Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimiakatemia & Johtavat ajatukset

Kirjoitettu 24.10.16
Esseen kirjoittaja: Elina Paukkio
Kirjapisteet: 4
Kirja: Tiimiakatemia -kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi, Johtavat ajatukset
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut, 2. Yhteisöllisyys, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 4.1. Johtavat ajatukset

Tiimiakatemia & Johtavat ajatukset, 4.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (1 vote cast)

Pyörittelen käsissäni Timo Lehtosen kirjaa Tiimiakatemia, sekä vuosien 2016-2017 Johtavia ajatuksia. Olen lukenut molemmat, enkä oikein silti tiedä mitä kirjoittaa. Oikeastaan tämän reflektion kirjoittamisesta on tullut kaikkein haastavin kaikista tähän astisista reflektoinneista ja nyt puhutaan kaikesta muusta kuin helpoista kirjapisteistä.

Vielä töissä ollessani pohdin, että jos vielä lähden opiskelemaan, ainoa koulutuspaikka, jossa voisin itseni nähdä, on Tiimiakatemia. Ajattelin kokeilla ja pääsin sisään. Kannattiko? Akatemialla on hyvät ja huonot puolensa, ja pohdin jatkuvasti, kumpia on enemmän. Toistaiseksi positiiviset ovat voitolla.

Seuraavassa poimin koko Tiimiakatemian, Tiimiakatemia-kirjan ja Johtavien ajatusten joitakin keskeisiä asioita ja käsitteitä, sekä pohdin omasta näkökulmastani niiden hyvyyttä, pahuutta, tarpeellisuutta ja tarpeettomuutta. Varsinaisia oppeja kirja ei anna ja siksi tämän kirjan ja siitä kirjoitetun esseen olisi pitänyt olla ensimmäinen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

TEAMSPIRIT
Tiimiakatemian henki, ”Team Spirit”, on pelottava. Akatemia tuntuu monelle olevan uskonto, jonka nimeä lähes hurmoksellisessa tilassa huudetaan saarnaajan johdolla. Tämä uskonto, kuten uskonnot uskojilleen yleensäkin, on ainoa oikea totuus ja ainoa oikea tapa elää. Puolitoista vuotta sitten koulun alettua, VTL:t (vuokratiimiliiderit) kertoivat innoissaan siitä, kuinka voimme sanoa hyvästit nykyisille ystävyyssuhteille ja perhesuhteille, parisuhteista puhumattakaan. ”Tästä hetkestä eteenpäin Tiimiakatemia on perheenne.” Täysiverisenä ateistina ja itsenäisenä naisena nousin välittömästi puolustukseen. En ehkä sanonut sitä ääneen, mutta mielessäni mietin, ettei kenelläkään ole oikeutta sanoa mistä suhteista pidän kiinni ja ketkä ovat ystäviäni, saati perheenjäseniä. Vastaan itse omasta elämästäni, enkä todellakaan anna muiden päättää siitä. Heti tuosta hetkestä, eli opintojen alkumetreiltä asti, olen ollut varuillani ja se on estänyt minua monesti heittäytymästä. Teamspirit voi luoda yhteisöllisyyden tunnetta, mutta se voi myös kääntyä itseään vastaan.

TIIMIAKATEMIAN MISSIO: ”Synnytämme rohkeita tiimiyrittäjiä. Tiimiakatemiassa opimme tiimiyrittäjäksi oman tiimiyrityksen ja asiakkaidemme avulla.”
Tämän akatemian ydintoiminnan vuoksi päädyin itse akatemialle. Tämä ajatus erottui edukseen, kun mietin liiketalouden normaalia puolta, Tiimiakatemiaa ja yliopiston kauppatieteitä. Oikea tekeminen, oikealla rahalla ja mikä tärkeintä, oikeiden asiakkaiden kanssa on parasta koko tiimiakatemialla! Emme anna parastamme hyvän numeron tai opettajan vuoksi, vaan itsemme, asiakkaamme ja välisemme suhteen vuoksi. Olen tarkka omasta maineestani mahdollisten tulevien työnantajien silmissä ja se toimii uskomattoman hyvänä motivaattorina huonoinakin päivinä. Asiakkaalle haluan antaa AINA parastani!

MYMMI (PÄÄMÄÄRÄ)
Mielestäni on jokseenkin keinotekoista, että kaikilla akatemialle päätyvillä olisi täysin sama päämäärä. Tämä Johtavissa ajatuksissakin päämääräksi merkitty Mymmi, eli maailmanympärysmatka, odottaa valmistuvia tiimiyrittäjiä 3,5 vuoden opiskelun jälkeen. Osuuskunnan tuottama voitto käytetään opintojen loputtua tähän matkaan. Akatemialla vallitsee ajatus, että töitä tehdään opintojen ajan juuri tätä yhtä päämäärää varten. Tilanne muuttuu hankalaksi kaltaisteni tiimiyrittäjien kohdalla, jotka eivät ole kiinnostuneet ulkomaan matkailusta, ovat kielitaidoiltaan ala-asteikäisen tasolla, eivätkä juuri muutenkaan ole kiinnostuneita kansainvälistymisestä henkilökohtaisesti.

Kansainvälisyys on yksi Tiimiakatemian viidestä arvosta. On kiistämättä totta, että maailma pienenee pienenemistään ja kielitaitoja ja kansainvälisiä verkostoja tarvitaan enemmän ja enemmän. Johtavissa ajatuksissa kansainvälisyydestä kerrotaan näin: ”On mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Kehitämme Tiimiakatemian kansainvälisiä verkostoja ja etsimme kaikkialta uusia toimintamalleja soveltaaksemme niitä omaan toimintaamme. Matkustamme paljon, koska haluamme etsiä ja löytää uusia verkostoja, joiden avulla opimme vielä nopeammin ja enemmän.” Akatemian aikana tehdään siis myös paljon muita ulkomaille suuntautuvia reissuja, joko opintomatkoina tai verkostoitumistarkoituksessa.

En tiedä onko asiaan minkäänlaista kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Voisiko akatemialla olla eroteltuna ”IB”-linja? Tämä tulisi ottaa huomioon jo tiimien rakennusvaiheessa, jolloin kaikille ei välttämättä ole vielä selvää, mitä haluaa. En keksi asiaan vastausta, mutta tiedän, että nykyisellä mallilla tunnen itseni kovin ulkopuoliseksi ja ”päämäärättömäksi”. Samalla kun tiimin yhteisiä rahoja käytetään jatkuvasti kansainvälisiin reissuihin, toivoisin kovasti saavani edes pienen osan käyttöön asioihin, jotka kiinnostavat juuri minua. Eräs tapa, jolla olen ”päämäärättömyyttäni” yrittänyt käsitellä on oma unelma koirasta. Minulle Mymmi on siis koira (Mymmi voisi siis todella olla koiran nimi, oikeasti!), jonka toivon voivani ostaa rahoilla, jotka muut käyttävät maailmanympärysmatkaan…

KUMPPANUUDET
Koska lämpimät kontaktit, yhteistyöt, verkostot ja kumppanuudet jakavat suurimman osan nykyajan työpaikoista, on tämä itselleni ehkä se tärkein anti, jota akatemialta tavoittelen. Valmistuessa kokisin onnistuneeni erityisesti silloin, kuin saisin jatkaa akatemialta saatujen kontaktien kanssa ilman kuumottavaa ja ankaraa työnhakua. Tällöin olisin ansainnut työllä paikkani yrityksessä ja voisin luottaa siihen, että yritys on ollut tyytyväinen panokseeni.
Laajat verkostot tiimiakatemian ulkopuolella ja luottohenkilöt akatemian sisällä mahdollistavat valtavan suuria asioita. Kuten Tiimiakatemia-kirjassa sanotaan, ”Tiimiakatemialla tavalliset ihmiset voivat tehdä epätavallisen isoja asioita.” Noin vuoden opiskeltuani olen saanut mm. rakentaa ja ylläpitää omaa myymälää kuukauden ajan ja olla mukana kasvattamassa paikallista jäätelöbrändiä. Työ jäätelön parissa jatkuu edelleen, toivottavasti vähintään opintojeni loppuun ja opinnäytetyöhön asti.

TIIMIYRITYS
Opintojen alussa pääsykokeen läpäisseet tekevät Belbinin roolitestin, jonka mukaan tiimit jaetaan. Olemme jo käytännössä huomanneet, että Belbinin roolitesteissä on jotain perää! Testiä hyödyntämällä varmistutaan siitä, että tiimiin tulee monenlaisia ihmisiä: ideoijia, toteuttajia, kyseenalaistajia, unelmoijia ja projektien loppuunsaattajia. Tiimien kasaaminen näin pääsykokeiden ja Belbinin testien avulla sisältää sekä uhkia, että mahdollisuuksia. Olen todennut, että tarvitsen ympärilleni ideoijia ja helposti innostuvia ihmisiä, sillä itse olen tasainen tylsä suorittaja. Tällaisia henkilöitä olen onnekseni mukaan löytänytkin! En myöskään jaksa liiaksi tuijottaa numeroita, joten on mahtavaa, että tiimistä löytyy taloudesta ymmärtävä ja siitä kiinnostunut tiimikaveri. Toisaalta ajaudumme törmäyskurssille paljon useammin kuin olisi tarpeellista. Erilaisten ihmisten kanssa tulee tulla toimeen työpaikallakin ja kuten edellisessä työpaikassani toiminut myymäläpäällikkö usein totesi: ”Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.” Toisaalta työpaikkaa haettaessa ja työn yhteyteen tarvittavaa tiimiä rakennettaessa paikat pyritään täyttämään niihin parhaiten sopivilla henkilöillä. Tämä ei toteudu tiimiakatemialla ja siksi ehkä jopa liiankin erilailla motivoituneet ihmiset päätyvät samaan tiimiin. On kaunis ajatus, että tiimillä opittaisiin yhdessä ja tehtäisiin asioita yhdessä. Näin se ei kuitenkaan meidänkään 15 hengen tiimissä toimi. Mukana on tehokkaita tekijöitä, jotka janoavat oppeja ja verkostoja ja niitä, jotka mahdollisesti ovat vain helppojen tradenomin papereiden perässä. On myös yhteen hiileen puhaltajia ja oman navan tuijottajia. Tämä kuulostaa varmasti pahalta, mutta en aio tässäkään tilanteessa luopua suorasanaisuudestani.

Nyt kun tiimiyritys kuitenkin on kasassa, se mahdollistaa valtavasti asioita. Uskon, että jokainen tiimiläinen on jo viimeisen vuoden aikana saanut toteuttaa asioita, joita ei ilman osuuskuntaa ja omia tiimiläisiä olisi voinut toteuttaa. Kolme on lähdössä Kiinaan tapaamaan mittatilauspukujen valmistajia, neljä (itseni mukaan lukien) on saanut toteuttaa unelmaa omasta myymälästä PopUp-liikkeen muodossa, yksi kouluttautuu kulmakarvojen 3D-pigmentoijaksi jne. Kaikesta ahdistuksesta ja kiukusta huolimatta olemme selvinneet myös monesta riitatilanteesta, antaneet sekä hyvää, että rakentavaa palautetta kasvotusten, pettyneet toisiimme ja toisena päivänä taas olleet ylpeitä toisistamme. Nämä ovat kaikki asioita, jotka jäävät ns. tavallisilta liiketalouden opiskelijoilta kokematta.

Akatemialla työtilana toimii suuri avokonttori vanhassa tehdashallissa. Tämäkin tuottaa välillä hankaluuksia, sillä meitä on niin paljon ja olemme keskenään kovinkin erilaisia. Avokonttori-ajatus on ihana! Tiedon annetaan virrata, ideoiden lentää eikä lukittuna oleva ovi erota tiimiyrittäjiä valmentajista. Avokonttorissa ei ole kynnyksiä! Koska toiveena kuitenkin on, että viettäisimme mahdollisimman suurimman osan työajasta akatemialla, tulisi konttorilla olla työrauha. Toiset kokevat tarvitsevansa akatemiaa, koska eivät kotona saa tehtyä töitä. Osa, kuten minäkin, taas tarvitsen kotia, koska en saa akatemialla sotkuisessa ja meluisessa avokonttorissa työskenneltyä tehokkaasti. Tähän ratkaisuna voisi toimia se, että avokonttoritilaan rakennettaisiin lisää rauhallisia erillisiä tiloja, jonne me rauhallisuudesta nauttivat voisimme paeta keskittymään. Yksi tällainen tila nykyisestä avokonttorista löytyykin, mutta se ei missään nimessä riitä kun tilassa työskentelee toistasataa ihmistä.

TREENIT JA DIALOGI
Tiimiakatemialla ei ole oppitunteja, eikä opettajia. Projektityöskentelyn ulkopuolinen oppiminen tapahtuu treeneissä, joihin tiimit kokoontuvat neljäksi tunniksi kerrallaan jakamaan tietojaan, oppejaan, ajatuksiaan ja mietteitään. Treeneissä mukana on jokaiselle tiimille määrätty oma valmentaja, jonka tehtävänä on opettamisen sijaan kyseenalaistaa, herättää keskustelua, tarvittaessa antaa ”kokemuksen syvällä rintaäänellä” neuvoja ja potkia hellästi eteenpäin, jos tiimi jää jumiin. Tällaiseksi koen ainakin meidän tiimin oman valmentajan roolin ja näitä rooleja täyttämään olemmekin saaneet akatemian parhaimman valmentajan, Riikan! Riikan tapa olla ja puhua sopii ainakin minulle ehdottomasti parhaiten kaikista akatemian valmentajista. Dimangialla kävi valmentajien jaossa se niin sanottu ”munkki”!

Treenikäytänteitä muutettiin juuri tänä syksynä ja nyt on alkamassa kokeilu teematreeneistä. Uuden käytännön mukaan viikko sisältää yhdet treenit oman tiimin kanssa ja yhdet teematreenit sekatiimeissä, joihin kuuluu opiskelijoita jokaiselta vuosikurssilta. Idea kuulostaa mielestäni mahtavalta, joskin luulen, että vain yhdet tiimin omat treenit ovat riittämättömät. Teematreenejä odotan kuitenkin innolla ja niissä on mahtava tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin. Katsotaan, mitä tämä uusi kokeilu tuo tullessaan!

Treeneissä istutaan tiiviissä ringissä ja keskustellaan dialogissa. Dialogissa tärkeää on, että jokainen pääsee ääneen, mutta vuorollaan. Jokaisen puheenvuorot kuunnellaan loppuun, ennen kuin aloitetaan oman puheenvuoron käyttäminen. Omien mielipiteiden ilmaisemista helpotetaan treenien alussa ja lopussa pidettävillä check-in ja –out kierroksilla, jolloin jokainen pääsee vuorollaan ääneen ja näiden kierrosten aikana on jokaisella mahdollisuus purkaa ajatuksiaan aiheesta kuin aiheesta. Riikka on kehunut tiimimme dialogia valtavasti ja pölytystreeneissäkin olen käynyt vain kerran, joten en oikein tiedä mihin voisin meitä verrata. Dialogi kuitenkin tuntuu oikeastaan ainoalta hyvältä vaihtoehdolta ja meillä se on kyllä toiminut hyvin. Tuntuu siltä, että jokainen on sitoutunut yhteiseen sopimukseen saada dialogi toimimaan. Kun yleinen rauhattomuus treeneissä lisääntyy, myös dialogi kärsii ja silloin on järkevintä pitää tauko.

FOREST AND BACK
Ensimmäisen vuoden lämpimimmät muistot tulivat Forest&Backista, kastajaisista ja oman myymälän pyörittämisestä. Forest&Back on vanhempien opiskelijoiden järjestämä yö metsässä, jonne pinkut (ensimmäisen vuoden opiskelijat) viedään paljastamatta mitään edessä olevasta. Oma Forest&Back alkoi tiimijakojen paljastamisen jälkeen linja-automatkalla, jonka aikana meiltä kerättiin matkapuhelimet pois. Meidät jätettiin ison tien varteen ja niin lähdimme suttuiset kartat apunamme etenemään. Edessä oli monenlaisia rasteja, joiden aikana joukosta puolituttuja kasvoi ME. Tuolloin nimeksemme valikoitui Kärkiryhmä, joka myöhemmin jaloistui Dimangiaksi. Pitkä päivä päättyi puolijoukkueteltan pystyttämiseen ja savusaunaan. Keskellä yötä uniset pinkut herätettiin teltoista ja silmät sidottuina johdateltiin aukealle, jossa alkoi kovat bileet! Yllätys onnistui täydellisesti. Ja mikä parasta, tähän retkeen ei kuulunut alkoholi! Matkapuhelimet saatiin takaisin vasta seuraavana päivänä ennen kotiinlähtöä.

Olen liian mukavuuden haluinen ja järjestelmällinen, jotta normaalisti pystyisin heittäytymään näin tuntemattomaan ja hallitsemattomaan tilanteeseen. Forest&Backissa se kuitenkin onnistui. Sain siis mahtavan kokemuksen lisäksi varmuutta siihen, että joskus todella kannattaa heittäytyä. Tällä retkellä kuvatun videon pariin palaan usein synkkinä päivinä ja se saa poikkeuksetta hymyn nousemaan huulille. Video löytyy Instagram-tililtäni, joten siitä pääsevät muutkin nauttimaan.

KIRJAPISTEET
Tiimiakatemialla teoriatietoa hankitaan kirjoja lukemalla. Lukemista seurataan kirjapisteillä. Pisteytetyt kirjat löytää vuosittain päivitettävästä YPK:sta (Yrittäjän parhaat kirjat -kirjasta). Hyvillä reflektoinneilla voi myös YPK:n ulkopuolisista kirjoista saada pisteitä, sekä tänä vuonna alkaneen uuden käytännön mukaan myös erilaisista netistä löytyvistä aineistoista tai tapahtumista.

Vaikka sekä lukeminen, että reflektointi tuottaa välillä tuskaa, pidän tästä käytännöstä! Kirjapisteet antavat juuri sellaista vapautta, josta pidän. Voin selkeinä numeroina seurata etenemistäni ja asettaa tavoitteita, mutta samalla pystyn vapaasti valitsemaan, mikä milloinkin kiinnostaa ja koska työskentelen pisteiden parissa. Muita seuraamalla olen huomannut, että kirjapisteet vaativat valtavasti itsekuria, vaikken sitä omalla kohdallani ole pitänyt kovinkaan suurena haasteena. Poiketen myös muista akatemian tavoista kirjata opintoja ja edetä, kirjapisteet ovat ihanan selkeitä. Mielestäni muidenkin koulujen, ehkäpä myös jopa monien työpaikkojen kannattaisi ottaa kirjapisteet käyttöön. Silloin jokainen tuo oman kortensa kekoon ja koko tiimi voi kehittyä.

VÄRIAKATEMIAT
Väriakatemiat ovat jääneet minulle hieman hämäriksi. En esimerkiksi tiedä, ketä meidän väriin kuuluu. Värin muistelen olevan keltainen, mutten siitäkään ole aivan varma. Ajatus on kuitenkin hauska, joten haluan avata sitä lisää!

Väriakatemioita on siis kolme: keltainen, sininen ja vihreä. Jokaiseen väriin kuuluu yksi tiimi jokaiselta vuosikurssilta. Yhdessä väriakatemian kanssa voi järjestää strategiapäiviä, seminaareja, urheilutapahtumia, asiakasviikkoja tai vaikkapa vain rentoutumista mökkibileiden muodossa. Oman värin sisällä puhalletaan vielä kovemmin yhteen hiileen, kuin koko akatemiayhteisön sisällä yleensä. Pinkuille oman väriakatemian vanhemmat opiskelijat tuovat turvaa ja vanhemmat opiskelijat taas pääsevät ristipölyttämään, jakamaan taitojaan ja ehkä hieman valmentamaankin nuorempiaan.
Toivottavasti väriakatemiat pääsevät uudelleen loistoonsa nyt kun muutoksen tuulet (ainakin akatemian osoitteen suhteen) hieman rauhoittuvat.

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Tiimiakatemia & Johtavat ajatukset”

  1. Henry Vesin sanoo:

    Hyvää settiä! Oot pääosin myös aivan oikeassa kriittisissä kohdissa, voin nimittäin oman kolmivuotiseni perusteella allekirjoittaa monta kohtaa. Niidenkin takana tosin on vielä paljon muutakin. 😉 Matka on vasta alussa!

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!