Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Dalailama on ilotyöntekijä

Kirjoitettu 11.12.15
Esseen kirjoittaja: Sarianna Hietala
Kirjapisteet: 2
Kirja: Työn ilo
Kirjan kirjoittaja: Dalailama & Howard C. Cutler
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Työn ilo. Plain and simple. Vai onko sittenkään..?

 

Kysyttäessä Dalailamalta mitä teette työksenne, hän hetken mietittyään sanoo: ”En tee mitään. En yhtään mitään.”

Näin vastaa mies joka kiertää ympäri maailmaa toimien mm. luennoitsijana, kirjailijana, opettajana ja johtajana. Hän edustaa tuhansille ihmisille suunnan näyttäjää ja mentoria. Mies, joka herää 03:30 aamuyöllä joka ikinen päivä rukoilemaan ja päättää päivänsä myöhään illalla.

Kirja käsittelee pääsääntöisesti omaa asennetta ja suhtautumista asioihin työelämässä. Se on kirjoitettu keskustelevaan muotoon ilman mitään väliotsikoita tai sisällysluetteloa, jonka takia se oli ajoittain aika raskasta luettavaa. Kirja on muutenkin hyvin ympäripyöreä ja Dalailamalla ei juurikaan ollut mitään yksiselitteisiä vastauksia asioihin, joten kirjassa oli sivutolkulla aika paljon jaarittelua ja epäolennaisuuksia. Itsessään aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen, eli mistä löytää ilo ja onnellisuus työhön. Kirjan lisäksi hain inspiraatiota aiheeseen netistä, videoista sekä omasta elämästä.

Put your hands in the air like you just don’t care e97735b1a2c77113ba6d21c2e14de48acc907f40b469c2885d5066db5a93d41e

Työssä viihtymiseen ja sen merkitykseen voi hyvin pitkälti vaikuttaa itse. Paras tapa työn ilon saavuttamiseksi on ottaa asiat omiin käsiinsä. Miten MINÄ voin vaikuttaa kohentavasti esimerkiksi työilmapiiriin? Monet ihmiset odottavat että joku muu tekee ensimmäisen siirron ja että joku muu ottaa vastuun.

Tiimiakatemialla tuntuu kiertelevän tämä Joku Muu -niminen henkilö vähän ristipölyttämässä vuoronperään jokaisen tiimin keskuudessa. Odotetaan että joku muu ottaa kopin ilmoille tulevasta projektista, vastuusta tai ”paskaduunista”. Ihan sama vaikkei kellään olisi mitään oikeasti kiireellistä tai tärkeää tekemistä, tai tiimillä rahaa. Jonkun muun vika on tiimissä vallitseva epäluottamus ja epämotivoiva ilmapiiri. Ja jonkun muun vastuulla on parantaa se. Ei minun, eheei missään nimessä! Lopulta turhautuminen saa yleensä jonkun elävän yksilön porukasta ottamaan vastuun. Valitettavasta nämä yksilöt vaan tuppaavat usein olemaan ne yhdet ja samat tietyt henkilöt, joiden harteille kaikki vastuu kaatuu.

Tästä ehkä näkyvin esimerkki Tiimiakatemialla on asiakkaille soittelu ja asiakaskäyntien sopiminen. On helppo keksiä milloin mitäkin tekosyitä ja sijaistoimintoja vältelläkseen soittelun. Helpompaa on nostaa kädet pystyyn ja sanoa ”en osaa”, kuin ottaa luurin käteensä, hengittää syvään, soittaa ja katsoa mitä tapahtuu. Lopulta tämä kuitenkin johtaa siihen, että jos ei ole puheluita = ei tapaamisia = ei projekteja = ei rahaa.

Intossa 24H synnytysten myyntirysäys oli onnistunut. Sen lisäksi että saimme myytyä hyvät keissit Million synnytykseen, saimme siinä sivussa myös itsellemme projekteja, sekä synnytyksiä mm. MLL:lle sekä Orakselle. Tämä todistaa kaavan tehon myös toisin päin. Seuraava edessä oleva tavoite on MYM, joka toivottavasti motivoi tekemään saman säännöllisesti toteutettuna. Jotta löydämme ilon soittelusta, on löydettävä se sama motivaatio, innostus, sekä vilpitön halu tehdä muille hyvää kuin 24h:ssa. Why do we do what we do?

Jokaisen pitäisikin ymmärtää, että yksikin ihminen voi luoda muutoksen koko työporukassa. Jokainen yksilö voi omalla esimerkillään muuttaa koko joukon tapaa toimia. Oli oma asema porukan sisällä mikä tahansa ja vaikka se voi vaatia aikaa sekä totuttelua, kuka vain voi olla muutoksen tekijä. Tämän voi nähdä esimerkiksi työyhteisössä, jossa on kireä ilmapiiri ja jossa ihmiset eivät tule toimeen keskenään. Joukkoon saapuu positiivisen asenteen omaava lämmin ja ystävällinen henkilö. Tämän seurauksena on jonkin ajan kuluttua koko ryhmän mieliala ja asenne voinut muuttua positiivisemmaksi. Samaa on nähtävissä niin hyvässä kuin pahassa.

 

 ”Ihminen ei aina elämässään pysty tekemään työtä, jota haluasi. Työssä kuin työssä tulee joskus päiviä, kun ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.”

 

Omaan tuskaan takertuminen

Miksi joskus tuntuu, että ihmisen on niin vaikea muuttaa  asenteitaan, toimintatapojaan, ja tilanteita. Itseasiassa tämä saattaa olla hyvinkin pitkä ja vaikea prosessi. Tähän on lopulta hyvin yksinkertainen syy; niin onneton kuin ihminen onkin, niin moni meistä ei haluakaan luopua kärsimyksistään. Me takerrumme tuskaamme, otamme sen osaksi identiteettiämme, ja saamme jotain perverssiä mielihyvää siitä suuttumuksen tunteesta, että meitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Omaan kaunaan, kateuteen ja tyytymättömyyteen tarketumisessa on sekin ”hyvä puoli”, että saamme silloin helposti muiden myötätunnon ja sympatian. Ainakin niin haluaisimme monesti ajatella. Aina tämä ei tietenkään toimi, mutta joskus toimii. Muut helposti liittävät mukaan vielä omat kärsimyksensä ja siinä sitä sitten kärsitään onnellisesti yhdessä tuntien yhteenkuuluvuuden tunnetta ja haukkumalla maailman pahuutta.

Ei siinä sinällään olekaan mitään pahaa. Itseasiassa asioiden purkaminen muille helpottaa monesti oloa ja saa ongelmat tuntumaan pienemmältä kuin ne alunperin tuntui yksin niissä velloessa. Tässä on vaan se ongelma, että kroonisesti jatkuvana tällainen tapa rupeaa lopulta kalvamaan kantajaansa sisältä, ja saa ihmisen voimaan entistä pahemmin. Joskus jopa masennukseen asti.

Ongelmissa on niin monia tekijöitä, joten turha edes yrittää vaikuttaa tai tehdä muutosta. Näin siis helposti ajatellaan, vaikka todellisuudessa muutos parempaan saattaisi olla hyvinkin helposti tavoitettavissa. Emme kuitenkaan halua luopua kärsimyksestä, koska loppujen lopuksi tämä itsellemme ominainen tapa on ainakin tuttu ja turvallinen. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.

 

Asenne ja mielenhallinta

Miten tästä oravanpyörästä sitten pystyy irtautumaan? Muuttamalla omaa asennettaan. Helpommin toki sanottu kuin tehty. Vaikkei juuri sillä hetkellä pystyisikään vaikuttamaan konkreettisesti olemassa oleviin ongelmiin, pystyy kuitenkin vaikuttamaan sekä omaan lähiympäristön mielialaan, että omaan hyvinvointiin ja tekemänsä työn mielekkyyteen. Kaikki riippuu asenteesta, miten reagoi niihin arjen pienimpiinkin asioihin.

Loppupeleissä jokainen voi itse päättää, ottaako suuttumusta aiheuttavat asiat vastaan ongelmana vai haasteena, sekä siihen nauttiiko onnistumisista ja hyvistä hetkistä. On tutkittu, että ihmiset jotka ovat kiitollisisempia pienistä hyvistä asioista sekä tapahtumista jokapäiväisessä elämässään kokivat myös elämänsä pääsääntöisesti onnellisemmaksi, kuin ne, jotka takertuivat ongelmakohtiin, eivätkä juurikaan antaneet painoarvoa hyville asioille ja pitivät onnistumisia vahinkona.

 

Mitä me oikeasti pelkäämme?

Totutuista reagointitavoista irtipäästäminen voi tuntua pelottavalta, ja ne voivat olla juurtuneet syvälle alitajuntaan. Jollain tapaa 4 vuotta sitten ottamani tatuointi kuvaa myös hyvin kyseistä ajatusta. Tämän tatuoinnin otettuani, on se näytellyt hyvinkin isoa roolia elämässäni suunnannäyttäjänä. Se on kuin eräänlainen ”hengen kartta”, jonka puoleen voin kääntyä heikkoina hetkinä ja muistaa taas, mihin suuntaan elämässäni olen matkalla. Siinä lukee seuraavaa:

“Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us.”

546840_3437695721691_1813228823_n

Törmäsin n. 5 vuotta sitten youtuben motivaatiovideoita selatessani tähän lainaukseen. Löysin pätkän elokuvasta nimeltä Coach Carter, josta kyseinen klippi oli. Videon katsottuani tunsin palavaa tarvetta nähdä koko elokuvan, ja ei sekään tuottanut pettymystä. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja se oli tehty niin lähelle todellisuutta, että tuntui kuin olisin itse elänyt sisällä elokuvassa. Leffa on ihan ultimate lempparini! Siihen aikaan en ollut edes kuullutkaan akatemiasta, mutta näin jälkeenpäin olen huomannut, että se on kuin suoraan kuvattu Tiimiakatemian arjesta ja täällä läpikäytävästä tiimiprosessista. Linkki videoklippiin:  https://www.youtube.com/watch?v=2_fDhqRk_Ro

Enempää en halua elokuvasta paljastaa, suosittelen katsomaan sen jokaisen itse. 😉 Siinä esiintynyt lainaus on kuitenkin peräisin kirjailija Marianne Williamssonilta, ja se menee kokonaisuudessaan näin:

”Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us. We ask ourselves, Who am I to be brilliant, gorgeous, talented, and fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small does not serve the world. There is nothing enlightened about shrinking so that other people will not feel insecure around you. We are all meant to shine, as children do. We were born to make manifest the glory of God that is within us. It is not just in some of us; it is in everyone and as we let our own light shine, we unconsciously give others permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.”

 

Työ – vastakohta – Vapaa-aika?

Etenkin länsimaisessa kulttuurissa työ nähdään jonain pakollisena pahana jota tehdään vapaa-ajan kustannuksella. Toinen on aina pois toiselta. Vasta vapaa-ajalla saa tehdä mielekkäitä asioita ja rentoutua. Arjestamme tulee helposti vapaa-ajan jatkuvaa odottamista, eikä sitä tunnu olevan ikinä tarpeeksi.

Kirjan ydinsanomakin on; miten löytää keinot tehdä työtä ilman, että se tuntuu työltä sen yleisesti mielletyssä merkityksessä. Raatamiselta, pakolta, kärsimykseltä.. Ihminen ei ole robotti, jonka voi vaihtaa on/off napista päälle työ tai vapaa-ajan tilaan. Elämä on yhteneväinen, kokonaisvaltainen kokemus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos emme koe työtä tehdessä olevamme onnellisia, miten voisimme sitä todella olla vapaa-ajallakaan?

On tärkeää tarkastella omia haaveita, motiiveja, sekä tapoja toimia. Oppia tunnistamaaan ne omat vahvuudet ja heikkoudet. Tällöin löydämme vahvuuden sisäisistä asioista sen sijaan, että aina hakisimme syitä ulkopuolelta. Näin hetkelliset vastoinkäymiset eivät vie pohjaa koko tekemiseltä.

Menestys missä vain elämän osa-alueella on loppupeleissä vain pieniä hiljaisia tekoja. Hyvin, hyvin pieniä. Avain onnellisuuteen on löytää nautinto noista pienistä tehtävistä. Se ei ole mikään yksi massiivipläjäys, jolloin teet jonkun ”yhden jutun” ja jotain isoa tapahtuu. Menestys tapahtuu katseilta piilossa, samoin kiitoksilta. Menestys on kulissien takana kuljettavia pieniä askelia, jotka lopulta – askel askeleelta – vievät sinut huipulle.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!