Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tunne taloutesi tunnetaloutesi

Kirjoitettu 12.06.14
Esseen kirjoittaja: Sakari Lehto
Kirjapisteet: 1
Kirja: Tunne taloutesi tunnetaloutesi
Kirjan kirjoittaja: Mikko Sjögren
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Vaurastuminen on omien numeroiden ymmärtämistä ja niillä pelaamista.

Olin jo ajatellut tähän vastalauseen, että ensiksi pitää kuitenkin olla jotain millä pelata. Pitäisi tienata enemmän jotta jäisi ylimääräistä. Aina parempi mitä enemmän tienaa, mutta se ei itseasiassa ole yksin perusta vaurastumiselle. Ihmisellä nääs on taipumus elää kädestä suuhun, eli kun tienestit kasvaa – kulutus kasvaa. Oikeasti vaurastumisessa tämä mielenmalli käännetään päälaelleen. Pelattavaa saadaan kun osataan hallinnoida kuluja, vaikka tienestit pysyisi samana.

Itselläni suurin este vaurastumiselle on juuri se, että tienestien kasvaessa nostan omaa elintasoa (lisään kuluja) ja katson sitten jääkö pelivaroja (ei jää). Tämä luultavasti johtuu siitä, että haluan kokea kehityksen heti ja konkreettisella tavalla – välitön tyydytys. Tällöin kuitenkin estän itseäni ajattelemasta pidemmälle. Kuinka poikisin näillä varoilla yhä enemmän varoja? Poikiminen on oikea tapa vaurastua, mutta vaatii lujaluontoista kieltäytymistä kaikilta niiltä helposti saatavilla olevilta mukavuuksilta mitä uudet varat voisivat suoda välittömästi. Se on itsensä kiusaamista, mitä kuitenkin helpottaa ajatus yhä paremmasta tulevasta. Vaurastuminen vaatii minulta määrätietoisempaa kulutuskäyttäytymistä ja lujaa tahtotilaa.

Tiedän kyllä, että vaikka kuinka tässä elämänvaiheessa leikkaisin kuluja ja kiusaisin itseäni, ei opiskelijalle silti jäisi riittävästi rahaa esimerkiksi sijoittamiseen. Tai tiedä vaikka jäisikin, jos saisi ohessa työasiat kehitettyä hyvälle mallille. Oleellisinta nyt minulle on alkaa opettelemaan omien numeroiden hallintaa ja hyvänä ensitavoitteena on saada talous näilläkin tienesteillä ylijäämäiseksi. Kerryttää puskuri, laittaa edes muutama kymppi kuussa säästöön tulevaisuutta varten. Näin todistan osaavani manageroida omaa talouttani ja tienestien kasvaessa tiedän mitä ylijäämälle tehdään (laitetaan poikimaan)

On fakta että vaurastuminen ei ole asia joka tapahtuu joskus tulevaisuudessa. Se on projekti joka alkaa NYT, jonka tuottama tulos näkyy tulevaisuudessa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!