Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Trenders

Kirjoitettu 04.04.20
Esseen kirjoittaja: Arttu Hietala
Kirjapisteet: 1
Kirja: Trenders
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Harmittavasti odotettu Trenders siirtyi webinaariin, mutta ei se hirveästi haitannut. Ainut haitta oli omalla kohdallani se, että kynnys kysyä kysymyksiä livenä olisi ollut suurempi, kun laittaa se tuonne youtube kysymyksiin.

Trendersin aiheena oli sijoittaminen ja puhumassa oli Mikko Sjörgren ja Pia-Maria Nickström. Molemmat käsittelisivät sijoittamista hieman eri kulmalla. Mikko puhui enemmän itse sijoittamisesta, miten sitä tehdään, sijoitustrategioista, mitä trendejä nyt on sijoittamisen parissa. Pia taas käsitteli taas enemmän sijoittamista ummikon näkökulmalta: mitä se on, millaisia mahdollisuuksia se kattaa ym.

Olen itse sijoittanut jo 18-vuotiaasta lähtien ja 20-vuotiaana kokeilin ensimmäistä kertaa osakesijoittamista todella minimaalisilla summillla. Muistan kun sen hetkinen Osuuspankin sijoitusjohtaja kommentoikin Linkedin päivitykseen, että ”eikai Arttu oo lähdössä merta edemmäs kalaa”, kun tein päivityksen osakesijoittamisesta.

Trenders tuli siinä mielessä hyvään vaiheeseen, kun maailmassa on tällä hetkellä erikoinen ajanjakso menossa koronavirusepidemian takia. Olisin halunnut kuulla tähän liittyen enemmän sijoittamisesta, osakekannasta, isoista suomalaisista firmoista. Siellä on tällä hetkellä todella mielenkiintoisia puheenaiheita. Esimerkiksi itse olen seurannut paljon Koneen osakkeita viime aikoina. Kurssi on heitellyt rajusti ja tuntuu, että sisäinen väki on ottanut osakkeita paljon huostaansa.

Olen ollut aiemminkin kuuntelemassa Mikkoa ja hänen rauhallisuus on kyllä aina vakuuttavaa. Tuntuu, että hän on Suomessa hyvä esikuva nuoremmille nöyrällä ja vakuuttavalla preesenseksellä. Naurahdinkin pari kertaa webinaarissa, kun Mikko mainitsi ”Minimaalisista sijoituksista” Noh, kaikilla meillä on omat mittakaavat!😎 Mikon esityksestä jäi erityisesti yksi kohta mieleen. Häneltä kysyttiin mitä uutisia / kanavia hän seuraa sijoittamisesta. Mikko vastasi kylmästi ”Uutiset ovat jo myöhässä ja sitten olet myös sinä myös.” Eli sijoittamisessa todella tärkeää on ennakoida. Podcastit, uutiset ovat hyviä, mutta se mitä tulee tapahtumaan, sitä ei tule sinulle kukaan kertomaan. Huhuja on totta kai, mutta sijoittaminen on todellakin taitolaji. Siitä pitää olla aidosti kiinnostunut. Tonnin profitti parissa tunnissa, ei tapahdu vaan hetken mielenjohteesta.

Pia käsitteli enemmän sijoittamista, että mitä se oli ym, mutta Pialla oli todella hyviä havainnollistavia esimerkkejä sijoittamista. Oli mukava katsella hyviä kaavoja esimerkiksi siitä, jos oli aloittanut sijoittamisen jo nuorena versus vanhempana.

Molemmissa puheissa tuli hyvin esiin myös se, että sijoita juuri sen verran mikä itselle hyvältä tuntuu. Turvallisesta sijoittamisesta ja rahastoista puhuttiin yllättävän vähän, mutta kaikinpuolin hyvä setti!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!