Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tuhonomia

Kirjoitettu 09.10.18
Esseen kirjoittaja: Paula Karjula
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tuhonomia
Kirjan kirjoittaja: Valtteri Karjula
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita

Tuhonomia, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Kuulin Tiimiakatemiasta ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten ja totesin, etten ikinä mene kyseiseen ”kouluun”. Vuosi tai pari sen jälkeen kuulin, että eräs sukulaiseni opiskelee Tiimiakatemialla ja silloinkin totesin, ettei se kuulosta minun paikaltani. Vuosi sitten päätin kuitenkin monen mutkan jälkeen hakea Tiimiakatemialle. Minusta ei ikinä pitänyt tulla yrittäjää, enkä halunnut Tiimiakatemialle. Lukion ja muutaman kuukauden matkailu- ja palveluliiketoiminnan opintojen jälkeen olin vakuuttunut siitä, ettei pänttääminen ja opettajan monologin kuunteleminen olleet minulle oikea tapa oppia, ja päätin kokeilla jotain ihan muuta. Laitoin hakemuksen, kävin haastattelussa ja pääsin kouluun.

Tuhonomia on mielenkiintoinen ja monipuolinen kuvaus Tiimiakatemian arjesta ja kaikesta siitä, mitä akatemian seinien sisällä ja ulkopuolella tapahtuu, ja mitä kaikkea täällä tehdään. (Ihan mitä vain.) Oli mukava huomata, miten paljon samoja piirteitä minun ja Valtterilla matkan alusta löytyy. Innostuin kirjan lukemisen myötä siitä, miten paljon erilaisia projekteja voi tehdä, ja kuinka rajattomat mahdollisuudet meillä täällä on. Huomasin, että kannattaa rohkeasti tehdä ja kokeilla vaikkei olisikaan varma siitä, mitä haluaa tehdä. Oma polku ja mielenkiinnon kohteet löytyvät tekemällä ja kokeilemalla rohkeasti. Oli mukava lukea laajasti jonkun toisen kokemuksista Tiimiakatemialla ja peilata niitä siihen, minkälaisia ajatuksia jo itsellä on tähän mennessä tullut.

Oli myös hienoa, että kirja ei ollut pelkkää Tiimiakatemian hienouden suitsutusta, vaan myös kriittistä ja rakentavaa pohdintaa siitä, mitä Tiimiakatemia voisi olla ja mitä voitaisiin kehittää. Valtteri esimerkiksi pohti sitä, miten heidän aikanaan monet tiimiyrittäjät eivät olleet ylpeitä tiimiakatemialaisuudestaan. On hienoa huomata, että tämä on muuttunut. Ainakin nyt tänä syksynä aloittaneista minulla on käsitys, että kaikilla on asenne, että Tiimiakatemia on heidän paikkansa ja heille oikea tapa oppia. Myös monet muut asiat ja käytänteet ovat muuttuneet, ja monessa on menty parempaan suuntaan. Kirjassa pohdittiin myös valmentajan roolia tiimissä ja tiimin kasvussa. Itsellä ei vielä ole niin paljon kokemusta siitä, miten valmentajan rooli näkyy, ja miten heidän tulisi toimia ja mitä tehdä. Meidän tiimissämme valmentaja-Juhan ja vtl-Katan roolit ovat näkyneet aika vahvasti etenkin nyt alussa, kun kaikki ovat vähän eksyksissä eivätkä ole varmoja mitä pitäisi tehdä, miten toimia ja mitä akatemialla tapahtuu. Lähes kaikki on uutta, ja kaikkeen tarvitaan vinkkejä ja apua. Olemme myös tehneet paljon keskenämme ilman valmentajaa ja kyselleet apua muilta tiimiyrittäjiltä.

Itselleni tuli kirjaa lukiessa vahvasti sellainen olo, että täytyy vain alkaa tehdä. Välillä tuntuu, että tekemistä olisi hirveästi ja usko omaan tekemiseen, jaksamiseen ja osaamiseen on vähäistä, mutta kun saa lukea, että joku on selvinnyt matkasta ja valmistunut, tulee fiilis, että kyllä minäkin tähän pystyn. Kirja avasi silmiä sen suhteen, miten paljon ja laajasti Tiimiakatemia luo mahdollisuuksia. Tuo kirja on vaan yhden ihmisen kokemus, ja kaikilla muillakin alumneilla on varmasti lähes yhtä vaihderikas, mutta silti täysin erilainen matka ja kokemus. Nyt alussa ollut olo, että on vähän pihalla eikä oikein tiedä mitä tekisi. Kirjan lukemisen jälkeen on vähä selkeämpi olo, koska sai hyvän ja kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten tiimiakatemialla toimitaan, mitä siellä tehdään ja mitä kaikkea odottaa. On myös varautunut odottamaan odottamatonta.

Aloin kirjan myös miettiä meidän tiimiä ja sitä, mitä voisin itse tuoda meidän tiimiin ja minkälaisia juttuja tehdä edistääkseni meidän tiimin toimintaa ja kasvua sekä minkälaisia muutoksia voisimme tehdä tiimin sisällä ollaksemme mahdollisimman tehokkaita. Vale esimerkiksi kertoi siitä, miten niillä oli jossain välissä käynyt tiimin kanssa niin, että kukaan ei oikein ollut tarttunut projekteihin tai tehnyt hommia, vaan akatemialle oli tultu lähinnä hengailemaan ja heittämään läppää. Meidän tiimillä on mukavaa yhdessä, meillä on paljon hyvää ja avointa keskustelua ja heitämme paljon läppää yhdessä. Nämä ovat kaikki hyviä asioita, ja itse ainakin koen tarvitsevani näitä kaikkia palikoita pystyäkseni työskentelemään ja saadakseni parhaan tuloksen aikaan. Meidän tiimin täytyy pitää yhdessä huoli siitä, ettei homma mene pelkästään pelleilyksi ja läpän heitoksi ja oikea tekeminen jää vajaaksi tai puuttumaan kokonaan.

Vale mainitsi kirjassaan, että heidän aikanaan huomasi, miten osa tiimiyrittäjistä ajatteli joutuneensa tiimiakatemialla, kun eivät olleet päässeet vaikkapa kauppakorkeaan, eivät päässeensä. Itse olen ainakin huomannut sen, että nyt tällä hetkellä ainakin suurin osa akatemialaisista on oikeasti halunnut tänne, ja hakeneet varta vasten sen takia, että se on erilainen ja uusi ympäristö oppia.

Koen, että kirjan lukemisen jälkeen osaan tarkastella itseäni eri tavalla tiimin jäsenenä, sekä itseni ja muiden tiimiläisten roolia tiimissämme. Meillä on hyvä ja monipuolinen tiimi, joten miten me saadaan paras mahdollinen irti meidän tiimistämme. Koen, että uskallan ehkä tehdä rohkeammin asioita eikä haittaa, vaikka epäonnistuu, koska Tiimiakatemialla saa myös epäonnistua. Kirjasta nousee esille myös se, että meillä on kaikilla vastuu omasta oppimisesta, tiimin toiminnasta ja siitä että projektit sujuvat ja etenevät.

Suosittelisin kirjaa ehdottomasti kaikille tiimiakatemialaisille, tai niille joilla puuttuu luottamus tulevaan. Kirja antaa hyviä näkökulmia ja ajatuksia tähän. Kirja tuo myös aika hyvin esille sen, että voit tehdä mitä vain, soittaa kenelle vain ja oppia mitä vain. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!