Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ulkona mielestä

Kirjoitettu 27.11.14
Esseen kirjoittaja: Aleksi Saarinen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Out of our Minds
Kirjan kirjoittaja: Ken Robinson
Kategoriat: 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tulevaisuuden oppiminen

Voi himskatti kun olen onnellinen että en tällä hetkellä ole lakikoulussa lukemassa kolmatta vuotta jotain loputonta paskaa johon itse ei voi edes vaikuttaa. Mutta niin vain minäkin oletin että käymällä kuusi vuotta yliopistoa saan sen seurauksena varmasti hyvän työn, kauniin vaimon jne jne.

Nykypäivän oletusarvona toimiikin se että menet kouluun, teet kovasti töitä, saat tutkinnon, menet jatko-opiskelemaan, saat toisen tutkinnon ja tämän rytmin seurauksena saat töitä. Haasteena on se että nykypäivänä ei pelkkä tutkinto takaa varmaa työpaikkaa eikä sen lisäksi nykynuoriso enää välttämättä uskokkaan sitä. Tämän päiväinen systeemi on keksitty 1900-luvulla ja se kerran todettiin toimivaksi niin suuret päättäjät suuressa viisaudessaa ja ”luovuudessaan” ovat todenneet että tämä systeemin toimii ja toimii seuraavat 100 vuotta – ikuisuuden? Kyllähän kaikki muukin ympärillämme muuttuu. Vähän niinkuin johtamisessa, perinteiset ja konservatiiviset ajattelumallit hallitsevat ja tuntuu että kaikki uusi ja innovatiivinen koetaan jollakin tavalla uhaksi eivätkä ihmiset välttämättä uskalla kokeilla mitään uutta, koska tuttu ja turvallinen tapa on tähänkin asti toiminut.

Nykypäivän lapset ja nuoriso kokevat enemmän ärsykkeitä kuin koskaan aikaisemmin. Joka hetki kun tällainen lapsi istuu alas pulpettiin hän ajattelee jatkuvasti asioita jotka liittyvät peleihin, facebookkiin tai televisio-ohjelmiin. Miten näitä työkaluja voisi käyttää niin ettei ne olisi haitaksi oppimiselle vaan päinvastoin hyödyksi? Meidän tiimissäkin on ollut paljon puhetta esimerkiksi tiimipäivien järjestämisestä ala-asteille ja opettamisesta aivan uudella tavalla. Miten saamme sen tylsistyneen pojan/tytön kuluttamaan kaiken sen energian mitä hän kuluttaa esimerkiksi älypuhelimeen tai muuhun vastaavaan johonkin hyödylliseen? Itselläni oli helppoa. 12-vuotiaaksi asti asuin kodissa jossa ei ollut pelikonsoleita, ei laajakaistaa eikä edes kaapeliTV:tä. Tänä päivänä on iipuhelimet, padit, netflixit ja satoja televisiokanavia jotka ehdottomasti ovat mukavempaa ajanvietettä kuin tönöttää kovassa tuolissa ja katsoa sitä samaa 20 vuotta vanhaa liidun kuluttamaa taulua ja miettiä miten X ja Y ratkaistaan. Kelailin vaan että mitä jos tämä kyseinen X laitetaan sinne ipadiin ja koko homma muutetaan peliksi ja lapsi joutuu ratkaisemaan X:n jollakin ihan muulla keinolla kuin perinteisin keinoin? Ken mainitsee kirjassaan myös kuinka luovuus ja lahjakkuus yritetään jatkuvasti tukahduttaa erilaisilla rauhoittavilla lääkkeillä. Lääkkeitä käytetään koska yliaktiiviset lapsen todetaan lähes poikkeuksetta ADHD-potilaaksi. Tämän diagnoosin jälkeen lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä jolla hänen toiminta lamautetaan. Tilanteessahan pitäisi toimia aivan päinvastoin, lopettaa lääkitys ja kehittää se oikea tapa jolla tämä lapsi oppii.

Omalla kohdallani esimerkiksi Englannin kielen taito, päättelykyky ja jonkin lainen luovuus on saanut alkunsa virtuaalimaailmasta. Pelasin vielä vähän nuorempana aivan hillittömän paljon videopelejä. Haasteena toki 9-vuotialla on se että englannin kielen opetus on vasta alkanut ja 16-vuotialle suunnatussa pelissä tehtävät on kirjoitettu oikeasti englanniksi. Miten 9-vuotias poika voi päästä pelissä eteenpäin ellei ymmärrä mitä hänen kuuluu seuraavaksi tehdä. Tottakai kysyin paljon vanhemmilta apua mutta siinä vaiheessa kun vanhempien kiinnostus peliä kohtaan lopahti, piti asiasta ottaa selvää itse. Sanakirja käteen ja opettelemaan. Osasin 12-vuotiaana paremmin englantia kuin oma äitini. Kiitos tästä kuuluu videopeleillä ja itselleni koska jaksoin ottaa asioista selvää. Tällaista innostuneisuutta pitäisi jotenkin saada suunnattua koulumaailmaan. Varsinkin yläasteelle ja lukioon missä nuoret ihmiset ovat ehdottomasti hämmentävimmässä ajanjaksossa mitä ovat koskaan aikaisemmin kokeneet.

Näytin meidän treeneissä vähän aikaa sitten Ken Robinsonin TED-Talk videon jossa puhuttiin näistä asioista. Videossa mainittiin jakaumasta akateemisten ja ei-akateemisten ihmisten välillä joka saa aikaan ilmiön missä ei-akateemiset ihmiset luulevat että he eivät pysty tekemään niin ”hienoja” asioita mitä joku akateeminen ihminen pystyy. Toinen jakauma mikä videossa esitettiin oli tieteen ja taiteen välillä. Miksi ihmeessä näitä kahta jakaumaa ei voitasi yhdistää niin että jokainen ihminen hyötyy parhaassa tapauksessa jokaisesta neljästä alasta? Joitakin paikkoja varmasti onkin (Tiimiakatemia) joissa näitä aloja pyritäänkin yhdistelemään ja tulokset yleensä ainakin omasta mielestäni ovat taianomaisia. Tästä mieleeni juolahtaakin että jokaisen tiimiakatemialaisen tulisi olla ylpeä siitä että olemme jollain tavalla oikeasti edelläkävijöitä varsinkin koska jos ritari kertoo näistä asioista niin se ei voi olla valhetta ;).

Itse olen oman akatemia urani aikana tajunnut että tätä aikaa ei kannata hukata siihen että kelailee kuinka onnekas itse on valintaansa vaan ennemmin ottaa itseään niskasta kiinni ja pyrkii mahdollisimman paljon levittämään sanaa että tällainen paikka on. Jossain vaiheessa ehkä päättäjätkin tajuavat kuinka hienoa työtä oikeasti täällä teemme. Sitä päivää odotellessa.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!