Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tyhjän paperin nautinto…or not?

Kirjoitettu 19.05.13
Esseen kirjoittaja: Anniina Maukonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tyhjän paperin nautinto- tie luovaan kirjoittamiseen
Kirjan kirjoittaja: Julia Cameron
Kategoriat: 7. Innovointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ulkona on erikoinen sää toukokuuksi. Pilvet roikkuvat taivaalla, ja ilma on hiostavan kuuma. Äsken ajaessani autolla, radiossa soi Katri Ylander. Pikkusisko kysyi olenko kotona. Onkohan se tulossa Jyväskylään? Olipa mukava viikonloppu kotona ja tuttavien seurassa, ihme että nuoret ja aikuiset tulevat niin hyvin juttuun vaikka ikäeroa on. Pitäisikö rueta usein kirjoittelemaan omia ajatuksia vaan näin paperille?

Tiimiakatemialla olen päässyt irti kirjoituskammostani. Tämä kammo muodostui lukiossa, äidinkielentuntien seurauksena. Muistan aina, kuinka ahdistuin päiviä ennen esseen kirjoittamista siitä, kuinka minut lukittaisiin luokkaan kahdeksi tunniksi, ja olisi pakko saada aikaiseksi essee. Ei voinut valita, mitä kirjoittaa, vaan kaikki oli tarkkaan määriteltyä. Asiaa pahensi se, että opettajamme katsoi sinua kuin halpaa makkaraa jos palautit tyhjän paperin.

Koulussa opetetaan oikea tapa kirjoittaa asia painottamalla oikeinkirjoitusta, johdantolauseita ja kiertoilmausten välttämistä niin, että logiikka määrää kaiken ja tunteet pidetään loitolla. Ihmekös, ettei kirjoittaminen nappaa? Kirjoitamme liian varovasti, kun keskitymme niin sanottuun ”oikein kirjoittamiseen”.

Vielä lukiossakin opettajat kirjoittivat esseen nurkkaan palautteen ”hyvin kirjoitettu.” Hyvin kirjoitettu- mitä se oikein tarkoittaa? Lukiossa se tarkoitti, että kaikki oli kieliopillisesti oikein. Jos tekstissä oli yksikin puhekielinen sana, punakynä savusi. Akatemialla kirjoittamisen lukot ovat avautuneet, kun ymmärsin, että saan kirjoittaa juuri niistä asioista, mitkä ovat mielen päällä. Niistä asioista, jotka tulevat päästäni, ajatuksistani. Minun ei tarvitse keksimällä keksiä esseetä siitä, mitä merkityksiä löydän Edvard Munchin taideteoksesta ”Huuto”. Esseeni on oikein kirjoitettu, kun koen että niiden asioiden kirjoittamisesta on minulle hyötyä. Tiimiakatemialla emme kirjoita esseitä valmentajia varten, vaan siksi, että itse oppisimme.

 

”Kirjoittaminen on sitä, mitä teemme kokemustemme keitoksesta.”

Projektin jälkeen ei millään voi muistaa kaikkia oppeja, ellei niitä kirjoita ylös. Akatemialla olen oppinut nauttimaan kirjoittamisesta, koska minulla oikeasti on ajatuksia mitä kirjoittaa, kirjojen ja projektien pohjalta. Äskenkin kun aloitin, tekstiä alkoi vaan virrata päästäni sormieni kautta paperille. Enkä mieti nykyään liikaa sitä, onko tämä nyt oikein kirjoitettu vai ei. Ainoa määre on se, että esseessä on oltava referointia tekemisistäni suhteessa kirjaan, ja loppu on minun päätettävissäni. Ei kukaan muu voi tulla sanomaan, että ei näistä ole sinulle hyötyä, olet kirjoittanut väärin.

 

”Pari minuuttia vaatinut kiitosviesti sai aterian ja sen valmistamiseen kuluneen ajan tuntumaan jälkikäteen vieläkin nautittavammalta.

Nykyään useimmat ihmiset eivät kirjoita vapaaehtoisesti. Aina joku muu kirjoittaa puolestamme. Ostamme esimerkiksi onnittelukortin, jonka sanoma on lähimpänä sitä, mitä haluamme saajalle sanoa. Eikö tämä ole kamalaa? Liittyykö tähän kiire? Tietysti nykyajan Whatsappit ja facebookin chat-sovellus ovat kirjoittamista, mutta on eri asia kirjoittaa tekstiviesti kuin kirje. Tekstiviesti on arkipäivää. Tarkoitan erilaista kirjoittamista. Kirjoittamista, jossa on tunne. Jolla on vaikutus. Koska nykyään kaikki viestit laitetaan sähköisesti, on vaikuttavaa jos joku kirjoittaa käsin. Vaikka myönnän, että asioita on helpompi ilmaista viestin välityksellä kuin suoraan. Mutta onko sekään hyvä? Itselleni tulisi ainakin ihan mahtava olo, jos joskus saisin kirjeen. Tai jos joku edes whatsapp- viestin sijasta liimaisi post-it:iin kirjoitetun viestin kalenteriini.

 

Milloin kirjoittaa?

Miksi kirjoittamisen (esseen) aloittaminen on niin vaikeaa? Usein kuitenkin lukemisen jälkeen on noussut paljon ajatuksia mieleen, joista olisi helppokin kirjoittaa. Usein silloin, kun olet varannut aikaa ja päättänyt kirjoittaa, mitään ei synny paperille. Siksi pitäisi opetella kirjoittamaan aina kun ”on aikaa”. Aikaa löytyy kyllä, kun kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Ja vaikka se ei tuntuisi hyvältä, aloitapa joskus kirjoittaminen silloin, kun et ole edes miettinyt kirjoittavasi. Toimisiko tämä esseissäkin? Toimii, jos jaksat avata koneen, heh. Kun kone on päällä, entäs jos päättäisi että ”kirjoitan vain muutaman kappaleen. Kun päätät kirjoittaa useammin kuin kerran viikossa, ei haittaa vaikka joka kerralla ei synny käyttökelpoista tekstiä. Mutta jos jätät kirjapisteet viimeiselle illalle, ei auta vaikkei tekstiä tulisi.

Usein sanotaan, että jotkut sanat tulevat sydämestä. Sydämestä voi tulla myös kirjoitus. Huomaa sanat heart (art) sydän ja taide! Voiko esseekin olla taiteen muoto? Ainakin voi ajatella niin, että jos olet saanut jonkun aivan mahtavan oivalluksen, tai keksinyt kirjan pohjalta uuden mallinnuksen. Se voi olla taidetta sinulle. Se voi olla taiteen muoto sille, joka ei osaa piirtää. Tai vaikka osaisikin.

 

Kirjapisteistä ja kanavoimisesta

Esseetä kirjoittaessa aloin väkisin pohtia kirjapisteitä. Kirjoittaminen ei koskaan onnistu pakon edessä. Ja olen tullut siihen tulokseen, että kirjapisteissä, koko meiningissä kuinka se tehdään, on jotain mätää. Ihmiset kirjoittavat pisteiden takia. Kuinka muutamme sen? Ehkä kirjapisteitä on liikaa ja aikaa liian vähän, ehkä on hankala löytää kirjat joista on hyötyä itselle. Eihän koskaan voi tietää, kolahtaako joku kirja vai ei. Jos ei, niin hankala siitä on kirjoittaa. Ja kirjoista jotka kolahtavat kunnolla, tulee tekstiä vaikka millä mitalla. Mikä siis olisi oikea määrittely? Joiltain saattaisi syntyä tekstiä vaikka mistä aiheesta, mutta kun siitä ei saa pisteitä niin ei jakseta vaivautua. Aikaa on niin rajallisesti. On kiire. Entä jos kirjapisteitä saisikin jatkossa puolet kirjoista ja puolet reflektioista?

Aloin miettiä, kuinka kanavoin itseni kirjoittamiseen. Kuinka saan päälle sen oikean tilan, jolloin on hyvä kirjoittaa. Useimmiten se on pakon edessä. Kun kirjoittaminen ei ole kuitenkaan intohimo, on niin helppo luistaa siitä ja ajatella, ”teen sen myöhemmin.” Nyt minut ajoi kirjoittamaan kaikki ajatukset, jotka nousivat kirjan pohjalta. Ja myös vähän pakko. Olen kuitenkin huomannut, että kun kirja ”kolahtaa”, niin kyllä siitä haluaa kirjoittaa heti ajatukset ylös. Toisista kirjoista asiat tulevat tosi nihkeästi. Silti aina pakko kirjoittaa huonoistakin kirjoista, koska muuten ei saa kirjapisteitä. Onko se hyvä vai huono?

 

Kirjoittamisessa on kyse rehellisyydestä

Kuinka uskaltaa kirjoittaa rehellisesti? Mitä esimerkiksi akatemialla esseetä kirjoittaessa saattaa pelätä? Romaaneissa henkilöt eivät esiinny nimillä, ja aina voi väittää, että ”ei tämä kertonut sinusta, se oli keksitty hahmo.” Akatemialla tietää kuitenkin, että jutut ovat faktaa vaikka vaihtaisikin henkilöiden nimet. Voiko valmentaja tarkastella tällaista esseetä neutraalisti? Voiko esseen pitää omana tietonaan, jos se helpottaa oloa? Joskus kun ajatukset päässä jostain projektista tai henkilöistä voivat olla rajujakin.

Kun aloitat kirjoittamien, luonnostele tekstiä. Kirjoita irrallisia sanoja ja lauseita, teksti alkaa kyllä rakentua sen ympärille kun tutkit sitä uudestaan! Älä epäröi kirjoittaa mitään, mitä mielessäsi liikkuu. Ne voi ottaa pois, mutta karkaavaa ajatusta ei välttämättä saa enää kiinni. Kuten kirjassa toettiin, (luova) kirjoittaminen on niin suurta, että siihen mahtuu mukaan kaikki pieni mitä haluat sanoa.

Tätä kirjoittaessa tuli fiilis, että kirjoittaminen on maanläheistä ja vaistomaista, ei aivotoimintaa. Aivan kuten kirja väitti. Tavallaan tuo kirjapisteiden ja reflektioiden yhdistelmä myös kiehtoo, koska reflektioissa kirjoitusmuoto on vielä vapaampi kuin esseissä.

Kiitos kun luit ajatuksiani!

Anniina Maukonen

anniina@soulinc.fi

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!