Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

There’s only wine in my head

Kirjoitettu 22.11.15
Esseen kirjoittaja: Roosa Pihlajamäki
Kirjapisteet: 1
Kirja: Wine and Spirits: Style and Quality
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tuossa syyskuun alussa aloittelin JAMKilla syventävää viinikurssia. Viini on ollut minulle harrastus jo pidemmän aikaa, joten ajattelin, että tämä tämäpä piristäisi mukavasti hieman nihkeästi alkanutta syksyä ! Kurssin ohessa olisi myös mahdollista käydä kansainvälinen WSET-tentti ”advanced” tasolla, joka viinipiireissä on laajalti tunnettu meriitti ja tulevaisuutta ajatellen todella hyvännäköinen CV:ssä. Ajattelin, että no, kerrankos tuota yhdet viinit opiskelee.

Melko pian minulle selvisi, että kurssi läpäisemiseksi vaadittaisiin aika paljon muutakin kuin 2 päivänä viikossa 4 tunnin intensiivinen sessio viinien maailmassa. Jotta tahdissa pysyisi, olisi pakko lukea kotona vielä yli tuplasti noiden 8 tunnin edestä.

Tämä alkoi syödä paljon vapaa-aikaa. Koko ajan tehdessäni muita asioita, sykki mielessäni, että pitää lukea, pitäisi olla lukemassa, ja tekemättömänä asia ahdisti Tämän lisäksi ylimääräisinä hommina oli viime vuoden kesken jäänyt ICT-kurssi, omat työt, sekä tietenkin akatemian muut projektit kuin oman tiimin keskeiset. Kaikki tuntui kuitenkin tärkeältä, enkä halunnut jättää mitään pois. Se, mistä kuitenkin viimekädessä jouduin joustamaan, oli treenit ja muu yhteinen ohjelma. Tämä ei tuntunut itsestänikään mukavalta, mutta oli ainoa asia, minkä koin jollain tavalla mahdolliseksi korvata jollain muulla, joskus muulloin.

Tilanne oli todella ristiriitainen. Viinit olivat todella tärkeä asia minulle, mutta samalla koin tiimin painostuksen. Tiimini toisaalta yritti ymmärtää, että asia on todella minulle tärkeä, mutta koska se ei koskenut heidän tekemistään oli se tottakai hankalaa, erityisesti kun minulta jäi välistä jotain yhteistä mihin kaikki muut osallistuivat.

Tilanne alkoi tuntua todella paineistetulta. Missä tahansa olinkin, tuntui, että hukkaan aikaani ja olen väärässä paikassa. Joka paikassa oli oma paineensa. Minulla alkoi olla vaikeuksia pitää itseni kasassa. Minun täytyi alkaa kieltäytyä vastuuta vaativista asioista. Usein koin, että minun tarvitsi selitellä asiaa. Tuntui että aina vastausta tivattiin, että ai miksi muka et voi. Parempi olla hyvä selitys. HALOO ?! Eikö se nyt paista jo uloskin päin että minulta alkaa loppua tehot kesken.

Ilmeisesti se ei paistanut, enkä voi syyttää siitä ketään. Miten joku ulkopuolinen voisi ymmärtää kokonaiskuvan, jollen tarpeeksi tarkasti sitä selitä. Ja toisaalta, minulla ei ollut enää jaksamista alkaa edes selittää sitä. Tyynnyttelin itseni ajatuksella, että ”tämä on väliaikaista, se loppuu jossain vaiheessa, koita nyt vaan puskea eteenpäin että energia säästyy oikeisiin asioihin. Selitykset sitten myöhemmin niitä vaativille. Nyt pitää vaan keskittyä oleelliseen että jaksaa”.

Viimeiset 2 viikkoa ennen koetta meni kellon tarkasti. Tiesin, mihin jokainen käytössä oleva tunti oli käytettävä jotta pysyisin aikataulussa. Olin 8-01 valehtelematta jonkin äärellä, akatemian hommissa, töissä tai kirjan parissa. Pääasiassa viimeistä. Se alkoi olla aika raastavaa. Ulospäin yritin näyttää että ei tässä mitään, jotta esimerkiksi työt tuli hoidettua niiden vaatimalla tavalla, hymyillen.

Mitä tämä ajanjakso sitten opetti ?

Viinit.

Minun pitäisi olla tällä hetkellä viinitiedon maailmanmestari. Osa asioista kylläkin meni tehokkaasti ohi, sillä huomasin, että puhe stressin ja oppimiskyvyn laskun yhteisvaikutuksesta ei ole tosiaan puppua.

Ajankäytön hallinnointi.

Minun oli PAKKO aikatauluttaa tekemiseni, ja tehdä tasan tarkkaan niitä asioita, mitä olin suunnitellut tekeväni. Muuten tunnit ei olisi riittäneet. Toisaalta pidän tätä hyvänä asiana, että tuli tehtyä kunnon ohjelma, ihan niin kuin lukioaikoina minulla oli jokaiselle päivälle. Akatemialla sitä kun ei valmiina ole, niin helposti päivät lipsahtavat käsistä ja huomaat, että viikkoja on mennyt ja mitään ei ole saatu aikaiseksi. Toisaalta, näihin aikatauluihin täytyy osata aikatauluttaa myös aikatauluttamaton aika. Muuten ei jaksa. Tulevaisuuden kannalta tämä on tärkeääkin tärkeämpi huomio.

Ajoitus.

Tämän tasoinen kurssi ei ollut välttämättä se paras ratkaisu tähän väliin. Vaikka kurssi veikin minua haluamaani suuntaan, oli sen vaatima aika liikaa tähän vaiheeseen elämää/akatemiaa. Tiedän ainakin nyt, että voi olla max yksi ylimääräinen kurssi menossa akatemian ohella ja se täytyy olla joku, joka ei vielä aikaa vapaa-ajasta useita tunteja päivittäin.

Englanti.

En ole muistikuvieni mukaan koskaan aikaisemmin lukenut kirjoja englanniksi. Sitten olen ihmetellyt ja voivotellut kun oma sanavarasto on niin suppea. Hmm…….. Oli hieno huomata ero lukemisen vaikeudessa/helppoudessa suhteessa aloitukseen ja viimeisiin sivuihin. Kun lopussa palasin alkuun, olin melkeinpä hämmentynyt, miten niin helpoissa asioissa oli kestänyt niin kauan.

Paineensietokyky.

Se ahdistuksen määrä alkoi olla lopussa aikamoinen. Töissä kun hoidin työasioita perfektionistin otteellani, minulle sanottiin muutamia kertoja että älä hei stressaa. Sanoin et enhän mä stressaakkaan, ja minulle sanottiin no että kyllä sä vähän nyt näytät siinä stressaavan. Totesin vain ääneen, että voi kuule, tämä mitä nyt teen on pientä siihen nähden mitä se on kun olen ”oikeassa maailmassa”. Nyt menee oikeastaan aika leppoisasti.

Energia.

Tajusin vasta nyt kuinka paljon minussa on oikeastaan energiaa asioiden tekemiseen. Viimeisen vuoden aikana olen laiskotellut usean vuoden edestä ja köllinyt netflixin ääressä aina kun se on mahdollista. Eilen koitin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aiemmin totuttua tapaa ja ajattelin, että katsompa kesken olevaa sarjaa muutaman jakson. Se alkoi ahdistaa jo ensimmäisen jakson aikana. Halusin jotain järkevää tekemistä ja päädyin kirjoittamaan esseen. Huvittavaa, kuinka ihminen voi olla tottumustensa orja.

Suhteuttamisen kyky – stressin lievittäminen

Myöskään kirjapisteiden tekeminen ei tunnu nyt juuri minkään näköiseltä ongelmalta suhteessa siihen tekemisen määrään mitä viinien eteen jouduin tekemään. Näin ne vaan esseet taittuu ja kirjoittaminen tuntuu jopa oikeastaan ihan mukavalta. Kun asioita suhteuttaa, niistä alkaa löytyä yllättävän hyviä puolia. Kun on käyty äärirajoilla ei ennen ahdistaneet asiat tunnukkaan enää juuri miltään.

Ihmettelen, että olen tässä kohtaa näinkin kasassa. viinikurssi on nyt ohi. Koe on tehty. Kaikki on annettu. Tuntuu jopa hieman hassulta kun ei tarvitse rynnätä välittömästi kotiin päästyään kahvinkeittimen kautta lukusoppeen kuudeksi tunniksi.

Seuraava etappi on lukusuunnitelman tekeminen loppusyksylle. Sellaisen, joka sisältää intenssiivisiä lukusessioita, mutta vastapainona myös aikataulutettua aikatauluttamatonta aikaa.

Aamen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!