista fyysisistä avuista tai yksityiselämän kiemuroista. Lisa Sounio kovasti yritti tehdä itsestään brändäämisen gurun, mutta päätyi minun silmissäni kananlentoon – ehkä havaittavissa oli liikayritystä. Linnanjuhlien nallemekko vaikutti lähinnä teennäiseltä yritykseltä saada huomiota. Ainakaan hänen blogissaan ei ole kommentin kommenttia jatkuvasta päivittämisestä huolimatta.

En siis osaa päättää, onko brändääminen hyvä vai huono. Minun on varmaan vain pakko hyväksyä, että se on lähes ainoa polku. Ja on tietenkin ylireagointia kuvitella, että saman tien joutuisin Iltalehden sivuille… Mutta jollain tasolla minun on tehtävä itseni tunnetuksi, jos aion myydä omaa osaamistani. Ja hyväksyttävä että itsensä näkyväksi tekeminen altistaa kritisoinnille, mustamaalaamiselle, mille lie jonka jostain syystä liitän pieneenkin julkisuuteen. Sekä tietenkin joudun kohtaamaan sen, etteivät kaikki pidäkään minusta. Asennevamma siis, sillä brändäämisessä on hyötynsä: tunnettuus lisää työmahdollisuuskia, hintalappuun voi laittaa lisää numeroita, vahva brändi suojaa vaikka tekee virheitä. Kirjassakin sanotaan, että se asiantuntija, joka ei tarvitse brändäystä, on henkilö jota työura ei kiinnosta. Tai hän on alansa ainoa osaaja, jolloin riskinä on että joku muu tuleekin alalle ja vie tittelin nenän edestä. Tämän mukaan vaihtoehtoja ei siis hirveästi ole.

Brändin rakentaminen

Katsotaas siis, kuinka Teijasta rakennetaan brändi. Heti kirjan alussa tein riemullisen havainnon: on nimittäin tärkeää, että brändillä on erottuva, mielellään uniikki nimi. Jes, tutkitusti Teija Välinoroja ei ole Suomessa toista, Välinoroja kaiken kaikkiaankin vain 14 – voin väittää olevani se ”neljästoista”. Joten, ensimmäinen kohta hoidossa. Rasti ruutuun.

Toisena kohtana mainitaan pukeutuminen, ulkoinen habitus. Paras on kuulemma alan yleinen linja, mutta jollain persoonallisella säväyksellä. Miellän oman mieluisimman tyylini aavistuksen rokahtavaksi, joten se olkoon säväykseni. Taas rasti ruutuun.

Kirjassa mainitaan jopa kehon kieli osana brändin luomista. Jaa-a, ihan mahdoton itse sanoa, miltä muista ihmisistä vaikutan, joten tästä pitäisi tehdä jonkinlainen tutkimus. Mutta kuten kirjassakin sanotaan, epävarmuus näkyy ja tunnistan olevani avoin kirja – olen todella epämukavuusalueellani jos koen etten oikein ole varma, en tiedä, tiedänkö tarpeeksi, ja se kyllä näkyy. Joten, joko varmistan selustani eli hankin tarvittavan tietotaidon, tai opettelen näyttelemään. Tai tunnustamaan rehellisesti tilanteessa, että kappas vain, tästä aihealueesta minulla ei olekaan tietoa, kerropas sinä lisää. Mutta pääasiallisesti oman alan tieto pitäisi asiantuntijabrändiltä löytyä. Lukemaan, kokemaan, oppimaan siis mars. Ja tietenkin esiintymistä harjoittelemaan, olen aika alaluokilla mitä tulee vakuuttavaan esiintymiseen. Toki olen saanut hyvääkin palautetta: Heidin kanssa pitämämme JAO:n opiskelijoiden valmennuksesta tuli palautetta rentoudesta, samoin kun toisella kerralla jolloin pidimme saman setin toiselle opiskelijaryhmälle. Rentouteen vaikutti huomattavasti se, että koki tietävänsä, mistä puhuu. Kaikki lähtee siis varmuudesta – tämän minä tiedän. Kun tiedollinen varmuus on hallussa, voi keskittyä viilaamaan puhetapaa, maneereja, eleitä.

Jopa ulkoisia puitteita täytyy pohtia, jos halajaa brändiksi – voiko yrityksellä olla postilokero, onko vanha mersu uskottava, vastaavatko tilat yrityksen luomaa mielikuvaa, entä kännykkä, tietokone, käyntikortit, esitysmateriaalit, mitä ne kertovat brändistä? Koska haluan tulevaisuuden työssäni yhdistää visuaalisuutta, piirtämistä ja kirjoittamista, täytynee brändini puitteet jotenkin sopia tähän. Ehkä se näkyisi käyntikortissani? Muut puitteet odottavat vielä hienoista rikastumista, ennen kuin niillä voi tehdä vaikutusta. Työtilana unelmani on kotitoimisto yhdistettynä jonkinlaiseen yhteisötoimistoon, mutta toistaiseksi ulkoisten puitteiden osalta mennään Wimmalla ja miehen bemarilla.

Myös Kortesuo huutelee aitouden perään: ole brändinäkin aito, tunnusta mokasi, älä näyttele. Niinpä, tästä minäkin haluan pitää kiinni. Se vaatii, että on sinut itsensä kanssa, tietää osaamisensa ja mitä ei osaa, tietää vahvuutensa ja luottaa itseensä sen verran että kykenee vastaanottamaan kritiikkiä vaipumatta loppuelämäksi maan rakoseen. Ulkoisilla avuilla ja yksityiselämän tempauksilla itsestään brändiä rakentavat kertovat vain oman pääkoppansa kaikuvasta tyhjyydestä. Brändin rakentaminen on siis itseensä tutustumista.

Henkilöbrändäämisen vaiheisiin kuuluu suunnittelu, luominen ja vakiinnuttaminen, uudistamalla säilyttäminen, muuttamisen ja päättäminen. Suunnittelutyöhön kuuluu juuri tuo itsensä tutkiskelu: vahvuudet, heikkoudet, vahvuuksien kehittäminen, heikkouksien vaikutusten minimointi, omat tarpeet ja kiinnostuksen kohteet ja miksi ylipäätään rakennan itsestäni brändiä? Mitä haluan työ- ja yksityiselämältä? Mitä pelkään, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Brändin suunnittelussa tarvitaan myös pienimuotoista liiketoimintasuunnitelmaa: mitä asiantuntijuutta/osaamista myyn, ketkä ovat kohderyhmäni, asiakkaani, mitä hyötyä hänelle tarjoan? Millaista viestintää käytän, missä kanavissa, miten erotun?

Vielä en voi vastata kysymyksiin kuin alustavasti, oma tavoitteenikaan ei ole vielä tarpeeksi kirkas. Aihealue liittyy valmentamiseen, coachingiin, ja haluan käyttää hyväkseni myös visuaalisuuttani ja kirjoitustaitojani. Tämän enempää en vielä osaa sanoa.

Kun oma kenttä alkaa kirkastua, toimitaan kuten yritystä perustettaessa muutenkin, kartoitetaan kilpailijoita ja erottautumista, hankitaan verkostoja, tarjotaan hyötyä (anna niin saat) ja Kortesuo suosittelee myös esikuvan hankkimista. Vaikuttavassa Valmentajassa puhutaan ”Kill your Buddhas” – kirjasta, eli siitä, että älä tee kenestäkään jumalaa, ylennä guruksi, älä usko sokeasti ja yritä matkia, vaan ota opiksesi niistä asioista jotka joku tekee hyvin – miten voisin soveltaa sitä itseeni? Novetoksen valmentajissa on hyviä esimerkkejä itselle esimerkiksi siitä, kuinka bisnestä voi tehdä oman arvomaailman pohjalta ja mitä intohimo omaan työhön parhaimmillaan on (Tapio Aaltonen, Heikki Pajunen, Lari Junkkari). Heiltä haluan oppia läsnäoloa, aitoutta, mokienkin myöntämistä. Tolkien on lempikirjailijani – hän edustaa uskomatonta sisukkuutta viedä oma työ loppuun (Taru Sormusten Herrasta) vaikka sota riehuu ympärillä, ja kuinka hän loi yksityiskohtia myöten oman fantasiamaailmansa, uskoen sen kantavan. Ylipäätään ihailemiini ominaisuuksiin liittyy älykkyys, oman tiensä kulkeminen, aitous. Tempuilla ja megafoniin huutelulla itseään tykö tekevät jätän omaan arvoonsa.

Aitoa aitoutta

Vaikka kuvittelisi aitouden olevan helppoa, ei se yllättäen olekaan. Itse pohdin, kumpi on aidompaa minuutta, se hiukan sulkeutunut sivustaseuraaja akatemialla, vai lörpöttelevä, sanoja unohteleva (kyllä, unohdan noin viisi kertaa päivässä, mikä on oikea sana tietylle asialle, uuninpellistä tuli esimerkiksi ”lauta”) ja alati liikkeessä oleva itsekseen hyräilijä kotona? Kumpikin, mutta soisin saavani ihmisten ilmoille jalkautettua enemmän sitä rennompaa kodin sekopäätä kuin aina yhtä tasaista ja järkevää työminää. Jos kiroilen akatamialla, porukka katsoo lähes suu auki että se kiroili! Kotona sitä puolta taas voisi hillitä enemmän…

Luulisin myös tuntevani itseni aika perinpohjaisesti, mutta silti yllättäviä tilanteita tulee vastaan jatkuvasti. Luulin olevani jotain, mitä en olekaan. Toisaalta sehän tekee brändistä aidon – kehittyminen ja kasvaminen ajan myötä. Kortesuo mainitsee epäloogisuuksista käyttäytymisessä, ja niitä tunnistan itsessänikin. Niitä kannattaa tutkailla, mutta olla myös armollinen – ihmisiä kaikki tyynni. Minulle perhe on todella tärkeä asia, silti vietän paljon aikaa kotonakin työ-/opiskeluhommia tehden. Joskus tulee hetkiä, kun tärkeysjärjestä joutuu hetkeksi keikuttamaan – kunhan pitää kiinni kokonaisuudesta. Lenkkikin jää joskus väliin muun homman takia, no huomenna sitten!

Henkilöbrändi vaatii sitoutumista. Vaikka ei Iltalehden tai Seiskan uhriksi joutuisikaan, täytyy brändistä pitää huoli, kun esiinnyt, esiinnyt brändinä. Puitteet täytyy pitää kuosissaan. Ja kuinka paljon yksityiselämäänsä haluaa tuoda julkisuuteen, vaikka vain pieniin piireihin? Itse pitäytyisin mahdollisimman vähässä. Vaikka haluan työn olevan tärkeä osa elämää, en halua sekoittaa siihen muita kuin itseni. Kuinka karmivia esimerkkejä tarjoilevat Wannabe – tähdet, jotka esittelevät vastasyntyneitään hienoissa pukimissa edestä ja takaa, sylissä, vaunuissa… Ei sitten kysytty lapselta, mitä hän tällaisesta saattaisi tykätä, vaikkapa aikuisena? No ei voi kysyä, kun toinen raukka ei osaa puhua, ei voi vaikuttaa. Soisi vanhemman silloin ajattelevan omilla aivoillaan. Mahdotonta joillekin sekin.

Temperamenttipiirteet vaikuttavat brändiin, ne ovat ”tuotteen ominaisuuksia”. Niitä ei voi muuttaa, vaan niiden kanssa täytyy opetella pärjäämään. Itselläni vahvoja piirteitä kirjassa olevassa taulukossa olivat esimerkiksi aisti- ja sosiaalinen herkkyys, introverttius, vahva sinnikkyys, hyvä keskittymiskyky ja taipumus alakuloisuuteen. Introverttius ja rauhallisuus eivät välttämättä tee minusta mukaansatempaavaa esiintyjää, toisaalta voin luoda tunnelmaa esimerkiksi intensiteetillä, intiimiydellä, aitoudella, toisten tunnetilojen havainnoinnilla. Temperamentti ja omat mielenkiinnon kohteet luovat ainutlaatuisen yhdistelmän, sinut, jolla voit erottua muista, on Kortesuon neuvo. Tätä joudun vielä pureskelemaan, mikä olisi minun ainutlaatuinen yhdistelmäni?

 

Uutta kehiin

Uuden luominen on oleellinen osa brändiä, jatkuva muutos ja päivittäminen. Kirjassa oli esitelty pari itselle uutta ideointikikkaa:

  • Minuuttipuhe, jossa tarvitaan ydinsana ja aiheeseen liittymättömiä sidekick – sanoja. Tarkoitus on puhua minuutti kerallaan ydinsanasta ja aina uudesta sidekick-sanasta, synnyttäen samalla uusi yhdistävä sana näiden kahden välille. Harjoitus vaatii kaverin ja kellottajan ja että harjoitus nauhoitetaan. Tätä pitää joskus kokeilla.
  • Tavoitteellinen ja tietoinen verkkosurffailu on valmiiksi mietittyihin kysymyksiin vastauksen päämäärätietoista etsimistä.

Itse olen jopa huono surffaamaan netissä, en tee sitä ajankuluksi, mutta en myöskään hyödynnä tarpeeksi alaani tutustuakseni. Talousasioissa netti tosin on ollut verraton apu, mutta päätökseni ryhtyä esimerkiksi aktiivisesti seuraamaan blogeja ja niiden tarjoamaa uusinta tietoa, jää aina ilmavaksi lupaukseksi. Lupaan silti parantaa tapani ja tavoitteellinen verkkosurffailu on tähän oiva työkalu. Uuden keksiminen ei ole ihan yksinkertaista, siksi voi keskittyä myös tuomaan vanhaan uutta näkökulmaa tai yhdistää kaksi vanhaa asiaa uudeksi (välimaastoideat). Tämä kuitenkin vaatii, että tiedät, mikä on vanhaa, eli olet ajan tasalla. Olisi asiantuntijalle noloa, että hän esittäisi omana ajatuksenaan jo vanhan jutun. Näin voisi käydä minulle, koska e ole kauhean hyvä pitämään itseäni kartalla uusimmasta uudesta.

Mitä osaan? Millä tasolla osaamiseni on?

Osaamiskartoitus oli myös näppärä oman tilanteen havainnollistaja. Yläotsikkona on oma osaamisalue. Se jaetaan pienempiin osa-alueisiin, esimerkkinä kirjassa oli bloggaamisen osa-alueet kuten hakukoneoptimointi, ajankohtaisuus, lukijan huomiointi, oma tyyli löytynyt, selkeys, tekninen ymmärrys. Sen jälkeen arvioidaan näitä osa-alueita niiden syvyyden mukaan, onko osaaminen ei hajuakaan -, pintatason tiedot – vai syvällinen asiantuntemus – tasolla. Mihin pitää siis jatkossa panostaa enemmän, missä pintatason tiedot ovat riittävät – osaamisen voi esimerkiksi hankkia muualta? Itse voisin tehdä tällaisen kartoituksen esimerkiksi valmentamisesta, tai sen jostain pienemmästä osa-alueesta, jotta tiedän, mihin minun pitää fokusoitua ammattitaitoni kehittämisessä. Näin jo suoralta kädeltä voin sanoa että ajankohtainen tieto, kokemus, oman tyylin löytäminen ja tekninen osaaminen ovat vielä pintatasolla.

Osaaminen ei kuitenkaan koskaan voi olla valmista, täydellistä osaajaa ei ole. Kortesuon neuvo on: keskity olennaiseen, tärkeimpään. Niinpä, tiedon määrä on valtava nykypäivänä. Emme kykene omaksumaan kaikkea. Ja vaikka asiantuntijuus tarkoittaa vahvaa substanssiosaamista, liika yhteen osa-alueeseen keskittyminen saattaakin kaventaa omaa näköalaa, ja esimerkiksi välimaastoideoiden keksiminen hankaloituu.

Kirjassa käsiteltiin paljon itse kirjoittamista, joka on yksi tärkeä kehittämiskohde itselle, haluanhan yhä edelleen kirjoittamisen olevan vahva osa brändiäni – blogi, julkaisut, oma kirja siintävät yhä tulevaisuudessa. Tekstin suunnittelun kysymyspatteristo on hyvä työkalu:

  1. Mitä haluan tekstillä saada aikaan, max. kolme tavoitetta ja kuinka ne toteutan?
  2. Kuinka tärkeä teksti on – eli kuinka paljon uhraan siihen resursseja, onko se tilapäisteksti vai pysyykö se ikuisesti verkossa?
  3. Kohderyhmä ja sen odotukset?
  4. Mitä asioita tekstissä pitää olla – asialista
  5. Mikä on juttutyyppi ja foorumi – raportti, kolumni, blogipostaus, esitelmä?
  6. Kuinka pitkä teksti vaaditaan? Kuinka pitkä esitysaika esimerkiksi on?
  7. Mitä elementtejä tekstiin vaaditaan – kuvia, kaavioita, diaesitys, havaintomateriaalia?
  8. Mikä tyyli sopii tekstiin – yleiskieli, ammattikieli, arkikieli? Onko teksti viihdyttävä, kärjistävä, neutraali, tarinallinen?
  9. Tarvitsenko apua tai lisälähteitä? Oikolukijaa, kommentoijaa?
  10. Milloin teksti julkaistaan, onko sen oltava ajankohtainen vai onko julkaisun ja kirjoituksen väli pitkä, tuleeko tekstistä pysyvä entä mahdolliset uusintapainokset?

Ammattilainen osaa vaihtaa juttutyypistä ja tyylilajista toiseen, sekä huomioida kohderyhmän tarpeet. En ole juurikaan harjoitellut päämäärätietoisesti kirjoittamista, lähinnä sen ”jatkuvasti mukana kulkeva” asia, jonka annan kehittyä itsestään. Brändäys saattaisi kuitenkin vaatia että panostan asiaan päämäärätietoisemmin. Omat heikkouteni kirjoittajana on liiiiiiiiiiaaaan  piiiiiiiitkääääääät teeekstiiiiit. Yritän saada liian monta ajatuskuviota samaan tekstiin. Varsinkin bloggaamisessa tekstien täytyy olla ytimekkäitä, pääpointti tulee nopeasti esille. Muuten seuraajat tippuvat kuin tilhet puusta käyneitä pihlajanmarjoja syötyään. Kortesuon suositus on blogille 1000 merkkiä, väliotsikoiden kanssa mahdollisesti jopa 3000. Tässä tekstissä on tähän asti yli 13 000 merkkiä ilman välilyöntejä. Haastetta, haastetta. Ja pihvi ensin. Sitten vasta perustellaan.

Kirjoittaminen vaatii myös oman, erottautuvan tyylin. En ole tietoisesti kehittänyt kirjoitustyyliäni, vaan esimerkiksi esseiden tyyli vaihtelee kirjan herättämien tuntemuksien mukaan – alitajuisesti saatan jopa kopioida kirjailijan tyyliä itse sitä edes huomaamatta.

Kirjassa sivuttiin hiukan myös palautteen keräämistä itsestä, muutenhan ei voi kehittyä. Piristävä oli esitetty kaavio, jossa jaoteltiin saatu palaute sen lähteen mukaan hyödylliseksi tai hyödyttömäksi. Hyödyllisin palaute tulee tuntemattomalta ammattilaiselta, hyödyttömin tutulta amatööriltä. Niinpä niin, tämän takia suhtaudun aavistuksen kriittisemmin joidenkin antamaan palautteeseen kuin toisten. Olen kokenut siitä jopa syyllisyyttä, mutta ainakin Kortesuo vahvisti epäilyni. Tutulla amatöörillä on aika vahvat pullonpohjalinssit päässä, joiden läpi objektiivisuutta saa hakemalla hakea.

Miten siis brändi Teija ”se neljästoista” Välinoro kehittyy tästä eteenpäin? Se kehittyy oman ammattitaidon kehittämisellä, tiedon keräämisellä, tavoitteiden kirkastamisella, ja vasta sen jälkeen voin edes suunnitella brändäämistä. Toki itsensä brändääminen vaikkapa Tiimiakatemialla on hyvä harjoitus, miten vaikutetaan pieneen ryhmään. Siitä on sitten hyvä jatkaa isommille vesille. Seiskalehti, here I come!

TOP 3

  • Kirkasta osaamisesi, harjoittele minibrändäystä, ota vauvanaskelia
  • Tämä minä olen, älä ole muovailuvahaa vaan pikemminkin joustavaa trikoota – mukaudu tiettyyn rajaa asti
  • Kirjoittamisen kehittäminen päämäärätietoisemmin – tärkein vaikuttamisen kanava itselle alkuun

 

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!