Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tuloksen tuplaus kirja

Kirjoitettu 10.03.14
Esseen kirjoittaja: H Tyrväinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tuloksen tuplaus kirja
Kirjan kirjoittaja: Jukka Lahti, Pasi Rautio
Kategoriat: 6. Markkinointi, 6.6. Markkinoinnin käsikirjat projekteihin

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tuloksen tuplaus kirja

Tuloksen tuplaus kirjaa oli todella mielenkiintoista lukea sen hyvien esimerkkien vuoksi. Kirjassa esitettiin lukuisille toimialoille konkreettisia vinkkejä, kuinka nostaa myyntiä. Kirja sopi myös projektilleni Myynnin NoStatukselle kuin nenä päähän.

 

Kirjassa ei ollut mitään kovin järisyttävää teoriatietoa, mutta sitäkin enemmän maalaisjärkeä. Kirjan esimerkit antoivat itselle paljon hyviä vinkkejä, mitä kannattaa lähteä asiakkaille tarjoamaan. Monet esimerkit olivat hyvin yksinkertaisia, mutta silti nerokkaita. Aina ei kannata keksiä sitä pyörää uudestaan – asioiden yhdisteleminen ja parhaiden ideoiden sekoittaminen ovat avain menestykseen.

 

Harmittaa hiukan näin jälkikäteen, ettei kirjaa tullut luettua jo paljon aikaisemmin. Esimerkiksi Laivuriin kirjasta löytyi monta vinkkiä, jotka olisi suoraan voinut soveltaa Laivurin markkinointiin. Vinkkien avulla olisimme voineet tehdä kesistä vieläkin tuloksekkaampia. Nyt täytyy pitää huoli siitä, että tämä kirja päätyy Laivurin uusien yrittäjien lukuun.

 

Mitä minulle jäi kirjasta käteen?

51 markkinointi / myyntikikkaa, joita voin suoraan lähteä tarjoamaan asiakkaille. Kuten kirjassa todettiin, kannattaa pölliä hyvät ideat ja lähteä tarjoamaan niitä. Kirjan esimerkit olivat lähes poikkeuksetta niin selkeästi kuvattuja, että voisimme NoStatuksessa vain miettiä hinnat niiden toteutukseen ja laittaa tarjousta menemään. Seuraavaksi esittelen yhden esimerkin, joka sopisi hyvin jatkokaupaksi Ravintola Vesilinnaan sekä Laivurin markkinointiin.

 

Näin minä tekisin, jos juuri nyt olisin ravintolayrittäjä ja salissani näkyisi vielä yksinäisiä tuoleja:

Ottaisin yhteyttä Eemeli Kiukkoseen ja kutsuisin hänet ottamaan muutaman mukavan tunnelmakuvan ravintolastani. Malleiksi kavereita ja kanta-asiakkaita, jotka saisivat palkinnoksi illallislahjakortit.

 

Käyttäisin kuvia toki myös nettisivuillani, mutta päätarkoitukseni niille olisivat postikortit. Teettäisin kuvista muutaman erilaisen postikortin, joiden kuvapuolella ei lukisi mitään. Kääntöpuolelle painattaisin tietenkin osoiteviivaston normaalin postikortin tapaan. Tekstialueen yläreunaan tulisi painettuna teksti:

 

”Hei!

Olemme juuri nyt täällä ravintola Vesilinnassa ja halusimme kertoa myös sinulle tästä paikasta. Tästä ravintolasta voin sanoa, että…

Tekstin alle jättäisin hyvin tilaa asiakkaan omille kommenteille ja allekirjoitukselle ja tekstialueen alalaitaan löisin tarjouksen. Tai oikeastaan tarjouksia olisi ainakin muutama erilainen:

 

”Tällä kortilla kaksi lounasta yhden hinnalla.”

”Tämä kortti on 10 euron arvoinen aterioidessasi Vesilinnassa.”

”Tällä kortilla neljälle pääruoan tilanneelle neljä jälkiruokaa veloituksetta.”

 

Kun kortit olisivat valmiit, niin tarjoilijat jakaisivat niitä asiakkaille. Asiakkaat voisivat miettiä, kenelle heidän lähipiirinsä henkilölle tai perheelle mikäkin kortti / tarjous sopisi ja sitten kirjoittaa kortin heti pöydässä. Jokaisesta kahdesta kirjoitetusta kortista asiakas saisi yhden ilmaisen jälkiruoan. Täytetyt kortit palautettaisiin tarjoilijalle. Minä nakkaisin kortteihin postimerkit ja kiikuttaisin ne postiin.

 

Mutta entä jos ystävien osoitteet eivät muistukaan heti mieleen? Eipä hätiä. Siinä tapauksessa antaisin asiakkaalle kortteja mukaan mutta ensin tekisin niihin pienen merkinnän, jotta tietäisin kenen lähettämä kortti palautuu ravintolaani.

 

Kun kaksi tuollaista korttia tulisi takaisin, asiakas saisi ilmaisen lounaan. Jotta voisin aikanaan ilmoittaa tästä ilouutisesta asiakkaalle, tarvitsisin tietenkin hänen yhteystietonsa.

 

Näin minä tekisin, jos juuri nyt olisin ravintolayrittäjä ja salissani näkyisi vielä tyhjiä tuoleja.

 

 

Mielestäni edellä mainittu on todella nerokas idea, joten harmittaa kun emme käyttäneet tuota Laivurissa. Laivuri ja Vesilinna ovat molemmat todella hienoja paikkoja, joten korteista saisi näyttävät. Lisäksi kyseisen idean avulla saisi helposti kerättyä asiakasrekisteriä, jota voisi hyödyntää monella tapaa. Laivurin kohdalla esimerkiksi kesän ohjelmatarjonnasta infoamiseen.

 

Yllä oleva idea ei myöskään maksa juuri mitään muuta kuin hieman vaivaa. Tietysti korttiin kirjoitettavat edut jokainen voi määrittää omien tarpeiden mukaan, jottei tule luvattua liikoja.

 

Voimmekin nyt siis suoraan tarjota kyseistä ideaa Vesilinnalle ja edellisestä keissistä oppineena tuotteistaa palvelumme paremmin. Hoidamme kuvaajan paikalle ja otamme hyvät kuvat. Sen jälkeen asiakkaan kanssa valitaan yhdessä parhaat ja me teetämme niistä postikortit. Asiakkaan tarvitsee vain miettiä edut, jotka korttiin painetaan. Simppeliä vai mitä? Uskon vahvasti, että kyseinen kampanja toimisi Vesilinnan kohdalla erittäin hyvin ja nostaisi ravintolan penkkien käyttöastetta. Samalla saisi luotua positiivista mielikuvaa ravintolasta, sekä kerättyä kasan yhteystietoja.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!