Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tulevaisuuden identiteetit

Kirjoitettu 09.05.21
Esseen kirjoittaja: Tiia Kolehmainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tulevaisuuden identiteetit
Kirjan kirjoittaja: Perttu Pölönen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Ensimmäinen tehtäväsi on miettiä, kuka olet ja kuka voisit olla? Identiteettimme voi olla este tai mahdollistaja.”

Olen aikaisemmin lukenut jo Pölösen ensimmäisen kirjan Tulevaisuuden lukujärjestys, joten mielenkiinnolla kuuntelin myös tämän kirjan, sillä tykkäsin kovasti ensimmäisestä ja myös koska valmistuminen häämöttää vuoden lopulla, niin tulevaisuuden miettiminen on melko ajankohtaista. Kirja kertoi nimensä mukaisesti identiteeteistä. Ensimmäisessä osassa enemmän teoriaa ja pohdintaa ja toisessa osassa sitä, miten niitä voisi tulevaisuudessa miettiä.

 

Kuka olet?

Kirjassa oli mielenkiintoinen pohdinta siitä, kuinka kysymysmuoto ohjaa meitä vastaamaan tietyllä tapaa. Kun kysymme ”kuka”, se ohjaa meitä vastaamaan yleisimmin titteleillä ja niihin liittyy usein ennakkoluuloja, joten kysyjä voi tulkita meidät jo sen perusteella eritavoin kuin toivomme. Jos minulta kysytään, kuka olen vastaan melko usein että ”Tiia, kolmannen vuoden tradenomiopiskelija/tiimiyrittäjä.”  Vastaan kysymykseen yhdellä lauseella. Ei vastauksessa vikaa ole, vastaahan se kysymykseen, mutta mitä siitä jää lopulta mieleen? Jos minulta kysyttäisiin ”miten olet”, ”millainen olet” tai ”milloin olet”, olisivat vastaukset hyvin erilasia ja paljon persoonallisempia ja kertoisivat minusta enemmän.

Kerrotko tilastoja vai tarinoita?

Kirjassa oli hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri vaikutus sillä mitä itsestämme kerromme, on siihen, mitä meistä muistetaan. Jos esittelemme itsemme vain työn, kokemuksen tai osaamisen myötä, on todennäköistä, että meidät voidaan unohtaa nopeasti, sillä emme jätä itsestämme mitään erityistä. Toki, voihan osaaminen olla kuinka huippuluokkaa tahansa, mutta jos sitä ei yhdistä mihinkään, sitä ei muisteta.

Muistan, kun heti akatemian puolen kurssien alkaessa, meille painotettiin tarinoiden voimaa, kuinka ne jäävät ihmisten mieleen, sillä ihmiset kuuntelevat tarinoita mielellään. Kirjassakin puhuttiin tärkeästä tapaamisesta, jossa johtaja alkoikin kysellä perheestä, historiasta ja kaikesta muusta kuin työstä, sillä hän halusi tutustua hakijaan ihmisenä.

Kun meihin osataan yhdistää jokin tarina, säilymme ihmisten mielessä todennäköisesti pidempään. Tästä itselle hyvänä esimerkkinä toimii, että lukioaikana olimme parhaan ystäväni kanssa aktiivisia osallistumaan kaikkeen mahdolliseen ja touhotimme menemään milloin missäkin, ja jossakin vaiheessa lehtorimme antoi meille nimen Jurpot. Sitä nimitystä käytettiin meistä ja käytimme sitä myös itse paljon ja vaikka lukioajoista on useampi vuosi, meitä kutsutaan tällä nimellä niin siellä kuin täällä vieläkin.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, tittelit muodostavat meistä aina jonkinlaisen mielikuvan ja vastaanottajalla on vielä oma mielikuva. Olen huomannut tässä kolmen vuoden akatemia aikana, että se herättää jonkin verran hämmennystä, jos ensin esittelen olevani opiskelija ja sitten yrittäjä tai toisinpäin. Jos esittelen itseni opiskelijana, tulee olettamus, että olen vasta oppimassa sitä, mitä kohti haluan mennä. Jos taas sanon olevani yrittäjä, alkaa heti kyselyt, että mitä yritän, miten näin nuorena voi olla yrittäjä, et voi noin nuorena vielä tietää… Vastaanotto on hyvin erilainen, siksi asian kanssa riittää aina selitettävää, kun kerron mitä teen viikossa.

”Ymmärtäminen on arvokkaampaa kuin tieto. Monet ihmiset tietävät sinut, mutta vain harva ymmärtää sinua. Jos osaisimme kertoa itsestämme paremmin, meitä olisi helpompi ymmärtää”

”Vapaus valita on sekä mahdollisuus että kirous.”

Olen pohtinut tuota lausetta eritavoin monet kerrat, ensimmäisiä kertoja silloin, kun oli aika miettiä, mihin lukioon haluan. Onneksi päätös oli silloin suht helppo, mutta tulevaisuuden valintoja miettiessä, se käy vaan vuosi vuodelta haastavammaksi ja valintoja on miltei rajaton määrä. Pienenä tiesin, että haluan eläinlääkäriksi tai lentoemännäksi, sillä rakastin eläimiä ja halusin matkustaa ja tiesin niistä ammateista jotain. Nyt, kun olen valmistumassa ja minun pitäisi miettiä, mitä haluaisin oikeasti tehdä työelämässä, pystyn sanomaan, että olen melkoisen hukassa ja lukossa valintojen määrästä. Vaihtoehtoja on niin paljon, että hetkellisesti kiinnostun yhdestä asiasta, mutta kuukauden päästä mieli menee jo seuraavan innostuksen perässä ja näin ollen en keskity mihinkään täysillä.

Onhan se hyvä, että vaihtoehtoja riittää, mutta liiallisen määrän edessä valinnasta tulee liki mahdotonta, sillä alkaa pohtimaan, olisiko toinen ollut sittenkin parempi. Lisäksi omalla kohdallani se, että kaikki mitä olen ajatellut ”etten koskaan ainakaan…” on käynyt tähän mennessä toteen.

”En mene opiskelemaan kaupallista alaa” -> valmistun jouluna tradenomiksi.

”En koskaan halua työskennellä talouden parissa ja pyöritellä numeroita” -> kahdessa talousvastaavan pestissä viimeisen vuoden ajan.

”En koskaan halua toimia johtajana” -> palautetreeneissä sain kehuja siitä, kuinka olen kehittynyt siinä ja hiljalleen alkanut löytää omaa tapaani johtaa ja kiinnostunut myös ottamaan projektijohtajuuden haasteen!

Tulevaisuudesta en osaa tosiaan sen tarkempaa sanoa, mitä haluan tehdä, mutta sen haluan tuoda ilmi, että itsensä voi yllättää melko lailla, kun sille vain antaa mahdollisuuden!

 

Kirjan toisessa osassa Pölönen esittelee taitotitteleitä, jotka perustuvat kolmeen eri tekijään: inhimillisyys, liikkuvuus ja tasa-arvo. Tavoitteena on nostaa taidot esiin tittelien sijasta, jotta identiteettimme ei määräydy työnimikkeen mukaan vaan kertoo meistä enemmän ihmisenä. Tulevaisuudessa (kuin nytkin) on tärkeämpää löytää meitä yhdistäviä kuin meitä toisistaan erilleen jaottavia tekijöitä. Tässä kirjassa oli esitelty seitsemän eri taitotitteliä, jotka ovat: : kirkastaja, yhteyttäjä, komponeeraaja, vaalija, värittäjä, joustavoittaja ja aistittaja.

Tiivistetysti:

  • Kirkastaja on sellainen, joka pystyy opettamaan meille jotain uutta. Jokainen meistä tarvitsee tällaista henkilöä aika ajoin, usein silloin kuin meidän on itse vaikea pysyä muutosten perässä ja tarvitsee sopeutua uuteen.

 

  • Yhteyttäjät näkevät pintaa syvemmälle, he pyrkivät ratkomaan ongelmia ja auttamaan meitä sitä kautta. Meistä jokainen tarvitsee yhteyttä johonkin; itseensä, toisiin, työhön… yhteyttäjät ovat sitä varten, jotta yhteyden luonti onnistuu.

 

  • Komponeeraaja yhdistelee komponentteja. Heitä tarvitaan tulevaisuudessa yhdistelemään oivallisesti ideoita ja keksimään uutta. He näkevät ja keksivät sitä, mitä me muut emme näe. Maailmassa ei enää mietitä mitä voidaan tehdä, vaan miten voidaan tehdä.

 

  • Vaalijalla on jotain, mitä haluaa varjella, aineellista (metsää, karjaa) tai aineetonta (kulttuuri, arvot). Jokainen, jolla on jotain tärkeää, on vaalija ja jokainen meistä vaalii elämässään jotain.

 

  • Värittäjiä ovat he, jotka tuovat elämäämme kokemuksia ja hetkiä. He luovat kulttuuria ja ilmiöitä, tuovat esiin näkökulmia ja mielipiteitä. Heiltä ei saa suoria vastauksia, vaan he auttavat ymmärtämään ongelman eri sävyjä. He usein avartavat katsettamme maailmaan.

 

  • Joustavoittaja astuu esiin, kun jotain pitää hoitaa, sopia, selvittää, säätää, siirtää tai varata. Ilman heitä mikään yhteisö tai organisaatio ei pysyisi pystyssä. Heidän on oltava monipuolisia, sillä he joutuvat monenlaisiin tilanteisiin. He ratkovat ongelmia, auttavat muita ja neuvottelevat asioista.

 

  • Aistittajia ovat he, jotka ottavat ihmisen huomioon. He suunnittelevat tilanteita, kokemuksia, hetkiä, joilla halutaan tehdä lähtemätön vaikutus. Tunteet ovat aistittajan ystävä.

Jokainen meistä voi miettiä, mitä itse on ja miten itseään voisi kuvata tällaisilla taitotitteleillä. Niitä voi myös keksiä itse, lisäämällä sanan loppuun sopivan päätteen. Itse voisin kuvailla itseäni muun muassa auttajaksi ja kuuntelijaksi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!