Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimiakatemia – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi

Kirjoitettu 05.08.13
Esseen kirjoittaja: K M
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiakatemia - Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Valmentajien sanoin tämä kirja täytyy lukea. Jokaisen tiimiakatemialaisen täytyy tietää tämän erityislaatuisen ilmiön historia ja Timo Lehtosen ”Tiimiakatemia” –kirja tarjoaa mahdollisuuden siihen. Tarttuessani kirjaan mietin tämän olevan juuri se juttu jota olisin kaivannut pinkkuvuoteni alussa selvittämään päässäni vallinnutta sekasortoa. Kirjoitinkin muistiinpanoihini ennen kirjan avaamista: ”Saako tämä kirja minut tajuamaan mikä Tiimiakatemia oikein on?”

 

Lehtosen Tiimiakatemia on suureksi osaksi vanhan toistoa kolmatta vuotta aloittelevalle akatemialaiselle, joten haluankin syventyä muutamaan irralliseen kohtaan.

 

Työnimi: Hakkeritiimi

 

Eräällä LÄN-kerralla saimme vieraaksemme hakkerin, joka samanhenkisine ystävineen perusti lopulta erittäin menestyneen grafiikkafirman. Hän kertoi yrityksen arjesta johtajan näkökulmasta. Yrityksen sisällä vallitsi täysi luottamus mikä tarkoitti sitä, että kenenkään tekemistä tai tekemättömyyttä ei tarvinnut kytätä. Tekemisen fiilis oli niin hyvä, että kukaan ei ikinä halunnut lakata työskentelemästä yritykselle vaikka palkan saaminen olisikin ollut epävarmaa.  Kun kysyimme hakkerilta miten hän onnistui tässä johtajana hän kertoi syyn olevan siinä, että he olivat kaikki samanlaisia hakkereita ja tietokonenörttejä. Heillä oli yhteinen päämäärä teknologian kehittämisessä. Jokainen yrityksen työntekijä halusi samaa asiaa.

 

Monen läniläisen kokemuksesta tiimiyrittämisessä akatemian malliin on vaikeinta juuri se, että jokaisessa tiimiyrityksessä on 10-20 eri haavetta, päämäärää ja visiota. Edellä mainittuja voi sopia  yhdessä, mutta silloin niihin on vaikea sitoutua täysin eikä halu tehdä töitä yhdessä asian eteen tule niin syvältä kuin esimerkkifirman työntekijöiden keskuudessa. Mitä jos tiimit muodostettaisiin mielenkiinnonkohteiden perusteella?

 

Letim oli kuuntelemassa keskusteluamme ja tyrmäsi sen täysin. Kuulemma tätä mallia oli kokeiltu aikaisemmin. Kuten kirjassa lukee, kerran kymmenen vuotta sitten.  Tällöin pinkkujen annettiin itse hakeutua kaltaistensa seuraan. Kuten Lehtonen kirjoittaa: ”Toistensa kaltaiset olivat löytäneet toisensa eikä se ollut hyvä asia”. Valitettavasti Lehtonen tyrmäsi ajatuksemme niin nopeasti ettemme edes ehtineet tajuta puhuvamme eri asiasta. Emme suinkaan halunneet toistaa samaa kokeilua kuin vuonna 2003.

 

Ideana oli se, että mitä jos laittaisimmekin kaikki hakkerit samaan tiimiin. Pääsisikö tiimi keskittymään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa itse tekemiseen, koska kaikki ovat kiinnostuneita samasta asiasta. Kolmannen vuoden aloittavana tiiminä Innomo miettii edelleen mikä meitä tiimiyrityksenä kiinnostaa. Hakkeritiimissä voi olla eri tiimiroolien edustajia. Tiimissä voi myös olla ihmisiä ympäri Suomea. Tiimissä voi olla myös erilaista ammatillista osaamista ja elämänkokemuksen myötä tullutta kypsyyttä. Jos jotain asiaa ei voi tehdä koska se on epäonnistunut kymmenen vuotta sitten, eikö se nimenomaan ole merkki siitä että se pitää tehdä uudelleen.

 

Pööpöilijä, pööpöilijä, pööpöilijä

 

Lehtonen haastattelee kirjassaan Ideaosuuskunta Maden Pihlaa, joka kertoo: ”Ravintolassakin on töitä tiskaajille, kokeille, hovimestareille ja tarjoilijoille. Miksi ei tiimissäkin?” Innomosta löytyy neljä roolia: tiimiliideri, talouspäällikkö, viestintäpäällikkö ja asiakaspäällikkö. Nopeasti laskettuna se tarkoittaa sitä, että meillä on kahdeksan jäsentä vailla työnimikettä. Miksiköhän me olemme niin tehottomia? Kahdeksan ylimääräistä pööpöilijää ravintolassa kuulostaa kammottavalta. He saavat luultavasti jotain aikaan, mutta hyvin vähän. Pööpöilijät ovat tiellä, jolloin nekään joilla on toimiva rooli, eivät saa hommiaan hoidettua niin tehokkaasti kuin pitäisi. Pööpöilijöiltä puuttuvat vastuualueet, joten kukaan heistä ei tiedä kuka hoitaa mitäkin. Tällöin jotkut asiat tulevat hoidetuksi kahteen kertaan ja suuri osa unohtuu kokonaan.

 

Ravintolaesimerkki on minulle aivan uusi näkökulma. Kun sen yhdistää muistoihin työkesästä ravintolassa alkaa naurattaa. Tämän vuoden Laivurin projektiryhmä otti viime kesästä opikseen. He käyttävät hyväksi vahvuuksiaan ja ovat tehneet roolituksen sen mukaan. Anna-Mari täyttää pitsoja, koska on siinä porukan nopein. Heikki taas kaulitsee pitsapohjat, koska jostain syystä hänen päänsä ei hajoa kyseisessä toimenkuvassa.

 

Tämä rooliajattelu täytyy siirtää Innomoon. Totta kai on tärkeää oppia monipuolisesti, mutta tähän asti olemme vaatineet kaikilta aina tismalleen samanlaista tulosta jokaisella alueella. En halua kuulostaa mustavalkoiselta. Tarkoitan nimenomaan pieniä muutoksia.  Tiimissä voi olla esimerkiksi ihmisiä joiden ideointikyky on tiedostettu. Heidän taitojaan painotetaan kun tarvitaan uusia bisnesideoita. Miksi käyttää koko tiimiä? Markkinointigurut alkavat suunnitella uuden tuotteen lanseerausta varten markkinointikampanjaa samalla kun myyntitykit valmistelevat myyntistrategian. Tapio Aaltosen, Heikki Pajusen ja Kallu Tuomisen kirjoittamassa kirjassa ”Syty ja sytytä” (2005) puhutaan siitä kuinka heikkouksien parantamisella saadaan aikaan keskinkertaisuutta ja vahvuuksien kehittämisellä erinomaisuutta. Mielestäni Innomolla ei ole enää aikaa antaa kaikkien kokeilla kaikkea. Meidän täytyy keskittyä henkilökohtaisiin ja tiimiyrityksemme vahvuuksiin loistaaksemme.

 

Mitä jos kukaan ei ole oikeassa?

 

Olen pyrkinyt aina antamaan parhaani treenidialogiin ja tekemään kaikki ratkaisuni tiimin paras mielessä. Pirullinen puoli ihmisessä aiheuttaa halun tuoda itseään esille ja pakottaa omat mielipiteensä muidenkin mielipiteiksi. Nyt tuntuu siltä kuin olisin unohtanut nuo edellä mainitut pyrkimykseni Innomon rahatilanteen heikentyessä. Kirjan pieni pinkku piipahtaa Johannes Partasen juttusilla. Partanen kertoo pinkulle seuraavaa: ”Dialogissa tärkeintä on kyky kuunnlla täysipainoisesti kunkin ihmisen ydintä ja sydäntä tässä hetkessä. Jos viivymme menneissä tai kannamme huolta tulevaisuudesta, kykymme heikkenee”.

 

Toisena löysin uudelleen taidon jonka opin pinkkuvuonna. En opi muilta mitään jos pyrkimykseni on jatkuvasti saada muut ajattelemaan samalla tavalla kuin minä. Voin pitää omat mielipiteeni taustalla ja imeä samalla muiden mielipiteet itseeni. Oikea ratkaisu on usein näiden sekoitus. Partanen jatkaakin dialogista näin: ”Meidän tulee oppia luopumaan pyrkimyksestämme saada muut ymmärtämään meitä.”

 

Innomon dialogi on ollut kevään mittaan täynnä inttämistä ja kilpailua mielipiteiden paremmuudesta. Yhtenä kahdestatoista johtajasta tässä tiimissä aion aloittaa syksyn esimerkillä ja alkaa työstää dialogiamme kypsempään suuntaan.

 

 

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!