Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta

Kirjoitettu 09.12.15
Esseen kirjoittaja: Ville Komaro
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta
Kirjan kirjoittaja: Sogyal Rinpoche
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Oletko todella ymmärtänyt, ja tajunnut, tilapäisyyden totuuden? Oletko sisäistänyt sen niin täydellisesti jokaiseen ajatukseen, jokaiseen hengenvetoon ja liikahdukseenm että elämäsi on muuttunut? Esitä itsellesi nämä kaksi kysymystä: Muistanko joka hetki että kuolen ja että jokainen ja kaikki kuolee, joten suhtaudun kaikkiin olentoihin koko ajan myötätuntoisesti? Onko minun kuolemaa ja tilapäisyyttä koskeva ymmärrykseni muuttunut niin akuutiksi ja niin pakottavaksi, että joka sekunti elämässäni on omistettu valaistumiseen pyrkimiselle? Jos voit vastata molempiin kysymyksiin myöntävästi, silloin olet todella ymmärtänyt tilapäisyyden.”

Tätä kirjaa lukiessa tunsin koko tunneskaalan laidasta laitaan ja kyseenalaistin omat ja muiden toimintatavat sekä myös kirjan opit. Päällimmäinen tunne, mikä minulle kirjasta jäi, oli ahdistus. Tottakai Suomalaista länsimaiseen tapaan kasvatettua ihmistä ahdistaa kun puhutaan koko ajan kuolemasta ja maanpäällä olemisen tilapäisyydestä ja siitä miten kaikki loppuu aikanaan, mutta hämmentävintä tässä kuten melkein kaikissa uskonnoissa on se, että miksi ihmeessä minun tulisi käyttää joka ikinen ajattelun hetki ajatellen kuolemaa, siihen liittyviä prosesseja, kuoleman jälkeistä elämää jne.. Minusta olisi ihmeellistä elää elämää niin, että käyttäisin koko elämäni meditoiden ja pohdiskellen, pedaten parempaa seuraavaa elämää tietämättä kuitenkaan, että tuleeko sellaista ja jos tulee niin millaisena se tulee. Miten pystyy valmistautumaan kun ei tiedä mihin valmistautua. Ja kun on tällainen looginen ja rationaalinen ajattelija pääosin kuin minä olen, niin on todella hankala ymmärtää tätä kaikkea. Tietääkseni sellaista faktaa ei ole, että joku olisi kuoleman jälkeen tullut tänne meille takaisin kertomaan, että tiedossa on jotain toisenlaista elämää, kenties parempaa elämää? Noh.. sitten tullaan siihen faktaan, että siksi koko homman nimi on uskonto. Pitää vaan uskoa!

Uskosta päästään aasinsillalla siihen, mikä minua pelotti ja ahdisti niin kauhiasti tätä lukiessa. Entä jos joka ikinen sana, joka ikinen oppi, mitä luin tuosta kirjasta onkin totuus. Entä jos elänkin elämääni väärällä tavalla ja vääräuskoisesti? Sen minä kyllä uskon, että jos uskoo niin kovasti ja täyttää kaikki kirjan opit ja muut, että kuoleman pelko vähenee ja materialismin ja muun arvostus silmissä laskee ja oikeasti tärkeiden asioiden arvostus nousee. Uskon myös, että uskonnon kautta on mahdollista löytää tietynlainen sisäinen rauha ja tapa toimia, ettei elämä ole jatkuvasti yhtä tunteiden vuoristorataa, kiirettä, rahahuolia ja kaikkea muuta paskaa. Minusta on vaan jännä, että kuinka uskoon pohjautuvista asioista voidaan puhua ja kirjoittaa aina niin ehdottomasti. Koska nyt minulla on sellainen fiilis, että jos en tee kun kirjassa sanotaan niin kärsin tuskallisen ja hitaan kuoleman sekä seuraava elämänikin tulee olemaan huonompi. Kaikki uskonnot vielä ”vaativat” elämään elämän hieman eritavalla ja valmistautuen tulevaan hieman eri tavalla tai ainakin eri näkökulmasta. Kuka tietää mikä näistä uskonnoista ja sen opeista on oikein ja mikä väärin, entä jos palvoo väärää uskontoa/jumalaa? Miten sitten käy? Entä jos ei palvo mitään ja elää silti hyvän elämän? Kuoleeko silloinkin tuskallisesti ja jää kenties kokonaan ilman seuraavaa elämää pelkkään tyhjiöön kun uskovaiset kiitävät siitä ohi ja nousevat uudelleen?

Älkää ymmärtäkö väärin. Olen oman elämäni pikkufilosofi ja todella kiinnostunut kaikista erilaisista uskonnoista ja teorioista sekä olen lukenut aiemminkin kirjallisuutta itämaisesta ajattelusta ja pidän näistä asioista. Osaan myös todella arvostaa kulttuurieroja ja uskonnollisia eroja yhtälailla kun arvostan eri asioista erilaisia teorioita. Buddhalainen elämäntyyli on hyvinkin materialistisista asioista riisuttu ja ihmiset elävät onnellisina ja tasapainoisina siirtäen oppeja vähän niin kuin isältä pojalle. Respect! Buddhalaisten tyyli myös ajatella luonnon ja kaiken muun äiti-maan tarjoaman suhdetta omaan elämäntyyliin ”kestävästi” on todella hyvä asia, joka siis kumpuaa siitä, että kun he tietävät että kaikki on vain väliaikaista, kuolevat ja syntyvät uudelleen niin ei ole hyvä käyttää näitä resursseja loppuun. Myös se, että elämässä tärkein asia ei todellakaan ole uusin iPhone, asunto tai auto on hyvä asia, josta länsimaisten, minut mukaan lukien, tulisi ottaa oppia. Kirjaa lukiessa tuli myös todella syyllistynyt olo. Se johtui pitkälti siitä, että olen syyllistynyt yltiömäiseen ”kulutusjuhlaan”, kiireen tuntuun/tekemiseen, joka ei jätä aikaa ajattelulle sekä tietyissä asioissa palvomaan maallista omaisuutta. Mutta se, että saisin muutettua oman elämäni sellaiseksi, että oppisin arvostamaan näitä kirjassa mainittuja (minunkin mielestä osittain) oikeita asioita, niin en olisi kyllä valmis vaihtamaan elämääni ja ajankäyttöäni pelkästään kuoleman ajatteluun tai kuoleman jälkeisen elämään valmistautumiseen. Olen kyllä kiinnostunut tutkimaan omaa päätäni asian tiimoilta enemmänkin ja löytää tietynlaisen sisäisen rauhan. Haluan joskus olla sinut kuoleman kanssa ja ymmärtää sen, että kaikki.. siis ihan kaikki on väliaikaista. En vaan tiedä, että onko se sitten väärin ajatella, että en halua ajatella sitä 24/7, 365. En halua muistaa joka hetki, että kuolen. Haluan tuntea joka hetki eläessäni hitokseen hyvää fiilistä, joka johtuisi jostain muusta kuin uudesta telkkarista tai siitä, että ajattelen kuolemaani. Kyllä minun mielestä meillä on oikeus nauttia elämästä täällä pallolla aivan samalla tavalla kun meillä on oikeus nauttia elämästä sen jälkeenkin. Yksi iso ero ja asia on nostettava tuosta buddhalaisuudesta. Kun he näköjään ajattelevat omaa elämäänsä huomattavasti pidemmälle kuin useimmat länsimaalaiset, niin he eivät samalla tavalla ole kiinnostuneita kuluttamisesta ja heillä ei ole hälläväliä asenne kaikkia äiti-maatamme uhkaavia ihmisten aiheuttamia asioita kohtaan, koska he uskovat tulevansa takaisin tänne tavalla tai toisella. Siitä on opittava myös länsimaalaisten. Ihan sama tuleeko takaisin vai ei, mutta ei lähtiessään voi kylässäkään eteisen matolle paskantaa. Näin se vaan on.

Kirja kyseenalaisti vahvasti omat arvot sekä omat tavoitteet elämässäni, mikä tuntui tottakai uhkaavalta. Koska edelleenkin painin ajatuksen kanssa, että elänkö minä nyt aivan väärällä tavalla ja ovatko tavoitteeni jollain tapaa vääriä. Itse asiassa kirjassa taidettiin mainita jotain, että unohda tavoitteet ja keskity kuolemaan ja siihen valmistautumiseen. Nämä ovat todella ristiriidassa nykyisen elämäni kanssa. Viimeksi eilen puhuimme valmentajani kanssa Tiimiakatemian jälkeisestä elämästäni ja isoimpana aiheena olivat tavoitteet, mitä minulla on tulevalle..

”Me sanomme että haluamme omistaa aikaa elämän tärkeille asioille, mutta aikaa ei koskaan ole. Jo pelkään joka-aamuiseen ylösnousemiseen liittyy niin paljon tekemistä: pitää avata ikkuna, pedata sänky, mennä suihkuun, harjata hampaat, ruokkia koira tai syöttää kissa, pestä eilisillan tiskit, huomata että sokeri tai kahvi on lopussa, käydä ostamassa uutta, tehdä aamiaista – luettelo on loputon. Sitten pitää päättää mitä panee päälle, ottaa vaatteet esiin, silittää ne ja panna silitysrauta pois. Entä sitten tukka, entä meikki? Avuttomina seuraamme miten päivä täyttyy puhelinsoitoista ja pikkupuuhista, kaikista erilaisista asioista joista olemme vastuussa – vai pitäisikö sanoa vastuuttomia. ”

Tartun tuohon ensimmäiseen lainaukseen, koska olen syyllistynyt ainakin Tiimiakatemian aikana lukemattomia kertoja voivottelemaan kuinka ei ole aikaa ystäville, harrastuksille ja omalle itselleen. Nyt loppuu voivottelu tämän esseen jälkeen, koska tämä sulkee ympyrän opintojeni osalta tässä instituutiossa. Voivottelu on myös turhaa siksi, että se ei johda mihinkään eikä se muuta sitä mitä on jäänyt tekemättä ja kokematta elämässään. Pystyn parempaan. Jatkossa aion ajatuksen kanssa miettiä elämäni valintoja niin tekemisen kuin esimerkiksi ajankäytön suhteen. Jos kerran haluan olla ystävien ja rakkaiden kanssa niin sitten teen aikaa sille maksoi se sitten mitä vaan. Olen ihmisenä melkoinen suorittaja, mutta ei olisi hassumpi ajatus kokeilla joskus ihan tuollaista, että miettii: Pitäis tehdä tuo ja tuo ja tuo asia, mutta jos ei just sillä hetkellä kiinnosta niin jättää vaan tekemättä ja käyttää ajan juuri niin kuin haluaa! Usein tässä asiassa ongelma on siinä, että tunnen syyllisyyttä ja koputusta päässä niin kauan kunnes nämä tekemättömät asiat on hoidettu. Pitäisi varmaan ottaa välillä ihan rennosti. Aikaa kuitenkaan meillä kellään ei ole määräänsä enempää joten pitää käyttää se fiksusti. Kiitos Tiimiakatemia <3

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!