Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Unelmahommissa

Kirjoitettu 11.11.20
Esseen kirjoittaja: Petra Röppänen
Kirjapisteet: 5
Kirja: Unelmahommissa & Unelmaduunarin tilipäivä
Kirjan kirjoittaja: Satu Rämö & Hanne Valtari
Kategoriat: 3. Yrittäjyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin aika tarkalleen vuosi sitten Frank Martelan Valonöörit -kirjan, jonka sivuilta löysin työkalun nimeltään kutsumuskartta. Kutsumuskarttaan on tarkoitus kirjoittaa asioita, joiden tekemisestä nauttii niiden itsensä vuoksi. Sen jälkeen näitä asioita vielä pisteytetään sen mukaan, minkä verran niitä pääsee elämässään juuri sillä hetkellä toteuttamaan.

Muistan, kuinka kirjailin omaan kutsumuskarttaani asioita kuten matkustaminen, luonto, ihmiset, elämykset, ongelmanratkaisu, lukeminen, kirjoittaminen ja niin edelleen. Kotona mietin elämäni ilon ja onnen (kumppanin) kanssa, että miten pääsisin ottamaan esille tulleita asioita suuremmaksi osaksi arkea, ehkä jopa työn muodossa. Loppujen lopuksi paperille kirjoitettiin vitsillä ”Conclusion: lifestyle bloggaaja”. Mutta, oliko ajatus sittenkään niin hulvaton miltä se silloin tuntui?

 

Mistä minä pidän?

Unelmahommissa -kirjan alaotsikkona toimii ”Tee itsellesi työ siitä mistä pidät”. Tosiaan, aika harvoin tulee edes ihan oikeasti mietittyä, että mistä minä pidän. Pidän luonnossa seikkailusta. Pidän aktiivisesta elämästä. Pidän ihmisistä. Pidän eläimistä, lähes kaikista olemassa olevista. Pidän haasteista. Pidän rutiineista. Pidän perheestäni. Pidän urheilusta, niin crossfitistä kuin joogasta. Pidän aikaisista aamuista. Pidän kesästä. Pidän talvesta. Pidän oikeastaan kaikista vuodenajoista, mutta en pimeydestä. Pidän ongelmanratkaisusta. Pidän lukemisesta. Pidän kirjoittamisesta. Pidän kauniista tavaroista. Pidän Suomesta. Pidän visuaalisen materiaalin tuottamisesta. Pidän auttamisesta. Pidän siitä, kun minuun luotetaan. Pidän laadusta. Pidän väreistä. Pidän pienistä kivijalkaputiikeista. Pidän matkustamisesta. Pidän uusien asioiden ihmettelystä. Pidän siitä, kun saan käpertyä viltin alle katsomaan elokuvaa. Pidän kodista. Pidän laulamisesta. Pidän esiintymisestä, ainakin silloin kun esiinnyn luontevan aiheen parissa mieluisalle yleisölle. Pidän hyvistä keskusteluista. Pidän konfliktien selvittelystä. Pidän tunteista. Pidän kohtaamisista. Pidän itsestäni suurimman osan ajasta.

Tällä viikolla sain hyvän herätyksen, kun valmentajani sanoi minulle treeneissä, että olen ahne. Ei ehkä ihan näin suoraan, en muista miten keskustelu eteni tarkalleen, mutta se jäi minulle mieleen. Pidän älyttömän monista asioista, enkä haluaisi luopua mistään, mistä pidän. Varmasti moni tuntee näin. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että jostain on pakko luopua. Aikani ei riitä kaikkeen, vaikka eihän tässä vielä edes mitään ruuhkavuosia pitäisi elää! Elämässäni on kuitenkin kaksi yritystä erilaisine projekteineen, parisuhde, perhe, ystävät, koiranpentu, laulu-, luonto- ja urheiluharrastus. Ja tietysti välillä haluaisi vielä ottaa myös ihan omaa aikaa, matkustella, lukea ja huolehtia hyvinvoinnista niin terveellisen ravinnon kuin hieronnan, kampaajan tai kasvohoitajan tuolissa.

Jossain vaiheessa on vaan realistisesti todettava, että nyt ei enää pieni ihminen kaikkeen kykene. Olen siis taas saman kysymyksen äärellä kuin vuosi sitten syksyllä: miten saan työhöni sisällytettyä enemmän niitä asioita, joiden tekemisestä pidän muutenkin? Mitä sieltä pitää poistaa, jotta jotain muuta voi lisätä?

 

Unelmatyömatriisi

”Matriisissa on neljään laatikkoon jaettu neliö, jossa on neljä kohtaa: tähti, lehmä, koira ja kysymysmerkki. Lypsylehmä on työ, joka menee aina kaupaksi, mutta sitä on hieman tylsä tehdä. Koira on projekti, joista ei juuri saa rahaa ja jota ei haluaisi edes tehdä. Tähti on paras mahdollinen paikka: se on työ, jota rakastaa ja josta pystyy myös laskuttamaan hyvin. Kysymysmerkki on työtehtävä, jota on mahtava tehdä, mutta siitä ei juuri kukaan halua sillä hetkellä maksaa rahaa.”

 – Unelmahommissa (s. 200)

 

Matriisin tarkoituksena on auttaa minua tässä tilanteessa jäsentelemään omat projektini neliön eri ruutuihin. Ihanteellista tietysti olisi, että kaikki työtehtävät olisivat tähtiä. Silloin saa tehdä sitä mitä nauttii ja palkkakin juoksee. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista, ja varsinkin tässä tilanteessa, kun itsekin vasta etsin Unelmahommaani, on vaikeaa tehdä pelkkiä tähtiä. Jos kuitenkin huomaan, että neliössäni on useampi koira, tulisi niistä päästä eroon. Ei ole järkeä kuluttaa aikaansa tekemällä jotain, josta ei edes itse nauti eikä siitä saa edes rahaa lohdukkeeksi kaikesta kärsimyksestä. Jos taas käytän aikani pelkkiin kysymysmerkkeihin, tulisi niille miettiä selkeä suunnitelma, missä vaiheessa ja miten kysymysmerkit saa nostettua tähdiksi.

Miltä oma matriisini sitten näyttää?

Laitoin tässä tilanteessa aktiiviset projektit karttaan, sillä työtehtäviä on vähän vaikea näistä ehkä nimittää. Hieman huonolta tämän hetkinen tilanne näyttää. Ei yhtäkään Tähteä. Sen vaikutuksen huomaan tällä hetkellä arjessa lähes joka päivä. Kaipaisin sitä, että saan tehdä työtä, josta olen itse aivan kikseissäni, mutta josta joku vielä olisi valmis jotain maksamaan! Ihan rahalla, ei vaan kiitoksena ja kiitollisuutena. Koen nimittäin saavani paljon kiitosta teamleaderina toimimisesta, ja se on myös itselleni erittäin tärkeä projekti, johon suurin osa työtunneistani kuluu.

Huomaan kuitenkin jo kutkuttelevan fiiliksen takaraivossani, kun tammikuu lähestyy ja vuoden pestini roolissa tulee päätökseen. Olen saanut tästä työstä niin mielettömän paljon, mutta olen myös joutunut antamaan sille aivan yhtä paljon. Uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa johtamistehtävä voi nousta Kysymysmerkin kohdalta Tähdeksi. Johtamistaidot tulevat olemaan käytössä niin yrittäjänä kuin siinäkin tilanteessa, että jatkaisin työskentelyä vielä johtamisen parissa jossakin toisessa yrityksessä. Ja viimeistään siinä vaiheessa myös raha tulee kehiin.

Design prokkis on minulle sydämenasia, se on jotain, jota olen halunnut tehdä jo ennen Tiimiakatemialle tuloa. Olen saanut ympärilleni mahtavan projektitiimin, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä ja tutustua. Unelman hahmottaminen konkreettiseksi tuotteeksi tai palveluksi on kuitenkin ollut odotettua hitaampi prosessi ja sen käytäntöön viemisen puute on saanut meidät kaikki jo vähän hermostuneiksi. Tulevan parin viikon sisään meillä on kuitenkin noin kymmenkunta tapaamista ihmisten kanssa, jotka varmasti auttavat tätä projektia eteenpäin. Luotan myös tässä tapauksessa siihen, että potentiaalia Tähdeksi nousemisessa on kovasti. Voi kuitenkin olla, että se vaatii melkein sen tilanteen, jossa teamleaderin rooli on jäänyt jälkeeni.

Tiimimestari ja tiimioppimispajat ovat molemmat jonkin verran henkilökohtaiseen kehitykseeni liittyviä asioita. Haluan oppia miten tiimin kehitysvaiheet kulkevat, miten valmentaja voi niitä vauhdittaa ja olla matkalla tukena. Osaltaan koen sen johtamistaitojen kehittämisenä. En näe nimittäin ollenkaan poissuljettuna sitä mahdollisuutta, että tulisin työskentelemään tiimien parissa tulevaisuudessa. Mietin kovasti, mihin laatikkoon tiimioppimispajat kuuluvat. Se on uusi projekti, joka on vielä prototyypin luomisvaiheessa. Mietin, onko se oikeasti tällä hetkellä intohimon kohde? Siitä ei vielä tule rahaa, mutta hyvin positiivinen vastaanotto tuotteelle on saatu. Luulen, että siinä vaiheessa, kun tätä palvelua saadaan myytyä, se siirtyy Lypsylehmä osioon. En ole varma siitä vielä, ja haluaisin nähdä mihin tämä tie voi viedä. Se voi kuitenkin olla valmennuksen oppimisen kannalta aivan loistava projekti, mutta tällä hetkellä fiilikseni ovat vielä hieman epävarmat.

Positiivista on se, että yksikään projektini ei löytänyt itseään Koira osastolta. Synnytykset laitoin Lypsylehmiin. Pidän kyllä niiden tekemisestä tiimin kanssa yhteisenä haasteena, mutta eivät synnytykset kuitenkaan oma intohimoni ole. Yleensä synnytyksiä on kuitenkin saatu myytyä tarpeen tullen ja niistä on saatu kivasti liikevaihtoa kasaan.

 

Mitä voin muuttaa?

Alussa kerroin, kuinka olen joskus naureskellut ajatukselle siitä, että minusta pitäisi tulla lifestyle bloggaaja. Kahden bloggaajan yhdessä kirjoittamaa kirjaa lukiessa kuitenkin huomasin, että monet unelmahommista, joita he saavuttavat sitä tehdessä ovat myös omia intohimojani. Satu Rämöstä taisi tulla sivuja eteenpäin kulkiessa uusi esikuvani. Hän asuu Islannissa, on toimittaja, designkaupan pitäjä, matkailuyrittäjä ja ammattibloggaaja. Voi kun olisin samassa tilanteessa.

Mutta, niinhän voinkin olla! En ehkä heti huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa tai edes ensi vuonna, mutta pikkuhiljaa voin kulkea sitä kohti. Design prokkiksen parissa kulutetut tunnit ja tärkeä verkostoituminen alan ihmisten kanssa vie minua pikkuhiljaa sitä kohti. En saisi kiirehtiä liikaa. Se on unelmaprojektini, joten mikä kiire minulla on saada se valmiiksi? Pystyn vasta nyt olemaan tyytyväinen siitä, mitä olen jo tehnyt. Isot unelmat täytyy pilkkoa vaan pienemmiksi, siitäkin pienemmäksi ja vielä murusen kokoisiksi paloiksi. Yhtäkkiä voi huomata olevansa lähellä unelman toteutumista.

Minun pitää oppia delegoimaan paremmin ja olemaan ahnehtimatta liikoja. Joskus voi olla, että kuukauteen en ehdi syödä niin hyvin kuin toivoisin tai käydä treenaamassa niin montaa kertaa kuin haluaisin, mutta mitä sitten. Kaikkea ei saa kerralla. Tulevaisuudessa teen itselleni selväksi, mikä on juuri tällä hetkellä tärkeää. Joskus se on työ, joskus se on hyvinvointi, joskus se on parisuhde ja joskus joku muu. Panostan silloin siihen, enkä murehdi siitä, että panokseni hetkellisesti laskee jollain muulla alueella. Se on inhimillistä.

Huomaan kuitenkin usein pohtivani, että miten saisin luonnossa olemisesta, matkustelusta ja elämyksien tuottamisesta suuremman osan arkeani. Olen pyöritellyt päässäni ajatusta niin retkiaiheisen blogin perustamisesta kuin olut tastingien järjestämisestä metsän siimeksessä. Muiden kiireiden hallitessa elämää se on kuitenkin jäänyt aina taka-alalle. Mutta, oikeasti kun asiaa puntaroin, niin kyllähän minulla olisi sille aikaa. Käyn metsässä paljon muutenkin ja etsin aina uusia polkuja ja reittejä, joista päästä nauttimaan. Miksi en siis loisi näistä reissuista tarinoita muillekin, jotka voivat nauttia eskapismista luontoon edes tietokoneensa ruudulta tai inspiroitua kohteista ja suunnitella oman reissunsa sen sokaisemana.

Seuraavana taskina teen tämän asian suhteen saman kuin design prokkiksen parissa: etsin ympärilleni ihmiset, joiden kanssa voin intohimoani toteuttaa. Yksin pääsee nopeasti, mutta yhdessä pitkälle. Ja huomasin juuri, että ei minulla ole mikään kiire.

 

Puhetta rahasta

Yksi inhokki keskustelunaiheistani on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan raha. Luin kuitenkin Unelmahommissa -kirjan perään vielä myös Unelmaduunarin tilipäivän, joka on jonkinmoinen jatko-osa ensimmäiselle. Tässä päästiin käsiksi siihen itseensä, nimittäin rahaan.

Olemme viime aikoina olleet tiimin kanssa aika paljonkin aiheen ympärillä. Teimme jopa tiimille toisen kyselyn yhteyteen kyselyn siitä, mikä rahanteossa motivoi ja mikä vähentää motivaatiota rahan tekemiseen. Ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, kun kirjoitin jo toiseen kysymykseen vastaukseksi “siitä jatkuva vääntäminen ja kinastelu”. En jaksaisi yhtään taistella rahasta, varsinkaan oman tiimin kanssa. Niitä muutamia kertoja, kun asiakkaan kanssa on ollut erimielisyyttä työn arvosta, niin osaan kyllä pitää pintani – ilmaiseksi työtä ei kannata tehdä (esimerkiksi tästä linkistä voi kurkata, milloin sitä kannattaa edes miettiä). Mutta itselläni motiivit Tiimiakatemialla on ihan muut kuin rikastuminen, joten siitä vääntäminen vaan laskee motivaatiota tehdä tiimin kanssa bisnestä.

Rahasta pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin. Minun tulisi oppia perustelemaan hintani ja ihan alkujaan tietysti hinnoittelemaan tekemäni työ, jotta tulen pärjäämään yrittäjänä tulevaisuudessa. Mietin usein suhdettani rahaan. En osaa olla samalla tavalla ahne rahaan kuin moni muu tuntemani ihminen on. Olen elänyt pienituloisen perheen lapsuuden, mutta erittäin hyvätuloisen perheen nuoruuden. Ei ole siis kyse siitä, etten osaisi kaivata rahaa, kun sitä ei ole ikinä ollut ja olen tottunut pärjäämään vähällä. Ei ole kyse myöskään siitä, että pelkäisin älyttömästi tippumista “alhaisempaan elintasoon” kuin missä olen koko elämäni elänyt. Mutta, ehkä kyse on juuri näistä molemmista asioista.

Kyllähän minä sen olen elämäni aikana huomannut, että rahalla saa aika kivoja asioita. Voi elää aika huoletta ja nauttia, kun ei tarvitse jatkuvasti miettiä riittävätkö pennoset seuraavaan ruokaan. Olen kuitenkin tietoinen myös siitä, että onnellisuus ei kaipaa valuuttaa – kunhan perustarpeet täyttyvät. Minulla on myös onnenani tällä hetkellä erittäin etuoikeutettu tilanne. Olen pystynyt säästämään todella paljon rahaa siihen nähden, kuinka nuori vielä olen. Tästä ei voi kiittää mitään muuta kuin äidiltäni saamaa taloudellista tukea ja myös erittäin kovaa työmoraaliani 14 kesäisestä asti. Tiedän myös, että perheeni ottaa aina kiinni, jos möhlin raha-asioissa ihan huolella. Monella ei tällaista turvaa ole taustalla.

Kaikki nämä asiat vaikuttavat vahvasti siihen, miten käytän rahaa ja miten ylipäänsä koen rahan. Minulle raha on väline, joka tuo elämään helppoutta. Se ei ole merkki siitä, että on menestynyt tai on valtaa. Se ei ole jotain, jonka avulla olet muita ihmisiä ylempänä tai parempi. Tunnen ihmisiä, joilla on tilillään miljoonia, mutta jotka kulkevat päivästä toiseen vanhalla autolla työhaalareissa Prismaan. Rahaa ei tarvitse näyttää, mutta ei siinäkään mitään väärää ole, jos nauttii uusista autoista tai tyylikkäistä kelloista. Itse käytän rahani hyvinkin pääsääntöisesti 1) ruokaan, 2) matkustamiseen, 3) laadukkaisiin kalusteisiin tai vaatteisiin ja 4) hyvinvointiin. Minulle ravintolassa käyminen on asia, josta en halua luopua. Käytän rahani paljon mieluummin hyvään ruokaan, kuin vaikkapa kosteaan iltaan baarissa. Se ei kuitenkaan ole pois minun elämästäni, jos joku muu niin haluaa tehdä.

Loppujen lopuksi tärkeintä on tienata sen verran, että pystyy itse olemaan tyytyväinen elämäänsä ja tekemänsä työn arvoon. Jos kokee tekevänsä aivan mielettömästi töitä tärkeän aiheen parissa, mutta kukaan ei ole valmis maksamaan siitä lähellekään niin paljon kuin pitäisi, että pystyisi edes elättämään itsensä, on jotain muutettava. Onko tuote tai palvelu oikea? Mikä on kannattava kohderyhmä? Voiko unelmatyötään toteuttaa eri tavalla? Jos unelmana on tehdä töitä valokuvaajana, mutta paikallisen sanomalehden kuvien ottaminen ei maksa vuokraa, niin voiko työnkuvaa muuttaa erikoistumalla extreme lajien kuvaamiseen, jossa rikkaat hurjapäät ovat valmiita maksamaan maltaita yhdestä kuvasta?

Haastan itseäni ottamaan entistä enemmän aihetta keskusteluun rahasta, vaikka se onkin itselleni epämukava aihe. Opettelen hinnoittelemaan työni ja ottamaan selvää, miten raha kiinnostavilla aloilla liikkuu. Tärkeää on se, että keksii, mistä itselleen voi tehdä elannon – varsinkin jos yrittäjäksi halajaa. Se ei ole myöskään väärin, jos työstä tingataan. Kun työstä tingataan, niin pitää pystyä vain kertomaan miksi hinta ei tipu ja ottamaan se riski, että homma jää joskus saamatta. Jos työ on hinnoiteltu hyvin ja se ei ole täysin poikkeava kilpailijoiden hinnoista, niin kyllä asiakaskin sen ymmärtää. Ja kyllä joskus voi tehdä töitä vähän pienemmällä palkalla, jos tiedostaa sen itse ja haluaa silti tehdä työn.

Pahin pelkoni on olla rahasta katkera. En usko, että kovinkaan moni ihminen suree vanhoilla päivillään sitä, että olisipa tehnyt enemmän rahaa silloin kun se oli vielä mahdollista. Tämän yritän pitää mielessäni jatkuvasti arjessa, jotta en vahingossakaan päästä rahaa tärkeämmäksi kuin ihmissuhteita, hyvinvointia tai elettyä elämää. Niin kauan, kun en katkeroidu rahasta, kaikki on ihan hyvin.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!