Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

TEEMU

Kirjoitettu 28.06.15
Esseen kirjoittaja: Anders Bertlin
Kirjapisteet: 3
Kirja: TEEMU
Kirjan kirjoittaja: Ari Mennander
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 9.12. Elämänkerrat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

TEEMU

Ari Mennander

Urheilumiehelle aivan ehdoton kirja! Elämänkerrat on siinä mielessä erittäin hyviä kirjoja, että niistä saa erittäin paljon buustia tekemisiin. Aika samaan kategoriaan tämä menee Zlatanin kirjan kanssa, mutta pari poikkeusta on! Tämä kirja oli erittäin työläs. Kirja on iso kuin mikäkin tiiliskivi ja tekstiä kolmessa sarakkeessa. Sen lisäksi, että oli paljon tekstiä, tämä kirjan sisällössä oli ehkä turhankin paljon tilastoja. Zlatanin kirja oli siinä mielessä parempi, että kyllä Zlatanistakin varmasti olisi riittänyt lukuja, mutta oli keskitetty enemmän siihen, miten hänestä tuli niin hyvä jalkapalloilija. Mitkä konkreettiset asiat johtivat siihen? Mutta onhan se aina hienoa, kun pääsee ensimmäisenä kirjoittamaan näin hienosta kirjasta esseen. Ensin vähän yleisiä fiiliksiä!

Akatemia on lomalla, mutta projektit jatkuvat. Sen lisäksi, että olen kokopäivätyössä, pitää tehdä myös jonkun verran MP-hommia. Siihen kuuluu tavaran hakeminen silloin tällöin, tilityksien tekeminen joka päivä sekä kuun lopussa yhteenveto kirjanpitäjälle. Sen lisäksi teen budjetit aina joka kuukaudelle ja seuraan sitä, miten on mennyt. Arvioin sen perusteella seuraavan kuukauden tulot ja menot. Kohta olemme pyörittäneet MP-projektia vuoden verran. Se, että vuosi tulee täyteen, tulee varsinkin tilityksen kannalta olemaan hienoa, koska silloin meiltä löytyy vertailupohjaa. Silloin voidaan verrata, onko myynti kasvanut ja laskenut edelliseen vuoteen nähden. Myös budjetin tekeminen helpottuu, kun ei tarvitse enää heittää lukemia hihasta.

Tämä viikko on ollut muutenkin hieno, koska postissa tuli kirje, että olen nyt lainmukainen vuokravälittäjä. Voin käyttää sekä Vut että LVV -lyhenteitä asuntohommiin liittyen. Siinä mielessä kova asia, että moni ihminen, joka tekee vuokravälitystä työkseen ei päässyt koetta läpi ja minä en ole tehnyt vuokravälityshommia koskaan. Mutta tästä lisää seuraavassa esseessä.

Muutin oppimissopimusta aika radikaalisti tällä viikolla. Teemun kirjaa lukiessa tuli aika paljon mietittyä intohimoja. Teemusta oppi aika paljon siitä, että kun tekee sitä mitä haluaa, se ei tunnu työltä. Tässä hänen mietelauseensa:

”Olen syntynyt perheeseen, joka on uskonut unelmiin ja kovaan työntekoon. Elämässä pitää tehdä asioita, joita rakastaa. Olen herännyt mielelläni jokaiseen aamuun ja tehnyt töitä unelmieni eteen.”

Tämä sama asenne huokuu läpi kirjan. Poistin oppimissopimuksesta kaikki myyntiin liittyvät työt ainakin vähäksi aikaa. Joku sanoo varmasti tähän heti, että koko elämä on myyntityötä, mutta tarkoitan siis esimerkiksi vakuutusmyyntiä. Olen kova tekemään työtä, ei haittaa vaikka edessä olisi kuudentoista tunnin työpäiviä, mutta myyntityö on minulle henkisesti turhan raskasta. Laitoin siis tavoitteeksi, että löydän jotain muuta kuin myyntityötä ennen akatemian loppua. Jotenkin minulla on ollut sellainen mielikuva päässä, että myyntitöitä on väkisin tehtävä, koska elämä on myymistä. Jotenkin helpotti, kun otin kaikki myyntityöt pois oppimissopimuksesta ainakin vähäksi aikaa. Ahdistus siitä, että pitää tehdä väkisin myyntiä ja siihen päälle vielä puhelinmyyntiä helpotti ainakin hetkeksi.

Olen oppinut akatemialta erittäin tärkeän asian, josta myös kirja paljon puhuu. Yrittäminen on joukkuepeliä. Miksi yrittää väkisin yksin, kun kaksin kaikki sujuu niin paljon helpommin. Olen ihan varma, että MP:tä ei olisi koskaan tehty, jos olisin sitä yksin lähtenyt tekemään. Kahdestaan tai kolmestaan riskit, huolet ja muut ongelmat tuntuvat niin paljon pienemmiltä. Kirjassa kerrottiin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka Teemun tehot olivat aika pitkälle yhteydessä siihen, ketkä hänen vierellään pelasivat. Kirjassa kerrottiin tällainen esimerkki, kun Teemu tuli joukkueeseen:

”Kariya oli täysin yksin eikä voinut jakaa lahjakkuuttaan täysipainoisesti kenenkään kanssa. Paul ei näytä helposti tunteitaan, mutta hänen silmistään näki, kuinka innoissaan hän oli Teemun tulosta. Kerrankin hän pääsisi pelaamaan vertaisensa pelaajan kanssa.”

Olen siis kova yrittämään eikä yrityksen perustaminen tunnu enää mahdottomalta. Se mihin edelleen tarvitsen muiden tukea on riskien hallinta ja myös ongelmien ratkaiseminen. Tai aika usein ne ongelmat ovat oman pääni sisällä, mutta kun saan puhua siitä kaverille, ne eivät enää tunnu ongelmilta. Jännä nähdä, saanko itseni niin kovaan kuntoon vielä akatemian aikana, että voisin yksin perustaa yrityksen. Hyvällä matkalla ollaan ja koko ajan mennään eteenpäin. Muuten voisin perustaa yrityksen toisen kaverin kanssa, mutta aika paljon mietityttää aika akatemian jälkeen. Helppoa se silloin on, kun näkee joka päivä, mutta miten sitten, jos toinen muuttaa toiseen kaupunkiin, tai ylipäänsä elämän arvot eivät enää kohtaa. Siinä mielessä olisi helpompi perustaa yritys yksin. Mutta katsotaan mitä akatemia tuo tullessaan.

Kirjassa puhuttiin myös aika paljon siitä, että Teemu erikoistui nopeaan laukaisuun sekä räjähtävään lähtönopeuteen. Nämä asiat toivat mieleen sen, että kohta pitäisi alkaa päättää, mitä akatemian jälkeen haluaa tehdä. Olen päättänyt, että tämä vuosi on vielä sellainen, että pidetään kaikki ovet auki. Tätä vuotta ei vain ole kovinkaan paljon jäljellä.

Siitä tulikin mieleen, että teenpä nopean listan tavoitteista syksylle:

  1. Olla mahdollisimman paljon läsnä omissa treeneissä syksyllä ja löytää niille merkitys.
  2. Laajentaa MP:tä ja miettiä sen tulevaisuutta.
  3. Suorittaa kiinteistövälittäjän ammattitutkinto sekä saada LKV paperit.
  4. Haluan olla sparraamassa Jamk Generaattorin uusia yritysideoita ja näin ollen saada JTC paperit.
  5. ICT pitää ehdottomasti tehdä valmiiksi syksyn aikana.

Tässä vain muutama tavoite, jotka tulivat heti mieleen. Aika kiireinen syksy tulossa, kun listan lisäksi pitää varmaan tehdä pari-kolme rohkeaa kokeilua, että saadaan selville, mitä haluan jatkossa tehdä. Mutta kaikkihan on vaan loppujen lopuksi näistä Teemun sanoista kiinni:

”Loppujen lopuksi tässä on kysymys ihan samasta asiasta kuin pikkulapsena: intohimosta. Sitä joko on tai ei ole. Se tulee sinusta itsestäsi, kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa, hän toisti yhä uudelleen useissa haastatteluissa.”

Intohimon lisäksi minulle on tärkeätä, että olisi joku työ mistä saisi säännöllisen kuukausitulon. Sellainen tunne on tässä vaiheessa, että paras vaihtoehto minulle olisi työ mistä saisi säännöllisen palkan ja sen lisäksi saisin haastaa itseni jossakin mistä tykkään ja saada siitä X määrä rahaa.

Teemun kirja oli tässä vaiheessa hyvä lukea, sai vähän miettiä intohimoja ennen syksyn alkua. Yritän lukea niin, että minulla olisi kaikki kirjapisteet pulkassa tammi-helmikuu -akselilla. Itseluottamuksesta sekä itsetunnosta ainakin pari kirjaa ja näiden lisäksi mielestä ja taloudesta muutama kirja. Vähän myös mietinnän alla tehdä ensi kesänä opinnäytetyö, mutta aikataulu varmasti selkeytyy syksyn tai kevään aikana.

Lopuksi vielä tuli monta kertaa tätä kirjaa lukiessaan sellainen olo, että kyllä on hienoa pelata Dynaamiassa. Homma rokkaa ja nyt saa keskittyä täysin tekemiseen. Siitä minä pidän ja olen ylpeä siitä, että olemme päässeet tähän pisteeseen.

Olipa kiva pitkästä aikaa kirjoittaa essee! 🙂

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!