Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Työelämän vallankumouksen perusteet

Kirjoitettu 03.10.13
Esseen kirjoittaja: K M
Kirjapisteet: 3
Kirja: Työkirja
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen & Pekka Pohjakallio
Kategoriat: Yleinen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen alkanut todella kyseenalaistaa älykkyyttäni. Olen lukenut muutaman sellaisen kirjan, jotka kertovat periaatteessa kaiken mahdollisen käsittelemästään aiheesta. Työkirja kertoo kaiken toimistotyöstä, sen ongelmista ja niiden ratkaisuista. Tällaiset kirjat saavat pääni pyörälle ja uskon että oppisin kapeampialaisesta kirjasta paljon enemmän. Kuinka kaiken työelämästä voi tiivistää yhteen esseeseen? Tämä essee ei siis kerro siitä kuinka kirja mullisti työskentelytapani täysin. Tämä kertoo muutamista pienistä oivalluksista.

 

Innomolaiset ovat töissä

 

Erään naapuritiimin jäsen tuli tänään toimistolle ja kysyi: ”Missä muut Innomolaiset ovat?” En tiennyt vastausta kysymykseen ja hän jatkoi: ”Eikös se ole aika huono juttu?” Ensimmäistä kertaa totesin, että se on mielestäni hyvä juttu. Olen ollut ennen erittäin tarkka siitä, että töitä tehdään toimistolla ja virka-aikaan. Kirjan mukaan käsitystämme työstä rajaavat ajan ja paikan käsitteet. Esimerkiksi työajan ulkopuolinen työ on ylityötä ja työpaikan ulkopuolella tehtävä työ on etätyötä. Miksei työ vain ole työtä?

 

Oikeastihan on ihan sama missä Innomolaiset olivat tuolloin. Jos työt tulee tehtyä ei ole väliä mihin kellonaikaan se tapahtuu. Totta kai yhteyshenki kärsii jos emme tee töitä samaan aikaan, mutta jos niin käy niin se on sen ajan murhe.

 

Uskon että suurin osa meistä tekee oikeasti tehokkaampaa työtä eri paikoissa. Aamupäivän voi vaikkapa työskennellä kotona ja siirtyä treeneihin iltapäiväksi. Etätyössä ongelmana on luottamus. Kuten akatemialla yleensä oletamme, ihmiset jotka eivät ole paikalla laiskottelevat. Suurin osa paikalla olijoistakin tosin laiskottelee, joten kotona olevat voivat olla jopa tehokkaampia. Kuten kirjailijat mainitsevat: ”Meitä kaikkia ajatellaan ihmisinä, jotka lopettavat työn tekemisen heti kun silmä välttää”.

 

Edellä mainitun oletuksen vuoksi työpaikoilla seurataan usein työtuntien määrää . Se on helppo tapa seurantaan, jos oletuksena on se että kaikkien kaikki työtunnit ovat yhtä tehokkaita. Mekin käytämme tuntien seurantaa. Kirjassa ehdotetaankin, että tuntien sijaan pitää alkaa seuraamaan saavutuksia. Onneksi me seuraamme ajan lisäksi myös saavutuksia esimerkiksi laskutuksen muodossa. Mielestäni onkin paras seurata molempia, sillä kun nämä mittarit yhdistää, näkee kuinka tehokkaasti työtunnit on käytetty. Tehtävää on vielä paljon, mutta meidänkin tiimimme on kehittynyt tehokkaammaksi tästä syystä.

 

Lintsari

 

Kirjassa puhuttiin liikunnan vaikutuksesta työntekoon. Olen aiemmin huomannut itsestäni lukijana sen, että pystyn keskittymää kirjaan erittäin vähän aikaa kerrallaan. Noin puolen tunnin päästä lukemisen aloittamisesta ajatukseni alkaa harhailla ja tuskastun, kun en saa itseäni keskittymään. Nykyään otankin tasaisin väliajoin pienen tauon kirjasta ja teen jotain muuta välissä, tiskaan vaikkapa. Kun palaan kirjan pariin, pystyn taas keskittymään hetken aikaa. Tajusin, että sama pätee minuun myös muussa ajatustyössä. Tajusin saavani hirvittävän paljon energiaa työhöni, jos pääsen liikkumaan keskellä työpäivää.

 

Hassua on se, että ennen tämän kirjan lukemista en olisi kehdannut lähteä lenkille kesken päivän. Olisin tuominnut itseni laiskottelusta. Totuus oli kuitenkin se, että sain paljon enemmän asioita aikaa kun pääsin liikkumaan välillä. Tauko tarkoitti sitä, että työpäivä venyi normaalia pidemmäksi, mutta silti olin virkeä vielä töiden jälkeenkin. Sitä ei tapahdu minulle juuri koskaan.

 

Kirjoittajat kertovat siitä kuinka nykyisen ajatusmallin mukaan työ saa levittäytyä vapaa-ajan puolelle. Jos tulee yllättäviä hommia ne hoidetaan vapaa-ajalla ja vaikka näitä hommia ei olisikaan mietimme työasioita iltaisinkin. Silti emme anna vapaa-ajan valua työn puolelle. Siitä tulee syyllinen olo. Työ vie siis sijaa vapaa-ajalta antamatta mitään takaisin. Ei ole ihme, että meitä ahdistaa.

 

Tuominen ja Pohjakallio kirjoittavat: ”Emme usko, että tiukka rajanveto työn ja arjen välillä ylipäätään on järkevä tai edes saavutettavissa oleva tavoite ajatustyötä tekevälle, kunnianhimoiselle ihmiselle”. Kirjan luettuani olen antanut työasioiden luistaa enemmän arjen puolelle. Se on vastapainoa sille, että sallin itselleni mahdollisuuden etätöihin kotona tai  lenkkeilylle kesken päivän. Koska annan molempien osa-alueiden levitä yhtä paljon, minua ahdistaa paljon vähemmän kuin ennen. Nyt luen mielelläni sähköposteja iltaisin. Ehdin tekemään sen koska minulla ei ole kiire lenkille.

 

Laiska vai kiireinen?

 

Tunnistin itseni ja jokaisen tuntemani ihmisen, kun kirjailijat puhuivat siitä että kiire on oletusarvo. Jos sinulla ei ole kiire, olet laiska. Ylpeilemme kiireillämme ja todistelemme muille, että teemme paljon. Harva meistä osaa laiskotella edes vapaapäivinään. Tai oikeastaan harva meistä osaa myöntää laiskottelevansa. Pieni kiire saa ihmisen toimimaan tehokkaammin, mutta jatkuvassa kiireessä eläminen on vaaraksi terveydelle. Mitä jos kovin tyyppi ei olisikaan enää se joka käyttää töidensä tekemiseen eniten aikaa vaan se, joka hoitaa hommat tehokkaasti ja pääsee sen jälkeen tekemään mitä lystää. Olen aina osannut nauttia vapaa-ajastani vähän liiankin hyvin. Voisin vaikka maata päivän sohvalla hiljaisuudessa.

 

Työkirja muutti suhtautumiseni kiireeseen siten, että mielestäni kiireisessä ihmisessä ei ole enää mitään ihailtavaa. Liian kiireinen ihminen ei osaa hallita omaa elämäänsä ja lyhentää elämäänsä nopeammin kuin kiireetön. Tämä ei tuo konkreettista työkalua oman kiireeni vähentämiseen, mutta ainakin näkökulmani on muuttunut.

 

Roolit ja niiden välimaasto

 

Innomossa on 12 jokapaikanhöylää. Meille on määritelty monia osittaisia rooleja vaikkapa tiimiliiderinä, myyntivastaavana tai apuvalmentajana. Meiltä puuttuu kuitenkin normaalit työnimikkeet, mikä aiheuttaa sen että emme itsekään oikein tiedä mitä rooliimme kuuluu. Kirjoittajien mukaan hyvä rooli on selkeä, oikeudenmukainen ja autonominen. Roolimme ovat tällaisia. Ongelmana ovat raot jotka jäävät eri roolien väliin.

 

Tuominen ja Pohjakallio kirjoittavat: ”Jos rooliamme ei ole määritelty selvästi, haluamme osallistua kaikkeen, koska muuten koemme, että suhteellinen arvomme laskee”. Innomon arjessa on paljon asioita, jotka eivät periaatteessa kuulu kenellekään. Sen vuoksi jonkun täytyy alkaa hoitamaan niitä. Innomossa on ollut vaiheita, joissa jokainen halua osallistua kaikkeen ja vaiheita, joissa kukaan ei haluaisi hoitaa yhteisiä asioita.

 

Monet ovatkin kokeneet sen, että kalenteri menee täysin sekaisin jos lupautuu hoitamaan jonkin yllättävän tehtävän. Valitettavasti Innomossa emme voi lukita roolejamme täysin juuri näiden tehtävien vuoksi. Ainoa mitä voimme tehdä on katsoa että kaikki hoitavat näitä asioita tasapuolisesti.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!