Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimin vetovoima

Kirjoitettu 10.10.13
Esseen kirjoittaja: Johanna Mantila
Kirjapisteet: 2
Kirja: Vetovoima
Kirjan kirjoittaja: Nando Malmelin ja Jukka Hakala
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimin vetovoima

Vetovoima

Nando Malmelin ja Jukka Hakala

 

Vetovoimainen yritys on houkutteleva työpaikka ja kiinnostava kumppani. Vetovoima- kirja kertoo mitä yrityksen toimintatavoilta, johdolta ja viestinnältä vaaditaan, jotta yritys voi olla vetovoimainen.

 

Vetovoimainen yritys tarvitsee työntekijöitä, jotka pystyvät mukautumaan yrityksen arvomaailmaan ja jotka ovat inspiroituneita omasta työstään sekä kokevat sillä olevan merkitystä. Työntekijät taas tarvitsevat innostavia johtajia, jotka ymmärtävät työntekijöitään ja pystyvät ohjaamaan heitä aina parempiin suorituksiin. Asiakaslähtöisesi ajatellen työntekijät ovat yrityksen ydin, jota johto tukee ja ohjaa. Tavallisissa yrityksissä juurikin myyjä tai muu ”tavallinen” työntekijä työskentelee lähimpänä asiakasta ja näin ollen tekee siihen suurimman vaikutuksen. Jotta työntekijä on parhaimmillaan tehtävässään, on johdon hoidettava työnsä erittäin huolella. Jokaisen johtajan tulisi tuntea alaisensa ja johtaa jokaista työntekijää yksilönä. Johtajan tulisi auttaa työntekijöitä löytämään työstään merkitystä ja innostaa heitä uusiin tavoitteisiin.

 

Miten yrityksestä sitten tehdään vetovoimainen, kun päättäjän penkissä istuu 17 henkilöä ja työntekijöitä on sama määrä ja vieläpä samoja ihmisiä?

 

Tässä kokoon panossa jokaisen on tunnettava toisensa heikkouksia ja vahvuuksia myöten. Mutta ennen kaikkea on ehdottoman tärkeää tuntea itseään. Jokainen hyvä johtaja osaa johtaa ensin itseään ja sitten vasta muita. On opittava keinoja, joilla saa itsensä innostumaan ja joilla saa itsensä töihin. Kun kotikenttä muodostuu monista pienistä pesistä, ei kenttä voi pysyä pelikelpoisena, jos osa pesistä on puolikunnossa.

 

Kun ihmiset tuntevat itsensä ja tuntevat muut tarvitaan mukaan rutkasti kannustamista ja rohkeutta. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, onhan se ihan hullua yhtä äkkiä perustaa yritys 17 uuden ihmisen kanssa, hypätä täysin tuntemattomaan ja ruveta johtajaksi ja työntekijäksi yhtä aikaa.  Mutta toisaalta tässähän ollaan oppimassa kaiketi maailman parhaalla tavalla; yhdessä, askel kerrallaan aina uutta oppien, tiimiyrittäjien tapaan.

 

Jotta juttu toimii, on jokaisen osallistujan ääni saatava kuuluviin tavalla tai toisella. Jokaisen on otettava vastuuta niin itsestään, kuin myös muista. Asiat on jaettava järkevästi ja jokaisen innostavan johtajan on oltava inspiroitunut työntekijä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi tehdä samaa ja samalla lailla. Vaan jokaisen pitää löytää se oma tapa, jolla parhaiten auttaa koko tiimiä ja sen yhteistä tulevaisuutta. Sillä sooloilulla ei pitkälle pötkitä.

 

Itse koen eräänä vahvuutenani uusiin ihmisiin tutustumisen ja asioiden liikkeelle laiton. Ja toivonkin auttavani myös muita tällä saralla esimerkiksi asiakaskäyntien suhteen. Myös järjestelmällisyys on eräitä vahvoja piirteitäni, josta on varmasti hyötyä myös muille.

 

Meiltä jokaiselta yksilöltä löytyy omia vahvuus alueita, jotka on hyvä tuoda esiin. Vain kuultuina ne palvelevat tiimin yhteistä hyvää.

 

Juuri Tiimiyritys voi olla se vetovoimaisin yritys, kun kaikki tiimiyrittäjät pelaavat yhteen pussiin yhdellä ehjällä kentällä. Jokainen omaa merkityksellistä työtä tehden.

 

”Onnellisuuden kokemukset lisääntyvät, kun ihminen tekee inspiroidusti johdettua työtä, jolla on tarkoitus” – Vetovoima

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!