Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimiakatemia

Kirjoitettu 10.12.13
Esseen kirjoittaja: Camilla Heikkilä
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiakatemia
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ensimmäisen syyslukukauden oltuani Tiimiakatemiassa, en oikein tiedä olenko vieläkään ymmärtänyt millainen tämä paikka oikeastaan on. Tosin välillä tuntuu, että eivät kaikki vanhemmatkaan tiimit täysin taida aina ymmärtää kaikkea, mitä täällä tapahtuu, joten ei kai kiirettä.

Luettuani Timo Lehtosen Tiimiakatemia-kirjan, asioita avautui taas hiukan enemmän, mutta kyllä tämä Tiimiakatemia vaan kummallinen paikka on.

 

Ensimmäiseksi ajatukseksi kirjaa lukiessani heräsi erilaisuus tiimissä. Kaikki me ihmiset olemme erilaisia, ja se tulee esiin myös näissä tiimeissä. Itsestäni tuntuu, että meidän tiimissä ei välttämättä vielä ole sisäistetty tätä erilaisuusasiaa, ja siihen luultavasti meneekin jokunen aika ennenkuin erilaisuutta opitaan hyödyntämään ja arvostamaan. Kaikille muotoutuu todennäköisesti jonkinlainen oma rooli tiimissä, ja yksikään rooli ei ole huonompi kuin toinen. On niitä rohkeita ja toimeliaita vili vilpereitä, joilta ideoita ja innostusta löytyy, mutta asioiden loppuun tekeminen saattaa tuottaa hankaluuksia. On niitä positiivisia ilopillereitä ja on niitä jotka tuovat esille myös negatiiviset asiat ja tutkii toimintaa perusteellisemmin. Saattaa myös olla hiljaisempia ja pohtivampia persoonia, jotka kuitenkin ehkä tekevät työt huolellisemmin loppuun saakka.

Tottakai omasta tiimistäkin erottaa jo jonkun verran näitä eri persoonia, mutta enimmäkseen minusta tuntuu, että se on vielä myös hiukan sellaista, että kaikki yrittää olla kaikkea. Kaikkea on osattava, kaikkea on oltava, kaikkien on tehtävä kaikkea.

Jokainen toimii tiimissä omalla tavallaan, mutta nämä tavat/roolit eivät ole vielä kunnolla tulleet esiin meidän tiimissä, emmekä välttämättä osaa vielä hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa opetella yhdessä.

 

Tiimiakatemia-kirjaa lukiessani ymmärsin sen vieläkin paremmin, kuinka tärkeää erilaisuus tiimissä oikeasti on. Ja minusta akatemialla on onnistuttu todella hyvin jakamaan tiimit Belbinin tiimiroolitestiä apua käyttäen. Hassua huomata miten nytkin tuota kohtaa lukiessani (Belbinin tiimiroolit), tuli koko ajan mieleen, että ”Hei tuohan rooli kuvaa ihan täydellisesti just mua” ja ”tuo rooli kuvastaa kyllä taas sitten ihan tuota toista meidän tiimiläistä”.

 

Anna tiimille aikaa” on myös yksi ajatus, mikä minulle nousi mieleen monta kertaa. Tuntuu, että olemme yrittäneet liian kiireessä muokata tiimistä jonkin tietynlaista, tai määrätä/päättää asioista kiireellä (ja nämä päätökset ovat usein yhtä tyhjän kanssa) tai yrittäneet liikaa tähdätä täydellisyyteen. Hirveä ahdistus on ja hirveä kiire, mutta minne?

 

Tiimiakatemia-kirjassa käsiteltiin sekä Pat Rileyn että Katzenbachin&Smithin tiimin kehitysvaiheita. Minusta oli itseasiassa todella hämmästyttävää, miten onnistuneesti ne oli kuvattu! Omassa pikku päässäni ainakin tuntemukset ovat olleet juuri tuollaisia mitä molemmissa kuvattiin. Etenkin Katzenbachin&Smithin teoriaan pohjautuneet tiimin kehitysvaiheet liippasivat aika läheltä todellisuutta. Nämä kehitysvaiheet ovat siis seuraavat:

 

Työryhmä (0-4kk): ollaan hiukan epävarmoja ja varautuneita, oma toimisto tuntuu turvalliselta, uusi oppimismalli on vieras, ideoita on mutta tuntuu että mitään ei tapahdu, treeneissä fiiliskierrokset vähän stressaa, puheliaampi pienissä porukoissa, ei haluta tuottaa vastarintaa joten toistaiseksti mukaudutaan enemmistön päätöksiin, omia mielipiteitä ei haluta sanoa koska ei haluta loukata ketään, epäilyksiä;onko akatemia oikea paikka, vaadinko/vaaditaanko minulta liikaa, riitänkö minä?

 

Valetiimi (5kk-12kk): tunnetaan yhteenkuuluvuutta, kivaa yhdessä, kaikki eivät vielä uskalla paljastaa tunteitaan, kaikki eivät ole sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin (treeneihin myöhässä, kirjapisteet puuttuu…), välillä treenit hyvin negatiivisia (istutaan vakavina vaikka joku selittää jostain innostuneena), dialogi ei aivan toimi, tunteita pinnalla, asioista ja ihmisistä puhutaan välillä seläntakana

 

Potentiaalinen tiimi (12kk-24kk): negativisuudessa vellominen loppuu, kaikki tulee toimeen keskenään, positiivinen henki, puhutaan avoimesti kokemuksista, avoimesti myönnetään jos joku tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia, tunnustetaan puutteemme sekä laiminlyöntimme ja etsitään yhdessä sudenkuopat

 

Todellinen tiimi (24kk-32kk): osataan aidosti toimia yhdessä ja käsitellä ammattimaisesti ristiriidat, muutamia isoja projekteja, rahaliikenne melko tasaista, ehkä pystytään maksamaan palkkoja, dialogi on sujuvaa, johtoryhmä pääsee helpommalla, löytyy kiinnostuksen kohteita, tekemisessä enemmän varmuutta ja uskottavuutta, voi luottaa siihen että tiimissä on aina joku jok auttaa ja on tukena tarpeen vaatiessa

 

Huipputiimi (36kk-): itseohjautuva, luja sitoutuminen tiimiin ja sen toimintaan, autetaan aina toisia, tiimillä selkeä tarkoitus, terveellä tavalla tuloskeskeisiä, säännöllinen palkka, täydellinen vastuu omasta toiminnasta tuloksista ja tavotteista, tunnistaa jatkuvan muutoksen tarpeellisuuden, osaa kerätä tiimin tarpeisiin tärkeää tietoa, ei valita että tieto ei kulje → laittaa tiedon kulkemaan!

 

Tällä hetkellä koen että olemme ehkä juuri ja juuri siirtyneet työryhmästä valetiimiin. Joitakin työryhmän piirteitäkin meidän tiimissä minusta kuitenkin ielä on… Ja itse tunnistan työryhmä-vaiheen todella hyvin esimerkiksi itsestäni. Pikkuhiljaa se on kyllä siirtynyt minusta pois, mutta ei siitä kovin kauaa ole kun pohdiskelin, että onko minulla mitään annettavaa tälle tiimille, riitänkö minä? Entä jos mitään erikoisia erikoisosaamisia ei ole, onko minusta mitään hyötyä? Onko akatemia minun paikka? Sanojen varomista, epävarmuutta, tuntuu että mitään ei tapahdu.

Hiukan näistä ajatuksista on päästy eroon, ja siirrytty valetiimi-alueelle. Ja itseasiassa ylläoleva kuvaus valetiimistä kuvaa aika osuvasti meidän tämän hetkistä tilannetta minun mielestäni.

 

 

Tiimiakatemia-kirja oli minusta erittäin mieltä avaava kirja. Tiimiakatemia paikkana on vain niin sekava ja monipuolinen, että ajatukset eivät kertakaikkiaan meinaa pysyä kasassa. Mitä mitkäkin asiat tarkoittavat, mitä siis oikeasti pitäisi tehdä, milloin, miten, mitä meiltä vaaditaan…. Miljoona kysymystä pyöri päässä kun täällä aloitti.

Minusta Lehtosen kirja oli ihanan simppeli ja mukavalla tavalla selostettu kertomus siitä, mikä tämä akatemia on.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!